Mikä Turing Robotic Industries? – Valitsi suomalaisen käyttöjärjestelmän

Saloon perustettu amerikkalaisyritys on kohtuullisen pieni – sen ensimmäinen, joukkorahoituksella toteutuva puhelin ilmestyy aikaisintaan huhtikuussa.

talous
Kuvakaappaus nettisivusta
Tietokonevisualisointi Turing Phonesta.Turing Robotics, Lehtikuva

Saloon perustettu uusi matkapuhelinyritys Turing Robotic Industries on jo kytköksissä suomalaiseen mobiiliosaamiseen – se on valinnut tulevan älypuhelimensa käyttöjärjestelmäksi Jollan kehittämän Sailfishin.

Salon Seudun Sanomien (siirryt toiseen palveluun) torstainen paljastus Turingin perustamasta Salon-yrityksestä ajoittuu yhteen vahvistamattomien tietojen kanssa, joiden mukaan kaupunkiin suunniteltaisiin uutta laitevalmistusta. Microsoft kertoi viime kesänä lopettavansa Nokialta ostamansa matkapuhelintoiminnan Salossa.

Aiemmassa markkinointiviestinnässään (siirryt toiseen palveluun)Turing on ilmoittanut, että sen älypuhelimeen keskittyvä yksikkö on Helsingissä. Yrityksen varsinainen osoite on toimistopilvenpiirtäjässä San Franciscossa.

Tuleva Turing Phone (siirryt toiseen palveluun) on amerikkalaisfirman ensimmäinen älypuhelinprojekti, ja kännykkä on joukkorahoitettu. Hankkeeseen siis liikenivät varat suureltä yleisöltä.

Tuote yrittää erottua kilpaillussa älypuhelinmarkkinassa turvallisuudella: erityisesti on panostettu tietoturvaan, mutta itse runko on erikoisvalmisteista materiaalia, jota mainostetaan terästä vahvemmaksi. Puhelimen olisi määrä ilmestyä jo huhtikuussa. Turing on tosin aiemmin joutunut lykkäämään aikataulua moneen kertaan, eikä kevättä voi pitää kovin varmana ajoituksena.

Suomalaiselle Jollalle Turing-yhteistyö on tärkeä, mutta ei ainoa. Rahoitusvaikeuksissa viime vuonna paininut Jolla ilmoitti paraikaa käytävillä Barcelonan mobiilimessuilla yhteistyöstä kolmen muun puhelinvalmistajan kanssa. Merkittävin on Intex, Intian suurin puhelinvalmistaja.