Idiootti, Putkiaivot Oy ja Mela & Meisseli Oy– hyvä nimi on lottovoitto yritykselle

Hyvän yritysnimen keksiminen on yksi keskeisimpiä asioita yritystä perustettaessa. Mieleen jäävään nimeen kannattaa panostaa, se voi olla myös edellytys toiminnan onnistumiselle.

talous
Kuvittellinen yrityksen käyntikortti
Hyvän nimen keksiminen on tärkeää yrityksen menestymisen kannalta.Juha Hintsala / Yle

Yrityksen nimen valinnassa tulee ottaa huomioon monia eri asioita. Ennen rekisteröintiä on syytä selvittää, ettei nimi ei loukkaa toisen yrityksen voimassa olevaa toiminimeä, eikä yrityksen tavaramerkkiä. Nimi ei saa myöskään olla harhanjohtava eikä hyvän tavan tai järjestyksen vastainen.

Hannu Solanne on toiminut pitkään yrittäjänä, nykyään hän konsultoi kasvuyrityksiä. Solanteen mielestä hyvän nimen keksiminen on kuin lottovoitto yrittäjälle.

– Se on ihan keskeisimpiä asioita yrityksen perustamisvaiheessa, varsinkin jos kyseessä on "business to business" -liiketoiminta. Tärkeää on, että nimi jää heti mieleen. Jos ensivaikutelma ei herätä mielenkiintoa, silloin lanseeraus ja markkinointi ovat kymmenen kertaa kalliimpaa.

Jos ensivaikutelma ei herätä mielenkiintoa, silloin lanseeraus ja markkinointi ovat kymmenen kertaa kalliimpaa

Hannu Solanne

Kun yritykselle aletaan miettiä nimeä, täytyy muistaa millaisia palveluita tai tuotteita myydään. Tietyt perusasiat ovat kuitenkin samat kaikille asiaa pohtiville.

– Toimiva nimi on lyhyt ja helposti mielen jäävä. Sen tulisi olla selkeästi jokin sana, kirjainyhdistelmät kuulostavat keinotekoisilta. Nimen olisi hyvä liittyä firman toimialaan, koska se helpottaa huomattavasti markkinointia, Solanne tiivistää.

Hannu Solanne johti 17 vuoden ajan rekrytointialalla toimivaa Uranusta, jonka nimen keksimisestä hän tuntee vieläkin ylpeyttä.

– Tuon nimen keksiminen oli yllättävän helppoa. Uranus on kaikille tuttu kiertotähti ja Uranuksessa tehdään töitä ihmisten urakierron hyväksi. Firman osuva nimi jäi helposti mieleen ja samalla siitä sai valtavan edun yrityksen markkinoinnissa.

Mielestäni sellaiset nimet ovat hölmöjä

Hannu Solanne

Appelsiini, Destia, Itella, Pardia?

Monet suomalaiset yritykset ja virastot ovat ottaneet käyttöönsä latinan kieleen viittaavia nimiä, jotka eivät kerro juurikaan itse yrityksen toiminnasta. Hannu Solanteen mukaan Suomessa ollaan hyvin konservatiivisia yritysnimien keksimisen suhteen. Yleensä ne rakennetaan tiettyyn muotoon yhdistelemällä englantia tai latinaa. Nimistä Destia ja Itella pitkän linjan yrittäjällä on selkeä mielipide.

– Mielestäni sellaiset nimet ovat hölmöjä. Kun ajattelee vaikkapa Itellaa, niin siinä paloi miljoonia euroja, kunnes palattiin vanhaan kunnon posti-sanan käyttöön. Posti toimii ja se tunnetaan myös nimenä maailmanlaajuisesti.

Kirjakaupan ikkuna Pariisissa
Tämä liike myy kirjoja.Juha Hintsala / Yle

Kaupparekisteriä varten on hyvä keksiä kolme eri vaihtoehtoa yrityksen nimelle, koska toiminimen läpimeneminen on yleensä aika tiukan seulan alla. Firman tulee erottautua toisista toiminimen perusteella niin, ettei sitä sekoiteta muihin toimiviin yrityksiin.

Met ÄS-SÄ Oy

Netistä löytyy sivustoja, joihin on koottu hauskoja liikkeiden ja yritysten nimiä ympäri Suomea. Edelleen toimivia yrityksiä ovat muun muassa Manitpois Oy, Idiootti, Putkiaivot Oy, Mela & Meisseli Oy, Autoputsaus G-piste Oy, Ar-Se Metallityöt Ky ja Automaalaamo Tilulilu Oy.

Yksi listalla oleva kuljetusalan yritys kantaa nimeä Met ÄS-SÄ Oy. Hupisivusto kysyykin yrityksen nimeen viitaten, että "ovatko autot useinkin metässä?"

Toimintamme ei liity metsään, eikä puutavarankuljetukseen, vaan juttumme on elintarvikekuljetukset

Raimo Äijälä

Raimo Äijälä on Met ÄS-SÄ Oy:n toinen perustajajäsen Tommi Sankalan ohella. Mahtoikohan tulla mieleen nimeä mietittäessä, että firman nimestä voi löytää tahatonta huumoria?

– Kyllä se tuli. Firman nimeksi haettiin alun perin pelkkää ÄS-SÄ Oy:tä, omistajien sukunimien alkukirjainten perusteella. Mutta se ei mennyt kuitenkaan läpi Patentti -ja rekisterihallituksessa. Lisävaihtoehtoihin laitettiin liitteet tie ja met. Lopulta met -sana meni läpi ja sehän ei tarkoita yhtään mitään. Toimintamme ei liity metsään, eikä puutavarankuljetukseen, vaan juttumme on elintarvikekuljetukset, Raimo Äijälä naurahtaa.

Verkkotunnus on tärkeä

Suomen yrittäjien lainopillinen asiamies Albert Mäkelä muistuttaa verkkotunnuksen merkityksestä yritystoiminnassa.

– Nykypäivän maailmassa asiat tapahtuvat paljolti digitaalisessa ympäristössä, yrityksen nimen tulisi istua myös siihen. Nimen ei tulisi olla liian pitkä, sillä se toimii tosi huonosti domain-nimenä. Ytimekkyys on aina hyvä asia yrityksen nimeä mietittäessä.

– Käytännön vinkkinä voisi sanoa, että ennen kuin lähtee harjoittamaan liiketoimintaa tietyllä nimellä, kannattaa hakea ensin verkkotunnus itselleen Viestintävirastosta. Voi käydä niinkin, että haluttu tunnus on jo toisen käytössä, Mäkelä painottaa.

Kansainvälistä toimintaa harjoitettaessa kannattaa lakiasioiden lisäksi selvittää myös se, ettei yrityksen nimeä ymmärretä väärin vieraalla kielellä.