Italia perusti YK:lle joukot kulttuuriaarteiden suojelemiseksi – Ministeri sai idean ”The Monuments Men” -elokuvasta

Joukkoihin kuuluu italialaisia taidehistorioitsijoita, entisöijiä sekä Italian poliisin erikoisjoukkoja. Niiden tehtävänä on muun muassa kulttuuriaarteiden suojeleminen ja turvaan siirtäminen. Italian viranomaisten mukaan niitä ei kuitenkaan tulla lähettämään sodan keskelle.

kulttuuri
Palmyra, Syyria
Syyrian muinainen Palmyra oli rikas kaupunki. Marika Kataja-Lian / Yle

Isis-terroristijärjestö kuohutti maailmaa viime vuonna tuhottuaan syyrialaisessa Palmyran kaupungissa sijaitsevia Rooman valtakunnan aikaisia kulttuuriperintökohteita. Muinaisaarteet tuhottiin, koska Isis piti niitä islamin vastaisina.

Italian ulkoministerin Paolo Gentilonin mukaan kulttuurikohteiden tuhoamisella isketään suoraan kansakunnan identiteetin.

– Tuhoamalla kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita terroristit tuhoavat kansakunnan yhteisen muistin. Usein kulttuurimonumentit myös kertovat muiden kulttuureiden vaikutuksesta ja kulttuurin monimuotoisuudesta, mikä on terroristeille myrkkyä, Gentiloni sanoi Roomassa.

Palmyran tuho sai osakseen valtavasti kansainvälistä julkisuutta, mutta se ei suinkaan ole ainoa esimerkki kulttuuriperinnön tuhoamisesta. Roomassa vierailleen YK:n kulttuurijärjestön Unescon pääjohtajan Irina Bokovan mukaan kulttuuriperinnöllisesti arvokkaiden kohteiden tuhoamisesta on tullut osa modernia sodankäyntiä. Kulttuurikohteisiin on isketty järjestelmällisesti myös esimerkiksi Afganistanissa ja Malissa.

Unescon pääjohtaja Irina Bokova
Unescon pääjohtaja Irina BokovaPetri Burtsov / Yle

Idea joukkoihin tuli The Monuments Men -elokuvasta

Italiassa on enemmän Unescon maailmanperintökohteita kuin missään muussa maassa. Idea perintökohteiden suojelujoukkoihin ei kuitenkaan tullut maan omasta rikkaasta kulttuuriperinnöstä.

Italian kulttuuriministeri Dario Franceschini sai idean nähtyään George Clooneyn tähdittämän The Monuments Men -elokuvan, joka kertoo toisen maailmansodan aikaisesta liittoutuneiden joukko-osastosta, jonka tehtävänä on pelastaa taideaarteita natsien kynsistä.

Italia esitti idean syksyllä YK:n yleiskokouksessa ja tiistaina Roomassa allekirjoitettiin sopimus ”Kulttuurin Sinikypärät” -joukkojen perustamisesta. Nyt perustettuihin joukkoihin osallistuu aluksi kuutisenkymmentä italialaista taidehistorioitsijaa, entisöijää sekä Italian poliisin carabinieri-erikoisjoukkoja.

Italian kulttuuriministeri Dario Franceschini
Italian kulttuuriministeri Dario FranceschiniPetri Burtsov / Yle

Joukkoja ei voida lähettää sodan keskelle

Franceschini painotti Roomassa, ettei joukkoja tulla lähettämään keskelle sotaa Palmyran kaltaisiin paikkoihin. Se voi osallistua konflikteihin vain YK:n valtuuttamissa rauhanturvaoperaatioissa, tai vaihtoehtoisesti ennen konfliktien syntymistä ja niiden jälkihoidossa.

Italian viranomaisten mukaan joukkojen tehtävänä tulee olemaan muun muassa kartoittaa uhanalaisia kulttuurikohteita, kouluttaa paikallisia viranomaisia suojelemaan niitä, sekä auttamaan riskialueilla sijaitsevien kulttuuriaarteiden turvaan siirtämisessä.

Carabinieri-erikoisjoukot tulevat keskittymään kulttuuriaarteiden ryöstämisen ja niiden laittoman kaupan estämiseksi.

– Kulttuuriaarteiden ryöstämisellä tienataan paljon rahaa ja rahoitetaan terrorismia esimerkiksi Syyriassa, Franceschini sanoi.

Italian carabinieri-erikoisjoukkojen sotilaita.
Italian carabinieri-erikoisjoukkojen sotilaita.Petri Burtsov / Yle

Joukot lähtövalmiit, mutta konkreettisia suunnitelmia ei vielä ole

Konkreettisia suunnitelmia joukkojen käytöstä ei vielä ole. Italialaisessa mediassa arvioitiin, että ne saatettaisiin lähettää hyvin pian Libyan rannikolle turvaamaan Rooman valtakunnan aikaisia kulttuuriaarteita, joita Isis-terroristijärjestön kasvava valta-asema maassa uhkaa.

– Maailmanlaajuisesti on olemassa monia humanitaarisia operaatioita, joiden osana nämä joukot voisivat toimia. Olen esimerkiksi keskustellut YK:n Syyrian-erityislähettilään Staffan de Misturan kanssa joukkojen mahdollisesta roolista Syyriassa, Unescon pääjohtaja Bokova kertoi Yleisradiolle.

Nyt lähtövalmiin joukon lisäksi tulevia kulttuurin sinikypäriä tullaan kouluttamaan Torinoon perustetussa Unescon koulutuskeskuksessa.

Petri Burtsov, Yle Uutiset, Rooma