Vasemmistoliitto kysyy taas Metsähallituksen yhtiöittämisen tarpeellisuudesta

Vasemmistoliiton kolme kansanedustajaa kysyy hallitukselta, miksi Metsähallitus aiotaan yhtiöittää, vaikka EU ei vaadi sitä. Hallitus on perustellut yhtiöittämistä EU:n vaatimuksilla.

Kotimaa
Tukkipuuta metsässä.
Jenny Huttunen / Yle

Vasemmistoliiton kansanedustajat Jari Myllykoski, Silvia Modig ja Markus Mustajärvi ovat jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen Metsähallituksen yhtiöittämisestä. Hallituksen esitys on parhaillaan käsittelyssä valiokunnissa. Lakimuutoksen on tarkoitus astua voimaan maaliskuussa.

– Hallitus ajaa edelleen metsähallituksen yhtiöittämistä, vaikka kilpailukomissaaria myöten on kerrottu, että EU ei vaadi mitään tiettyä yhtiömuotoa. Meidän tiedossamme ei ole mitään syytä, miksi pitäisi valita yhtiöittämisen tie, sanoo maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Jari Myllykoski (vas.) kolmikon tiedotteessa.

– Nyt hallitus on muuttanut perusteluitaan. Enää ei puhutakaan kilpailuneutraliteetista, vaan hankintadirektiivin aiheuttamasta esteestä tehdä käyttöoikeussopimus valtion omistamiin metsiin. Tämä on silkka silmänkääntötemppu! Jos ei yhtiöitetä, ei tarvita myöskään käyttöoikeussopimusta, sanoo ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Silvia Modig.

– Pidetään huolta kansallisomaisuudestamme. Kehitetään Metsähallitusta nykyisenlaisena liikelaitoksena, ja tuodaan lainsäädäntö ajan tasalle niiltä osin kuin se on vanhentunutta. Asia on merkityksellinen etenkin Lapissa. Yhtiöittämisen vaikutukset kuntatalouteen ovat merkittäviä, muistuttaa kansanedustaja Markus Mustajärvi.