Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yllä on Lohjansaaren kyläläisiä. Heihin henkilöityy kuusi tapaa elää kylissä ja kuusi tarinaa kylien kohtalosta. Alkuasukkaan tulevat vuodet ovat kiinni ajokortista. Pendelöijä ajaa päivittäin saareen viljelemään omenia. Etätyöläinen pärjää siellä missä on nettikin. Perijän kotitalo on ollut yksi maaseudun sadastatuhannesta tyhjästä talosta. Kesäasukas viettää puolet vuodesta saaressa. Ja lapsiperhe toi lapsensa kasvamaan kylässä, johon heillä ei ollut sidettä.

Tilastot kirkuvat maaseudun tyhjenemistä, väki valuu kaupunkeihin, poliitikot ja ministeriöiden virkamiehet julistavat että kasvu on kaupungeissa ja Helsinki–Tampere–Oulu-kehityskäytävän varassa.

Mutta tilastot eivät kerro kaikkea. Kääntöpuolella on elinvoimaa: satojatuhansia kesäasukkaita, monipaikkaisuutta ja näkymätöntä väestöä.

Onko kylillä toivoa?

Tässä jutussa siitä kerrotaan yhden kylän kautta.

Se ei ole horjuvien korpitöllien kylä perukka-Suomessa, muttei myöskään menestyvän kaupungin sylissä makaava keidas, jossa on vireä koulu, kymmenen yhdistystä ja suurituloisia veronmaksajia.

Lohjansaari sijaitsee Länsi-Uudellamaalla Lohjanjärvessä.Kuva: Juha Rissanen

Tämä on tarina keskivertokylästä, Uudenmaan laitamilla sijaitsevasta Lohjansaaresta. Se on yhteisöllinen paikka, muttei pelkkä paratiisi.

Kylä sijaitsee sillan takana keskellä järveä, eli se on pussinperä, jonne pitää mennä. Ainoa jäljellä oleva palvelu on kahden viikon välein kulkeva kirjastoauto, ja kyläkoulu lakkautettiin keväällä 2014.

Kaikkialle on matkaa: Helsinkiin melkein sata kilometriä, Lohjallekin kaksikymmentä.

Yhden ison muutoksen oman kaupan ja koulun katoaminen on tuonut: kohtaamispaikat puuttuvat. "Ennen tunsin ja tiesin kaikki asukkaat, tänä päivänä tuskin puoliakaan. Se on ajan kuva", Pertti Hirvonen sanoo.Kalevi Rytkölä/Yle

Pertti Hirvonen on kylälleen uskollinen mies.

Hän on asunut koko ikänsä eli 81 vuotta samalla mäellä, samassa talossa.

Siellä hän istuu nytkin, 200-vuotiaan maalaistalon tuvan ikkunan ääressä. Helmikuun matala valo tulvii Lohjanjärven maisemasta kodikkaaseen tupaan.

Tilan historia ulottuu 1500-luvulle, ja tiedossa on ainakin 12 isäntää ennen Hirvosta.

Vuosisadat Lohjansaari eli maataloudesta, kuten koko Suomi. Vuonna 1995 Euroopan Unioni löi lopullisen sinetin sille, mitä kaupungistuminen aloitti ja kansainvälistyminen jatkoi: laittoi pientilat lopullisesti pakettiin.

Hirvonen tietää, miltä sen ketjun päättyminen tuntuu. Hänkin oli viljelijä, kasvatti vehnää ja ohraa.

– Kylällä oli lehmiä enimmillään jopa 60 talossa. Sitten 1980-luvulla häipyivät kaupat ja karjatalous, Hirvonen sanoo.

EU:n tullessa eläkeikä alkoi jo lähestyä.

"Viime tarkastuksessa lääkäri sanoi, että on sinulla ihmeellisen hyvä näkö. Olen pärjännyt hyvin terveysarpajaisissa", Hirvonen sanoo.Kalevi Rytkölä/Yle

– Yhden vuoden yritin pyristellä mukana, mutta tilaa olisi pitänyt laajentaa voimakkaasti. Siinä ei olisi ollut mitään tolkkua.

Hirvonen ei kuitenkaan ole katkera EU-räksyttäjä.

Hän on pidetty kylänmies, kotiseutuhistorian tutkija ja kyläyhdistyksen aktiivi, silta vanhan ja uuden välillä. Hirvosella on ystävällinen katse ja vaatimaton luonne. Pöydällä on Hirvosen kirjoittamia historiikkeja.

Niistä selviää, että sodan jälkeen Hirvosen kulmilla asui toistasataa ihmistä ja 1980-luvulla alimmillaan 14. Nyt on tultu taas noin 30 asukkaaseen.

