Tammikuun työttömyysprosentti oli selvästi korkeampi kuin vuotta aiemmin

Työttömyysaste nousi puoli prosenttiyksikköä tammikuusta 2015.

talous
Asiakas te-keskuksen kassalla.
Työttömiä oli tammikuussa 245 000.Yle

Työllisyystilanne oli vuoden alussa viimevuotista synkempi.

Tammikuun työttömyysaste oli 9,3 prosenttia kertoo Tilastokeskus. Työttömiä oli sen työvoimatutkimuksen mukaan 245 000 eli 14 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Viime vuoden tammikuussa työttömyysprosentti oli 8,8.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuussa 368 000 säädösten mukaan työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Tässä on 9 000 ihmistä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Alle 25-vuotiaiden työnhakijoiden määrä oli liki sama nyt ja viime vuonna eli 48 000, kertoo TEM.