Siilinjärven junaturma Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaan

Tasoristeyksessä maanantaina tapahtuneessa junan ja henkilöauton välisessä onnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä ja loukkaantui yksi.

Kotimaa
Poliisi tutkii junaraiteilla.

Onnettomuustutkintakeskus aloittaa turvallisuustutkinnan Siilinjärven tasoristeysonnettomuudesta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Muodollista päätöstä tutkinnan aloittamisesta ei ole vielä tehty, mutta viestintäpäällikkö Teuvo Arolaisen mukaan onnettomuuspaikalla tehtiin tutkintatoimia jo tänään.

Tutkinnan aloittamisesta ja tutkintaryhmästä tehdään muodollinen päätös myöhemmin. Onnettomuustutkintakeskus on oikeusministeriön alainen virasto, joka tutkii vakavia onnettomuuksia ja vaaratilanteita.

Kaksi ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui henkilöauton ja junan törmättyä maanantaina Siilinjärvellä. Onnettomuus sattui kello 11 jälkeen aamupäivällä vartioimattomassa tasoristeyksessä.

Turma katkaisi junaliikenteen Kuopion ja Siilinjärven väliillä ja henkilöjunia korvattiin linja-autoilla koko päivän ajan. Liikenneviraston tuoreimman arvion mukaan tiistaiaamun henkilöliikenteen junavuorot Savon radalla ajetaan näillä näkymin normaalisti. Junan veturi suistui onnettomuudessa kiskoilta, ja tällä hetkellä arvioidaan, että se saadaan nostettua takaisin raiteille puoleenyöhön mennessä, jonka jälkeen radan korjaustyöt voidaan viimeistellä.