Vaikka kaikki palvelut ovat kadonneet, Lohjansaarella on valttikortteja.

– Tämä on vehreä saari keskellä järveä, eikä matka ole toivottoman pitkä mihinkään suuntaan. Ei täältä sentään elämä sammu. Jossain päin Pohjois-Karjalaa voi olla eri juttu.

Hirvosen ja hänen Aila-vaimonsa, 82, asuminen saaressa on tosin kiinni palasesta muovia, eli Pertin ajokortista.

Hirvosilla on jo valmiiksi hankittuna pakopaikka.

– Joskus tulee se päivä, että kortti viedään. Ei täällä pärjää ilman autoa, Hirvonen sanoo.

Lähimpään kauppaan ja apteekkiin on yli kymmenen kilometriä.

Siksi Hirvosilla on jo valmiiksi hankittuna pakopaikka, asunto Lohjan keskustasta. Sen ikkunasta näkyy sama Lohjanjärvi kuin tuvan ikkunasta. Lohjalla asuu myös Hirvosten toinen tytär.

– Siellä on kauppa ja linja-autoasema ihan vieressä, ja terveyskeskukseen vain kivenheitto, Hirvonen sanoo.

Seuraava ajokorttitarkastus koittaa, kun Pertti Hirvonen täyttää 85 vuotta. Siihen on runsaat kolme vuotta.

Kylien asukasluku on poliittinen asia

Noin 4 miljoonaa suomalaista asuu kaupungeissa ja niiden kehysalueilla. Loput 1,5 miljoonaa asuu maalla.

Jako on kuitenkin karkea. Ei ole yhtä maaseutua vaan maaseutukuntia, lähellä kaupunkia olevia keskittymiä ja haulikolla ammuttuja haja-asutusalueita.

Suomen Kylätoiminta -yhdistyksen mukaan varsinaisia kyliä on 4 200, ja niissä asuu vähintään 1,2 miljoonaa ihmistä.

Suomen ympäristökeskuksessa päädytään vähäväkisempään lopputulokseen. Kylissä ja 40–500 asukkaan taajamissa asuu noin 390 000 suomalaista, laskee ryhmäpäällikkö Ville Helminen. Lisäksi alle 40 asukkaan kylissä asuu runsaat 60 000 ihmistä. Ne ovat kuitenkin Helmisen mukaan etenkin etelässä niin pieniä, ettei niitä voi yleensä laskea kyliksi.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Petri Rinteen mielestä kysymys on määrittelyeroista. Hänen mukaansa monia kyliä lasketaan metropolihengessä kaupunkialueisiin.

Rinteen mielestä esimerkiksi hänen kotipaikkansa Paattinen, jossa on noin 2 000 asukasta, on ehdottomasti kylä eikä Turun kaupunginosa.


Paluumuutto ei pelasta, entä elämäntapa tai biotalous?

Vielä 2000-luvun alkuvuosina pientä pelastusta odotettiin suurten ikäluokkien paluumuutosta kotikyliinsä maaseudulle. Muuttohalukkaita arvioitiin olevan jopa 100 000.

Miten kävi? Siitä ei ole kunnollista tilastoa, sanoo muuttoliiketutkija Timo Aro, mutta ainakaan pelastajaksi paluumuutosta ei ole ollut. Ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun väkiluku on Tilastokeskuksen mukaan vähentynyt 2000-luvulla lähes 150 000 ihmisellä.

Toisaalta kaupunkien lähellä olevan maaseudun väkiluku on kasvanut yli 20 000:lla, ja ydinmaaseudullakin on pärjääviä alueita.

– Esimerkiksi Kanadan harvaan asutussa lännessä ja pohjoisessa muuttoliike on jopa kasvattanut maaseutuväestöä. Maalla asuminen ja yrittäminen on elämäntapavalinta, Suomen Kylätoiminta ry:n puheenjohtaja Petri Rinne sanoo.

Rinne luottaa myös biotalouteen. Siihen on lupailtu maaseudulle jopa kymmeniätuhansia työpaikkoja – osa tosin käynee biotöissä kaupungeista.

Timo Krappe leikkaa omenapuurivistönsä helmikuussa. Nykyiset omenapuut ovat pienempiä ja kasvu on hillitympää. Vanhoja puita leikataan yleensä runsaammin.Kalevi Rytkölä/Yle

Sanotaan, että on kaksi tapaa leikata omenapuut: tavallinen ja lohjalainen.

Omenatarhuri Timo Krappen tapa vaikuttaa lohjalaiselta eli ammattimaisen ronskilta. Katkenneet oksat sinkoilevat maahan kuin miniohjukset.

