Analyysi: Perästä kuuluu päästöskandaalissa – Autoasiantuntijat lakkasivat puhumasta toimittajille

Saksalaisten journalistien on tällä hetkellä lähes mahdotonta saada haastatteluita maan eturivin autotekniikan asiantuntijoilta. Mykkäkoulun taustalla väitetään olevan se, että autokonsernit rahoittavat vuosittain korkeakouluja miljoonilla. Helppoa ei tiedonsaanti ole toimittajilla aina Suomessakaan.

Kotimaa
Fiat pakokaasutestissa
Deutsche Umwelthilfe kertoi 9. helmikuuta testauttaneensa Fiat 500X dieselajoneuvon päästöt ammattikorkeakoulun laboratoriossa Bernissä Sveitsissä. Ympäristöorganisaation aiemmat tulokset moninkertaisesti raja-arvot ylittävistä typen oksidien päästöistä ovat johtaneet esimerkiksi Ranskassa Renault Espace autojen takaisinkutsuun.Göcke / Deutsche Umwelthilfe

Ympäristöasioita Saksassa ajava kuluttajajärjestö Deutsche Umwelthilfe (siirryt toiseen palveluun) piti joulukuussa lehdistötilaisuutta. Tilaisuuden aiheena oli Mercedes-Benz-dieselauton päästöt, jotka Deutsche Umwelthilfe oli mitannut.

Lehdistötilaisuudessa oli paikalla oudon oloisia toimittajia. Nämä toimittajat ottivat valokuvia osallistujalistasta, videoivat tilaisuuden ja myös kuvasivat toimittajia. Erään paikalla olleen lehtitoimittajan ehdotuksesta päätettiin, että ne tilaisuuden toimittajat, joiden nimi oli osallistujalistassa, nostaisivat kätensä.

Viisi toimittajaa ei pystynyt kertomaan, mistä mediasta olivat, koska he olivat todellisuudessa autoalaa edustavia lakimiehiä.

Journalisteille vaikeat ajat alkoivat Volkswagenin päästöskandaalin paljastumisesta syyskuussa. Talven aikana useilta medioilta on evätty lupia päästä eri autoalan tilaisuuksiin, joihin he ennen olivat tervetulleita. Kuvausryhmiä on pyydetty poistumaan jopa sen vuoksi, että ne karkottavat mahdollisia asiakkaita.

Pelko yhteistyön loppumisesta vaientaa todelliset asiantuntijat

Haastateltavat ovat nyt tiukassa. Saksalaismediat ovat käyneet hakemassa moottoriteknologiaan ja päästöihin paneutuneita asiantuntijahaastateltavia maan rajojen ulkopuolelta. Tästä autonvalmistajat ovat suuttuneet ja lakimiehet ovat aloittaneet kirjeenvaihdon toimituksiin.

Tageszeitung-lehden ja Transparency Internationalin ylläpitämästä verkkopalvelusta Hochschulwatch (siirryt toiseen palveluun) voi käydä katsomassa, miten autoteollisuuden yhteistyö näkyy saksalaisissa korkeakouluissa. Esimerkiksi Volkswagen rahoittaa Hochschulwatchin mukaan (siirryt toiseen palveluun) säätiöidensä kautta viittä professuuria eri korkeakouluissa.

Vuosia hyvin toimineen yhteistyön ongelmat ovat nyt näkyvissä. Väitetään, että teknillisten korkeakoulujen huippuasiantuntijat eivät anna tai saa antaa haastatteluita, jos sen katsotaan vaarantavan yhteisiä hankkeita maksajan kanssa. Saksan yleisradioyhtiöillä on ollut esimerkiksi tilanteita, joissa jo kuvattuja haastatteluita halutaan kieltää ennen ohjelman esittämistä.

”Riippumaton” päästötutkimus voikin riippua autoalasta

Päästöskandaali elää edelleen päivittäin uusin tiedoin, vaikka riippumatonta tietoa on journalistien vaikea saada. Helmikuun alussa toimittajat ihmettelivät esimerkiksi eurooppalaisen liikenteen ympäristö- ja terveysjärjestö EUGT:n (siirryt toiseen palveluun) yllättävän myönteisiksi käyneitä kannanottoja dieselautojen päästöjen terveysvaikutuksista.

EUGT:n mukaan esimerkiksi monet tutkimukset terveyshaitoista perustuvat vanhaan dieselteknologiaan, eivätkä tulokset enää kuvaa nykytilannetta. Toimittajille selvisi pian, että ympäristö- ja terveysjärjestö EUGT:n perustivat ja omistavat BMW, Daimler, Volkswagen ja Bosch.

Kun Deutsche Umwelthilfe julkisti tiistaina tiedon, että myös sen testaaman Fiat 500X:n typen oksidien päästöt ylittivät jopa yli 20-kertaisesti raja-arvot, ei asiasta raportoineita toimittajia ole lähestytty. Yleensä autonvalmistajat ovat aina kiistäneet jyrkästi Deutsche Umwelthilfen testit ja tulokset, kun testattuna on ollut saksalaismerkki.

Italialaismerkin kohdalla samoilla menetelmillä saatuja mittaustuloksia ei yksikään saksalainen autoalan toimija ole kyseenalaistanut. Se on ihmetyttänyt myös toimituksissa.

Meillä melkein kaikki on toisin

Helsingin Messukeskuksessa on syksyllä tarkoitus järjestää aivan uusi autoilutapahtuma Auto 2016. Messujen näytteilleasettajamyynti on jo alkanut ja tapahtumajärjestäjä Autotuojat uskoo kaikkien merkittävien maahantuojien pistävän messuosaston pystyyn.

Parhaillaan mietitään, minkälaista mediaa toimittajan täytyy edustaa, jotta hän saa akkreditoiduttua tapahtumaan toimittajana. Maahantuojille kysymys ei ole ihan pieni, sillä vikkeliä autobloggareita ja yhden ihmisen voimin tehtyjä koeajovideoita on netti pullollaan.

Perinteissä lehtitaloissa ja toimituksissa on huomattu, että päästöskandaalin jäljiltä osa maahantuojista on aktivoitunut median suuntaan aivan erikoisella uutteruudella.

Maahantuojien kirous on kuitenkin, että heidän viestintäänsä ei useinkaan päätetä Suomesta. Toimittajien jokaiseen pieniltäkin tuntuviin kysymyksiin on maahantuojan ensin haettava vastausta emoyhtiön viestinnästä – tai lakimiehiltä – ja käännettävä vastaus sen jälkeen suomeksi. On Suomessa ollut heitäkin, jotka eivät kysymyksiin edes vastaa.

Suomen harvoja pakokaasupäästöjen ja moottoritekniikan asiantuntijoita ei sen sijaan ole vielä vaiennettu. Esimerkiksi autojen energiatehokkuuteen hyvin perehtynyt VTT on toistaiseksi saanut julkaista tutkimustuloksiaan vapaasti. Saksalaismediatkin referoivat VTT:n tutkimuksia säännöllisesti, mutta mitään hyppäystä haastattelupyynnöissä ei ole VTT:lle syksyn jälkeen tullut.