Saaressa luotetaan tulevaan – Hailuotoon on tulossa oma panimo ja kulttuurikeskus

Vajaan tuhannen asukkaan saaristokunnassa luotetaan itsenäisyyteen ja yrittäjyyteen. Oma panimo aloittaa kesällä ja yksityinen kuluttuurikeskus kerää paikalliset taitelijat saman katon alle.

Kotimaa
Merisilta-lautta saapumassa Hailuotoon.
Pekka Loukkola / Yle

Hailuodon Panimo Oy on ostanut kunnalta vanhan varastorakennuksen, jossa pienpanimotoiminta on tarkoitus käynnistää. Toimintojen käynnistämiseen tarvittavia lupia selvitellään parhaillaan.

Hankkeessa kolmen muun sijoittajan kanssa mukana oleva paikallinen yrittäjä Paavo Sipola kertoo, että tarkoitus on aloittaa ensi kesällä.

– Tilat täytyy remontoida ensin. Panimotoiminta käynnistyy elokuussa ja ensimmäisen erän pitäisi olla valmista marraskuussa. Olutta löytyy sitten paikallisista ravintoloista ja kaupoista, kertoo Hailuodon Panimon Paavo Sipola.

Panimotoiminta käynnistyy elokuussa ja ensimmäisen erän pitäisi olla valmista marraskuussa.

Paavo Sipola

Yhtiö on hankkinut haltuunsa Arinan vanhan varastorakennuksen. Remonttiarvio on yli 100 000 euroa.

Kulttuurikeskus keskelle kylää

Valokuvaaja Aki Roukala on ostamassa kunnalta tällä hetkellä käyttökiellossa olevaa päiväkotia. 1930-luvulla rakennettu Lottalan talo sijaitsee kyläkeskuksen ytimessä, terveysasemaa vastapäätä.

Talo on käyttökiellossa sisäilmaongelmien takia ja vaatii laajan remontin

– Siitä tulisi remontin jälkeen taiteilijoiden työhuone. Yrityksetkin ovat tervetulleita, Roukala kertoo.

Roukala on tehnyt talosta kaksi tarjousta. Epäselviää on enää maapohjan omistus.

Taiteen moniosaaja Roukala tunnetaan myös järjestämästään Bättre Folk-tapahtumasta.

Kunta myötämielinen uusille hankkeille

Kunnanjohtaja Tero Karinen suhtautuu hankkeisiin myönteisesti. Kunnan strategiassa kriittisenä menestystekijänä mainitaan ennakkoluuloton toiminta uusien yritystoimintojen ja verkostojen luomiseksi.

– Meillä on innokasta ja nuorekasta yrittäjäväkeä, jotka hakevat uusia ja ennakkoluulottomia yritysratkaisuja paikkakunnalle, kiittelee Karinen.