– Leikkaustyyli on kuin käsiala, jokaisella on omansa, Krappe sanoo ja sakset viuhuvat.

Naks, naks, naks. Jo nyt ratkaistaan kesän omenasadon kohtalo. Puiden leikkaaminen on aloitettava jo helmikuussa, jos aikoo saada kesällä kunnon sadon.

Työtä seuratessa ei tule heti mieleen, että Krappe on malliesimerkki uudesta kyläläisyydestä, jossa ollaan tutkijatermillä ilmaistuna monipaikkaisia. Krappen kohdalla se tarkoittaa, että elämä sijaitsee kahdessa eri paikassa.

Perheen kotipesä on Espoossa. Sieltä Krappe ajaa melkein päivittäin 70 kilometriä tilalleen ja saman verran takaisin. Krappe on suhannut kodin ja tilan väliä jo yli 15 vuotta.

Krappe kasvattaa tilallaan muun muassa Hollannista tuotua Rubinola-omenaa. “Pitää kokeilla uusia lajikkeita, muttei liikaa, koska silloin on riski että sadot menevät pieleen”, hän sanoo.Kalevi Rytkölä/Yle

– En tiedä, kuinka järkevä tapa tämä on, mutta sopii tähän elämäntilanteeseen. Vaimon työpaikka on Helsingin keskustassa ja lapset ovat koulussa Espoossa. Minä ajan talvet tänne, ja kesäisin vaimo ajaa täältä töihin Helsinkiin, Krappe kertoo.

Ajaminen käy välillä raskaaksi. Pelastus on että Krappe ajaa vastaruuhkaan: aamulla pois pääkaupungista ja illaksi takaisin.

Mutta miksi ajoralli? Miksei perhe muuta suoraan maalle?

– Se olisi voinut olla vaihtoehto silloin, kun muksut olivat pieniä ja täällä oli idyllinen kyläkoulu. Mutta näin olen siellä missä perhekin. Jos nyt sanoisin muksuille että muutetaan saareen, jossa on talvet pimeää ja kaverit kaukana, niin voisi tulla vastaväitteitä. Koulukin on lakkautettu.

Krappe kuskaa 50–60 tonnin omenasatonsa itse pakettiautolla Espoon ja Länsi-Helsingin kauppoihin.

Kesäisin perhe muuttaa saareen, ja silloin 11- ja 13-vuotiaat lapsetkin viihtyvät. Lennätetään radio-ohjattavaa lennokkia, liikutaan luonnossa, käydään kalassa, pelataan jalkapalloa kylän kentällä.

Silloin autot suihkivat Krappenkin tilan ohi mökeille ja saari kuhisee elämää. Ilman kesäasukkaita saari olisi hiljainen, Krappe huomauttaa.

Lohjansaaren yrityksiä ovat Krappen ja naapurissa olevan Ciderbergin viinitilan lisäksi muun muassa Esko Tanskasen kuuluisa joulukuusiviljelmä, antiikkikauppa-vihertarha, lehtikustantamo ja lastenvaatteiden nettikauppa.

Mikään yrityksistä ei ole olemassa vain paikallisia varten, ei ole kauppaa tai kioskia. Pienellä asukaspohjalla ei pitkälle pötkittäisi.

Krappekin kuskaa vuotuisen 50–60 tonnin omenasatonsa itse pakettiautolla Espoon ja Länsi-Helsingin kauppoihin, pääkaupunkiseudun suihin.

Naks, naks, naks, jatkuu sotilaallisten suorien omenapuuriviensä lomasta.

Kumpaa Krappe on itse, maalainen vai kaupunkilainen?

– En aina edes tiedä, hän nauraa.

– Ehkä jotain siltä väliltä.

Näkymätön väestö: Biotalousväki, kesäasukkaat ja luontoliikkujat

Tutkijat ovat kääntäneet huomion maaseutukylien "näkymättömään väestöön".

Näkymätön väestö ei ole kirjoilla kylissä eikä täten tuo verotuloja, mutta liikkuu alueella runsaasti ja tuo mukanaan toimintaa ja rahaa.

– Tilastot maaseudun tyhjenemisestä antavat liian rankan kuvan. On myös positiivisia kehityskulkuja, joita on vaikeampi tavoittaa tilastoista, Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan professori Pertti Rannikko sanoo.

Työpaikkakehityksen epäsuhta kaupunkien ja maaseudun välillä on iso.Lähde: Tilastokeskus, Kuva: Juha Rissanen

Tärkeintä näkymätöntä väestöä ovat kesäasukkaat. Mökkiläisten määrä on muutamassa vuosikymmenessä moninkertaistunut, ja myös kakkosasuntoja on entistä enemmän.

