"Läntinen Suomenlahti haukkoo henkeään" – Syke: Happea vähän tai ei ollenkaan

Suolapulssit ovat hivenen parantaneet Itämeren pääaltaan pohjien happitilannetta, kertoo Suomen ympäristökeskus. Täysin hapettoman pohjanläheisen vesikerroksen laajuus on pienentynyt. Silti happipitoisuus on monin paikoin kriittisen alhainen, Syke toteaa.

Kotimaa
Itämeri myrskyää.
Suolapulssissa suolainen vesi tulvahtaa äkillisesti vähäsuolaisempaan merialtaaseen. Vesi painuu pohjaan ja työntää usein vähähappisen, jopa kokonaan hapettoman vesimassan tieltään.Bernd Wuestneck / EPA

Läntinen Suomenlahti haukkoo henkeään, toteaa Suomen ympäristökeskus eli Syke tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Syken mukaan toissa vuoden joulukuun suolavesipulssi on työntänyt edellään Itämeren pääaltaan suolaista, vähähappista ja runsasravinteista syvävettä Suomenlahden länsiosaan. Siellä se on sekoittunut pohjanläheiseen veteen, minkä seurauksena Suomenlahden länsiosan pohjanläheisessä vedessä happea on erittäin vähän tai sitä ei ole ollenkaan, Syke kertoo.

Eliöstölle haitallista rikkivetyä esiintyy Suomen ympäristökeskuksen mukaan Suomenlahden keskiosan syvimmillä pohjilla aina Tallinnan tasalle asti.

Viime ja tämän talven suolapulssit ovat hivenen parantaneet Itämeren pääaltaan pohjien happitilannetta, Syke raportoi. Täysin hapettoman pohjanläheisen vesikerroksen laajuus on pienentynyt – mutta tästä huolimatta happipitoisuus on monin paikoin kriittisen alhainen, tiedotteessa todetaan.

Suolapulssissa (siirryt toiseen palveluun) suolainen vesi tulvahtaa äkillisesti vähäsuolaisempaan merialtaaseen. Vesi painuu pohjaan ja työntää usein vähähappisen, jopa kokonaan hapettoman vesimassan tieltään.

– [Suolapulssi] hapettaa pohjat, pysäyttää sisäisen kuormituksen, mahdollistaa pohjaeläinten uudelleenasuttamisen ja parantaa kalojen ravinto- ja lisääntymisoloja, kehittämispäällikkö Juha Flinkman Syken merikeskuksesta luettelee Ylelle suolapulssin myönteisiä vaikutuksia.

Hän toteaa, että Itämeren pääallas on ollut pitkään hapeton – ja koska syvävesi on ollut hapetonta, hapettomissa oloissa sedimenteistä on päässyt irtoamaan fosforia. Se taas on noussut pintavesiin ja aiheuttanut isoja sinileväkukintoja, Flinkman selventää.