Kun viulisti oksentaa, sijainen hyppää nopeasti ruotuun – esiintyjän paikkaamiseen käytetään kaikki keinot

Kun muusikko tai näyttelijä sairastuu, ei sijaista saa sormia napsauttamalla. Esiintyvät taiteilijat pinnistelevät usein lavalle vaikka pää kainalossa, mutta joskus show on pakko perua. Orkestereilla ja teattereilla on kuitenkin keinonsa välttää se piste, jossa asiakkaalle joudutaan tarjoamaan korvaavaa näytöstä.

kulttuuri
Nainen yskii nenäliinaan.
Arja Lento / Yle

Sijaisen hankkiminen esiintyjälle vaatii taidelaitokselta ponnisteluja. Esimerkiksi teatterissa näytelmän päähenkilön poissaolo voi pahimmillaan kaataa koko esityksen ja johtaa peruutukseen.

Moni muusikko ja näyttelijä pyrkii usein pinnistelemään lavalle tilanteessa kuin tilanteessa, äärimmillään vaikkapa vatsataudissa.

– Joku tuossa muisteli, että oli joku näytelmä, joka alkoi siten, että näyttelijän piti esittää huonovointista. Hänellä oli oikeasti ämpärit kulisseissa odottamassa. Oli kuulemma jännittävää nähdä, miten aitoa se näytteleminen oli siinä tilanteessa ollut, naurahtaa Kouvolan teatterin talouspäällikkö Mervi Ihalainen.

Ammattilainen nappaa kiinni teoksesta

Joskus esiintyminen kipeänä on kuitenkin mahdotonta. Orkesterissa poissaolevalle soittajalle aletaan heti etsiskellä sijaista. Maakuntien orkesterit saattavat joutua tällöin tähyilemään satojen kilometrien päähän. Esimerkiksi Kymi Sinfoniettalla ei ole aina lähiseudulla käytettävissä sopivia, kyseistä soitinta hallitsevia sijaisia, mutta muualta heitä voi löytyä.

– Tuurilla ja onnella on myöskin sijansa näissä. Joskus on jossain toisessa ammattiorkesterissa juuri vapaaviikko, selittää Kymi Sinfoniettan toimitusjohtaja Riikka Luostarinen.

Teatterissa ongelmia tuottaa etenkin pääosan esittäjän sairastuminen.

– Jos on kyse suurista päärooleista, on todennäköistä ettei niitä ainakaan saman päivän aikana pystytä paikkaamaan, Kouvolan teatterin Ihalainen toteaa.

Parin päivän varoitusajalla tuuraajan hankinta onnistuu jo paremmin etenkin, jos kyse ei ole näytelmän isoimmasta roolista. Joskus voidaan tehdä joustoja ja sallia lunttaaminenkin.

– Puherooleissa on tiukimmillaan sijainen mennyt osittain plari kädessä, ja kun se ilmoitetaan yleisölle, yleisö yleensä ottaa sen ihan sovinnolla vastaan että näin mennään, Ihalainen kertoo.

Suoraan nuoteista

Orkestereissa esitettävänä olevat kappaleet saattavat parhaassa tapauksessa olla sijaiseksi hälytetylle muusikolle entuudestaan tuttuja. Toisinaan soittaja saa nuotit ensimmäistä kertaa eteensä.

– Joskus se keikka on ihan prima vistaa, Kymi Sinfoniettan Luostarinen sanoo.

Ammattitaitoiset muusikot kuitenkin selviävät nopeista tilanteista hyvin. Luostarinen muistaa tapauksen, jossa Kymi Sinfoniettalla oli vieraileva laulusolisti, joka ei kurkkukivun vuoksi voinutkaan laulaa illaksi suunnitellussa konsertissa. Tieto sijaisen tarpeesta tuli iltapäivällä.

– Mutta kyllä me siitäkin selvisimme. Saimme jopa solistin sijaisen. Käsiohjelmat pyöräytettiin uusiksi ja vielä harjoiteltiinkin väliajalla. Ja kun hän tuli vaihdettiin ohjelmaa niin, että osa mentiin pianistin kanssa. Toki siinä sitten hermoja ja malttia kysytään, kun niitä sijaisia yritetään järjestellä, toimitusjohtaja Luostarinen kuvailee.

Näytös peruttu

Mikäli muuta vaihtoehtoa ei ole, näytös on peruttava. Teatterissa tilalle voidaan joskus esittää toinen näytelmä, jos tarvittavat työntekijät saadaan nopealla varoitusajalla kasaan.

Näytöksen peruminen tai vaihtaminen tarkoittaa Kouvolan teatterissa puhelinrumbaa, sillä teatterista soitetaan kaikille lipun ostaneille, sopiiko vaihto heille vai haluavatko he nähdä perutun näytelmän myöhemmin.

Mitään erityisen pahaa tautisumaa ei Kouvolan teatterissa ole viime vuosina ollut. Osa teatterin väestä ottaa influenssarokotteet tartuntojen ehkäisemiseksi, mutta flunssilta ja vatsataudeilta ei voi suojautua.

– Kun tuolla harjoituksissa ollaan varsin läheisessä kontaktissa, siellä suudellaan ja halataan ja tehdään monenmoista, niin myös pöpöt leviävät aika herkästi, Kouvolan teatterin talouspäällikkö Mervi Ihalainen toteaa.

Pahimmillaan näytös on ensin jouduttu perumaan ja asiakkaan liput vaihtamaan toiseen, mutta vaihtoehtoinenkin esitys on kaatunut. Muutostarpeet ovat olleet kuitenkin hyvin harvinaisia.

– Välttämättä edes joka vuosi ei tule peruutuksia, Ihalainen suhteuttaa.