Näkymättömään väestöön Rannikko lukee myös elinkeinojen perässä kylissä kulkevat marjanpoimijat ja malminetsijät, samoin vapaa-ajankulkijat kuten luontoliikkujat, metsästäjät ja kalastajat.

Biotalouteen on ennustettu kymmeniätuhansia työpaikkoja maaseudulle. Kylämaisemissa sukkuloivien kuljettajien ja metsäkoneenkäyttäjien määrän ennustetaan lisääntyvän.

Erityisesti kesäasukkaisiin liittyy ratkaisematon demokratiaongelma: vaikka osalla heistä voi olla paljonkin tekemistä kylissä, heillä ei toistaiseksi ole äänivaltaa päätöksenteossa.

Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty kaksoiskuntalaisuutta. Se on vasta idean asteella.

Lohjansaareen muutetaan aina jonkin asian vuoksi, ei sattumalta, Katja Ranta sanoo. Kalevi Rytkölä/Yle

Katja Rannan työhuoneen ikkunasta näkyy pihaa ja pieni mökki.

– Tuossa mä olen viettänyt lapsuuteni kesät, hän osoittaa.

Ranta tuli noin vuosikymmen sitten Helsingistä tuttuun paikkaan kokeilemaan, miltä lapsuuden kesäpaikassa asuminen tuntuisi. Kokeilijasta tuli muutamassa vuodessa talollinen.

– Huomasin, että kaverit säilyvät ja maailma näyttäytyy suhteellisen mukavana. Aloin rakentaa tähän samalle tontille omaa taloa, ja sitten oli jo selvää, ettei täältä takaisin lähdetä, Ranta sanoo ja hörppää teetä.

Ranta on työmaailman nomadi. Hänen työnsä ei aseta vaatimuksia sille, näkyykö työhuoneen ikkunasta toimistoviidakko, radanvarsi vai oma metsä.

Maalla elanto tulee usein monista pienistä virroista. Erikoistuminen ei voi olla yhtä tiukkaa kuin kaupungissa. Ranta tekee päätyökseen graafista suunnittelua, minkä ohella hän toimii MTK:n paikallisosaston sihteerinä ja vetää tarvittaessa erilaisia hankkeita.

– Osaamiselleni on kysyntää täälläkin, kunhan tekee töitä monipuolisesti. Lohja kaupunkina ei pystyisi antamaan minulle mitään lisää, Ranta sanoo.

Kaikelle on vain yksi ehto: internetin pitää toimia.

Tietenkin Ranta on mukana myös kylätoiminnassa. Hän on tehnyt kylälehteä, ottanut valokuvia ja luonut kylälle ilmettä, eli suunnitellut paitoja, kasseja ja lippalakkeja.

Kaikelle on vain yksi ehto: internetin pitää toimia. Vielä kymmenen vuotta sitten bitit valuivat monien kylien puhelinverkoissa hitaana vellinä jos ollenkaan.

Nyt Lohjansaaressakin on kohtuullinen laajakaista ja hyvä mobiiliverkko. Rannan graafiset suunnitelmat löytävät saareen ja takaisin. Isot tiedostot Ranta jättää koneelle ruksuttamaan mennessään nukkumaan.

Nettiä pitkin kulkevat myös kylän Facebook-ryhmän viestit. Niissä voidaan huikata että lapset on nähty pyöräilemässä ilman kypärää tai jakaa hassu nettivideo. Moni mökkiläinenkin on mukana jutuissa.

Varsinaisia etätyöläisiä ei Lohjansaaressa juuri ole. Pari kotoaan pendelöivää tekee välillä etäpäiviä, siinä kaikki. Etätyö ei ole Lohjansaaressakaan houkutin, vaan yksilöllinen valinta.

Ranta kehuu saaren henkeä. Samalla hän muistuttaa, että dynamiikka on sama kuin kaupunkien taloyhtiöissä. Hyvä porukka pysyy kasassa aina vain aikansa.

– Meillä on nyt täällä tiivis ja hieno yhteisö, mutta ihmiset vaihtuvat ja henkilökemiat muuttuvat. Ikuista auvoa ei ole missään, eikä myöskään täällä.

Etätyöstä ei ole tullut pelastajaa

Etätyöstä odotettiin 1990-luvulla mullistajaa ja vielä 2000-luvun alussakin paljon. Etätyön piti katkaista ikiaikainen side työn ja työpaikan välillä ja tuoda töitä maaseudulle.

Toisin kävi. Tilastokeskuksen tuoreen julkaisun mukaan optimistiset odotukset eivät ole toteutuneet.

