Huumekoiralle sijainen – suomalaisyritys mukana virittämässä tekonenää

Huumekoiran korvaajaa ei vielä ole pystytty rakentamaan, mutta erinomainen apuväline on saatu aikaan. Suomalaisyrityksen haaveena on kaupallistaa huumekoiraa imitoiva laite jo ensi vuoden aikana.

talous
Mies käyttää keinonenänä toimivaa laitetta.
Kasunmittauslaite ei vielä voita koiran hajuaistia.Gasera

Huumeita, räjähteitä, setelirahaa ja ihmisiä. Kaikkia näitä pitäisi löytyä, kun kolme vuotta kestäneen EU:n rahoittaman DOGGIES-projektin (siirryt toiseen palveluun) lopputulos, laittomia aineita haisteleva laite on joskus valmis.

Projektivuosien aikana kehitettiin ja rakennettiin laite, josta tuli jopa hieman parempi kuin odotettiin. Huumeiden ja ihmisten lisäksi se haistaa jopa rahaa. Laite on vielä prototyyppi, mutta se ensimmäinen yksittäinen kone, jolla pystytään tunnistamaan näin monenlaisia eri aineita.

Parhaimmillaan kone erottaa dollarit ja eurot, ja vieläpä eriarvoiset setelit toisistaan. Lisäksi laitteella voidaan tunnistaa olemassa olevista huumausaineista amfetamiini, kokaiini, heroiini ja marihuana. Kone löytää myös piilossa olevan ihmisen.

Suomalaisosaamista mukana

Yksi projektissa mukana olleista yrityksistä on turkulainen kaasunmittausanalytiikkaan erikoistunut Gasera Oy. Sen tehtävä urakassa on ollut laitteen kaasuanalyysiosan eli sensorimoduulin kehittäminen. Lisäksi projektissa yhdistettiin suomalainen moduuli muun muassa saksalaisten keksimään vastaavaan laitteeseen.

Kaasunmittauslaite.
Kaasunmittauslaite.Gasera

Mittausanalytiikka taas perustuu suomalaisyrityksen patentoimaan kaasunmittausteknologiaan.

– Käytännössä me mittaamme aineitten erittämiä kaasumaisia yhdisteitä ilmasta. Analytiikan perusteella voimme tunnistaa hyvinkin pienet pitoisuudet, selittää yrityksen toimitusjohtaja Ismo Kauppinen.

Kauppisen mukaan kone kertoo jopa minuutissa vastauksen siitä, mitä tutkittavassa kohteessa mahdollisesti on. Tuloksen varmistaminen kestää noin 15 minuuttia.

Nyt yhtiö kehittää projektia edelleen, ja miettii, miten sen saisi kaupallistettua. Mahdollisuuksia on kaksi.

– Kehittämistä viedään eteenpäin yritysvetoisesti. Tämän jälkeen voidaan hakea kaupallistavia partnereita tai konsortion sisältä etsitään osaamista tai joku kolmas osapuoli ottaa kaupallistamisen huolekseen.

Gaseran osuus tulevista kaupoista olisi vähintään sensorimoduulin tuoma osa. Markkinoiden kokoa Kauppinen ei tässä vaiheessa arvioi, mutta pitää mahdollisuuksia suurina, koska markkinat ovat maailmanlaajuiset ja kysyntä rikoksentorjunnan apuvälineille on voimakkaasti kasvava.

Laitteen valmistuksen aloittamisesta on jo käyty keskusteluja. Yksi mahdollisuus on, että laitetta aletaan valmistaa Suomessa.

– Siitä on monta vaihtoehtoa. Mutta voi olla, että ihan täälläkin, Gaseran tekemänä.

Vielä ei ole koiran voittanutta

Kauppisen mukaan kone ei ainakaan vielä ole niin hyvä, että se voittaisi koiran.

– Täytyy antaa tunnustusta biologialle ja koiralle. Tämmöistä laitetta sille herkkyydelle ja sellaiselle suorituskyvylle [jolla koira toimii] on vielä aika mahdoton tehdä. Siitä ollaan aika kaukana.

– Mutta tekniikka kehittyy koko ajan, toimitusjohtaja nauraa.

Koiran tueksi laite jo sopii hyvin, koska koira tarvitsee taukoja, on riippuvainen kouluttajastaan, ja se on yleensä opetettu yhtä ainetyyppiä varten.

– Rutiinitutkimuksiin tai sellaisiin tilanteisiin, joissa pitää tehdä laajaa tutkimusta. Sellaisessa laite voi olla apuna.

Koira taas on ylivoimainen muun muassa siinä, että se pystyy isossa huoneessa menemään nopeasti oikean matkalaukun kohdalle. Kone vaatii jokaisen laukun erillistä tutkimista.

Suomalaisyrityksen lisäksi projektissa oli mukana eurooppalaisia korkeakouluja, tutkimuslaitoksia, yrityksiä ja mahdollisia loppukäyttäjiä. Ensimmäisten testien perusteella kaikki laitetta testanneet pitivät sitä hyödyllisenä.