Etätyötä tekevien osuus ei ole viime vuosina lisääntynyt.Lähde: Tilastokeskus, Kuva: Juha Rissanen

Työpaikat ovat edelleen keskittyneet kasvukeskuksiin ja haja-asutusalueet jääneet ilman piristysruisketta. Lisäksi työpaikkakulttuuriin kuuluu yhä, että työ tehdään samassa paikassa muiden kanssa - osin siksi, että työpaikan sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä.

Etätyötä tehdään enemmän kaupunkien lähiöissä kuin maaseutukylissä, huomauttaa tutkija Satu Ojala Tampereen yliopistosta.

Työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntijan Maija Lyly-Yrjänäisen mukaan etätyö on melko pienen ja valikoituneen joukon mahdollisuus. Yleisintä etätyö on ylemmillä toimihenkilöillä.

Ja taas mahdollisuudet olisivat paremmat kuin koskaan. Moniin kyliin on vedetty laajakaistaa ja kuituyhteyksiä, ja 4G-mobiiliverkon kattavuus paranee koko ajan.

Se on mullistus. Samassa verkossa kylät ja kaupungit ovat myös samalla viivalla.

Lauri Kyttälä on tuonut elämän tyhjään kotitaloon, ainakin joksikin aikaa. "Täältä lähdettiin opiskelemaan ja töihin, minä ja siskoni."Kalevi Rytkölä/Yle

Talon valkoinen maalipinta on päässyt rapistumaan, mutta kulmat ovat suorassa, pinnat ehjät eivätkä päädyt horjahtele.

Paikka kylänraitin taloryppäässä on komea: ikkunoista näkyy järvi ja pihassa kasvaa kastanjapuita. Niiden siemenet on tuotu lomalta Versailles’n puistosta Ranskasta.

Tämä idylli on ollut 20 vuotta tyhjillään.

Pääkaupunkiseudulla tämä olisi miljoonatalo, Lohjansaaressa jotain historiallisen jäänteen ja potentiaalisen kesäasunnon väliltä. Seinien sijainnilla on väliä.

Nyt toivo on kuitenkin herännyt: Lauri Kyttälä on palannut asumaan kotitaloonsa.

Kyttälän viimeisin työsuhde omalla alallaan insinöörinä loppui viime kesänä. Hän päätti laittaa Vantaan-asuntonsa vuokralle ja palata saareen.

Muutto ei ole pysyvä. Kyttälä on asettanut itselleen kahden vuoden aikarajan asua maalla.

Lauri Kyttälä aikoo asua kotitalossaan korkeintaan kaksi vuotta.Kalevi Rytkölä/Yle

– Tämä on taloudellinen ratkaisu, joka antaa mahdollisuuden kehittää myös omaa osaamistani rauhassa, Kyttälä kertoo tuvan pöydän ääressä.

Käytännön toimena väliaikainen elämänmuutos oli lopulta pieni.

– Lastattiin tavarat Vantaalla pakettiautoon, syötiin matkalla ja tultiin tänne. Viisi–kuusi tuntia ja se oli siinä, Kyttälä kertoo.

Kyttälä ehti asua pääkaupunkiseudulla 30 vuotta. Sinä aikana kotiraitti muuttui kesäkyläksi ja kyläläisyys realiteetista valinnaksi.

– Kuka haluaa muuttaa maaseudulle, hankkia tontin ja mökin? Se on iso valinta, jossa on kriteerejä myös tulotason osalta, Kyttälä sanoo.

Kyttälän isovanhempien alkutaival Lohjansaaressa ei ollut elämäntapavalinta vaan pakko: heidän tilansa Lopella paloi. Vielä Laurin isä ja tämän veli jatkoivat viljelijöinä, kunnes veli meni tehtaaseen ja into hiipui.

Kyttälän äiti oli kyläkoulun opettaja. Kun hän muutti kaupunkiin vuonna 1996, talo tyhjeni. Äiti vietti ensin talolla kesiä, mutta terveyden heikennyttyä nekin jäivät.

Lastattiin tavarat pakettiautoon, syötiin matkalla ja tultiin tänne. Viisi–kuusi tuntia ja se oli siinä.

Pian kastanjat ja omenapuut alkavat vihertää. Naapurissa on lampaita. Sukulaiset ja tuttavat ovat käyneet kaivamassa saaressa viihtyvän saarnin taimia penkalta kotiinsa.

Paikka on rehevä pikkuparatiisi, mutta samalla aikaa vievä työmaa. Puutarhassa riittää penkkimetrejä.

Mikä on talon kohtalo? Sitä ei isäntäkään vielä tiedä.

– Voisi tämän säilyttää ainakin kesäpaikkana. Mutta tämä vaatii aika paljon ylläpitoa, rahallista ja fyysistä, ja täältä on oma matkansa pääkaupunkiseudulle, Kyttälä pohtii.

– Comme ci, comme ça.

Vähän niin tai näin.

Maaseudulla on lähes 100 000 tyhjää taloa

Haja-asutusalueilla on jo lähes 100 000 tyhjää pientaloa.

– Tyypillinen tapaus on sellainen, että iäkkäät asukkaat ovat muuttaneet kirkonkylään, eikä tilalle ole löytynyt asukkaita esimerkiksi perikunnasta, sanoo erikoistutkija Antti Rehunen Suomen ympäristökeskuksesta (Syke).

Tuoreimpana tilastovuotena 2012 tyhjiä taloja oli 86 000, ja joka vuosi taloja tyhjenee noin 2 500 lisää. Tilaston talot ovat olleet ainakin kolme vuotta tyhjillään, eikä niiden yhteydessä ole esimerkiksi kesäasuntoa.

Monet ovat jääneet jälkeen nykyajan vaatimuksista. Niitä on vaikea saada kaupaksi.

Kaikki riippuu kuitenkin perikunnasta, sijainnista ja ripauksen myös onnesta. Osa perikunnista pitää kotitaloa odottamassa omia eläkevuosiaan, osaan löytyy remonttitaitoisia uudisasukkaita.

– Parhaassa tapauksessa tulijat investoivat taloon verraten paljonkin ja tuovat kylille toimeliaisuutta, Rehunen sanoo.

Rehunen ennustaa, että tyhjenemistahti pysyy samanlaisena vielä kymmenisen vuotta.

Sitten on odotettavissa käänne, kun suuret ikäluokat ovat pääosin muuttaneet palvelujen äärelle. Haja-asutusalueilla ei ole enää heidän talojaan, jotka tyhjenisivät.


Maaseuturahoitus notkahti

Maaseudun rajun tyhjenemisen jälkeen valtio heräsi 1990-luvulla maaseutukylien roolin muutokseen. Maaseutu ei elänyt enää vain maa- ja metsätaloudesta.

Tärkeäksi dynamoksi nousivat Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR ja EU:n alueelliset Leader-kehitysrahat.

– Suomi nousi mallimaaksi paikallisen kehittämisen tukemisessa. Maaseudun murros oli niin raju, ettei tuki sitä pysäyttänyt, mutta myönteistä vaikutusta sillä oli, Itä-Suomen yliopiston professori Pertti Rannikko sanoo.

YTR jakoi hankerahaa enimmillään viisi miljoonaa euroa vuodessa. Viime hallituskautena YTR siirrettiin työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen ja sen rahahanat väännettiin kiinni. Nyt rahoitus on enää miljoonaa euroa vuodessa.

Vaikka Leader-hankkeet jatkuvat entisellään, niin Suomen oma maaseutupolitiikka on romahtanut, Rannikko suomii.

Maaseutupolitiikan tutkija Olli Lehtonen Luonnonvarakeskuksesta huomauttaa, että yritys- ja hanketuet kohdistuvat maaseudullakin entistä enemmän jo valmiiksi menestyville. Tämä jatkaa hänen mukaansa maaseudun kahtiajakoa.

Marjatta ja Kyösti Ristiluoma ovat ristineet mökkinsä puutarhaviljelyn luosuviljelyksi, "mitä luoja suo". "Pyrimme säilyttämään sen, mitä muut ovat joskus istuttaneet", he sanovat.Kalevi Rytkölä/Yle

Vielä pari kuukautta, ja sitten Marjatta ja Kyösti Ristiluoma muuttavat taas koko kesäksi Lohjansaareen.

Tai niin pitkäksi ajaksi kuin kelien puolesta on mahdollista. Viime vuonna he palasivat kotiinsa Vihdin Nummelaan vasta marraskuussa.

Marjatan juuret ovat tässä maassa. Naapuritontilla on hänen lapsuudenkotinsa, entinen Toivosen kauppa.

– Se oli 1950-luvun maalaiskauppa, kaikkea myytiin hevosenlängistä riisiin ja siltä väliltä.

Perhe muutti saaresta jo 1950-luvulla Marjatan ollessa lapsi. Vuonna 1982 Marjatta palasi, nyt miehensä Kyöstin kanssa. He ostivat Marjatan tädin talon kesäpaikakseen.

Kyöstikin on läheltä, Siuntiosta. Hän kävi kerran koulun retkellä Lohjansaaressa.

Kyläläiset muistivat vielä pikkutyttönä kylältä lähteneen Marjatta Ristiluoman, kun tämä palasi kesäasukkaaksi. "Ja minua vähän hävetti, kun en muistanut oikein ketään", Marjatta sanoo.Kalevi Rytkölä/Yle

– Meidän lasten piti nousta bussista ennen vanhaa siltaa, koska sen kantavuus oli heikko, hän muistaa.

Suvulla on merkittävä kytkös Lohjansaaren omeniin. Marjatan isoisä Vihtori Toivonen opiskeli vuosina 1897–1900 puutarha-alaa Tukholmassa, ja vuonna 1918 hän perusti saareen puutarhakoulun.

– Eläköidyttyään hän istutti omenapuita ja opasti ihmisiä niiden hoidossa ja kasvatuksessa, Marjatta Ristiluoma sanoo.

Kesäasukkaista pidetään saaressa huolta.

Miten tällaisesta paikasta voisi luopua?

– Nuorempi tytär kävi talvella 2008 noutamassa lastensänkyjä täältä vintiltä. Kun naapuri ei tunnistanut autoa, hän ajoi jykevän traktorin tien tukkeeksi ja lähti kysymään tyttäreltä, millä asioilla tämä liikkui, Marjatta Ristiluoma kertoo.

Mökillä on netti, puhelin ja sähkö. Kesällä kotona käydään vain pyykillä.

Tyttäret käyvät silloin tällöin, toisen mukana jo lastenlapsetkin. He jäävät mielellään isovanhempiensa luo yökylään, pulikoivat rannassa, syövät marjoja pensaista ja oppivat mitkä sienet ovat vaarallisia ja mitkä syötäviä.

Siinä kasvaa mökkeilyn uusi sukupolvi, joka määrää ehkä Lohjansaarenkin kohtalon.

– En tiedä paljonko vaikuttaa, että nuoret eivät vietä mökillä aikaa yhtä paljon kuin me. Mutta luonto on niin vahva valtti, että uskon että se pitää ihmiset täällä, Kyösti Ristiluoma pohtii.

Kun tulee seuraava aurinkoinen päivä, Ristiluomat leikkaavat mökin omenapuut. Siitä pari kuukautta eteenpäin, ja Lohjansaari alkaa näyttää voimansa.

– On kuin paratiisiin tulisi, kun touko-kesäkuussa tulee tänne vehreyden keskelle. Satakielet ja mustarastaat laulavat ja on hennon vihreää. Miten tällaisesta paikasta voisi luopua?

Vasen kartta näyttää, mille alueille vakituisia asukkaita on tullut lisää. Oikea kartta taas kertoo, millä alueilla mökkiväestö on lisääntynyt. Mökkikartalla korostuvat myös Itä-Suomi ja rannikkoseudut. "Kun katsotaan, missä ihmiset ovat heinäkuussa, Suomen kartta näyttää aika erilaiselta", sanoo Itä-Suomen yliopiston professori Pertti Rannikko.Kuva: Juha Rissanen, Lähde: Luonnonvarakeskus/Tilastokeskus

Mökkikupla vai maaseudun pelastus?

Suomessa on jo yli 500 000 mökkiä ja lisäksi kymmeniätuhansia kakkosasuntoja maalla.

Kesäisin mökkikunnat pullistelevat väkeä. Lohjansaaressakin on suosittu kesätori ja seurantalolla ohjelmaa.

Kesämökkejä tulee yhä lisää, mutta vähemmän kuin ennen.Lähde: Tilastokeskus, Kuva: Juha Rissanen

Suomessa tehtiin 1960-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin asti uusia mökkejä hiki hatussa, mutta 2000-luvun mittaan kasvu on taittunut.

Osa tutkijoista varoittelee sukupolvenvaihdoksesta. Aikaa mökillä viettävät erityisesti suuret ikäluokat. Mökinomistajien keski-ikä on jo 62 vuotta, ja vain yksi viidestätoista omistajasta on alle 40-vuotias.

Onko Suomeen muodostunut mökkikupla? Ei välttämättä, sanoo Syken erikoistutkija Kati Pitkänen.

– Nuorten ikäluokkien kiinnostus mökkeihin on tutkitusti samankaltaista kuin vanhemmilla ikäluokilla. Mutta on vaikea vielä sanoa, millaiseksi y-sukupolven ajankäyttö muodostuu. Alle kolmekymppiset jakavat aikaansa entistä useamman asian välillä.

Kesäasukkaat joka tapauksessa tuplaavat kesäkuukausina usean kunnan tulot ja elinvoiman. Samalla rekisteröityjen kyläyhdistysten määrä on noussut vuosina 1995–2014 noin 450:stä yli 3 000:een.

Keittiöön on remontoitu perinteinen maalaistupa. Eeva Saksa ja Valtter Savolainen ruoanlaitossa, syötävää odottavat lapset Elviira (vas.), Iivar ja Taavi- ja Doris-koira.Kalevi Rytkölä/Yle

Kerran ajomatkalla Helsingistä mökille Raaseporiin Eeva Saksa ja Valtter Savolainen huomasivat kyltin, jossa luki "Lohjansaari".

Kävi kuten usein käy: se ei merkinnyt heti mitään, mutta alkoi kutitella.

Lapsia oli ja asunto Helsingin Käpylässä käynyt pieneksi. Maallemuutosta puhuttiin ensin leikillään, sitten puolivakavasti.

Lohjansaaresta silmiin osui kohde, joka olisi monelle kauhistus: purkukuntoinen vanha kauppa.

– Oli alkukesä, taivas oli sininen ja tämä oli kuin paratiisi. Talo oli ollut pari vuotta tyhjillään, pihassa kasvoi korkea heinikko, Eeva Saksa muistelee.

Saksa–Savolaisen koko perheen yhteiskuva ei ole helppo juttu. Isän sylissä on nuorin poika Iivar ja trapetsilla taiteilee tytär Elviira, mutta Taavi ja Oliver ovat ehtineet karata sohvalta.Kalevi Rytkölä/Yle

Se oli ihastusta ensisilmäyksellä. Kaupat syntyivät elokuussa 2010. Seuraavan talven perhe asui keskellä remonttia yhdessä huoneessa ilman sisävessaa. Samalla syntyi kolmas lapsi, ja sitten neljäs.

Nyt urakka on valtaosin ohi ja vuosien työmaasta tullut koti.

Sekä Saksa että Savolainen ovat kotoisin Espoosta, eivätkä ole aiemmin asuneet päivääkään maalla. Lohjansaaresta he hakivat rauhaa ja tilaa, mutteivät erakoitumista.

Vaikeaa se olisi ollutkin. Uusi perhe saa kylissä silmät kiilumaan.

– Kun oltiin ekaa päivää purkamassa taloa, naapuri tuli keräämään nimeä adressiin kyläkoulun puolesta. Pian tuli seuraava naapuri tutustumaan, ja sitten seuraava, Saksa sanoo.

– Jos haluaisi asua oikeasti rauhassa, pitäisi muuttaa Helsinkiin mahdollisimman isoon kerrostaloon, Savolainen hymähtää.

Nuori perhe on revitty ja lähtenyt innolla mukaan kaikkeen: kyläyhdistykseen, urheiluseura Saaren Kiriin ja metsästysseuraan. Pakastin on täynnä Lohjansaaren hirveä.

Kaupunkilaisen ajatus pikkukylästä on helposti suoraviivainen: kytätäänkö siellä naapureita?

– Ei olla sellaista huomattu. Tosi hyvin on otettu vastaan. Mutta se on varmasti omastakin asenteesta kiinni, Savolainen sanoo.

Vain yksi asia hiertää: kyläkoulun sulkeminen.

Nuori perhe on revitty ja lähtenyt innolla mukaan kaikkeen.

11-vuotias Taavi ehti käydä kyläkoulua, joka suljettiin lukuvuoden 2014 jälkeen. Perhe on ollut mukana taistelussa, joka on tuottanut valituksen hallinto-oikeuteen.

– Koulu oli ihana, kunpa nämä pienetkin olisivat saaneet käydä sitä. Siellä voittaa lapsuutta muutaman vuoden lisää, Saksa kehuu.

Hallinto-oikeudessa koulupäätökset harvemmin perutaan. Nyt lapset matkustavat Ristin koululle kymmenen kilometrin päähän bussilla tai taksilla. Yksi kylän kahdeksasta lapsiperheestä on muuttamassa pois, osin koulun takia.

– Sulkemisesta tuli sellainen kiukku että perhana, tässäkö on kiitos siitä, että muutettiin tänne veronmaksajiksi.Teki mieli muuttaa pois koko Lohjalta.

Mutta perhe on saanut elämäänsä valmiiksi. Nyt ei tee mieli lähteä mihinkään.

Kyläkoulut lihoiksi ilman arvokeskustelua

Kyläkouluja on 2000-luvulla suljettu rajuun tahtiin.

Syitä on kolme: keskittäminen kaikessa isompiin yksiköihin, kuntien talousahdinko ja toki myös oppilasmäärien väheneminen.

Lakkauttamisaaltoa on leimannut taistelu kyläkoulujen puolesta. Vanhempien adressit ja useiden tutkijoiden vastalauseet eivät ole hidastaneet tahtia.

Kyläkoulut ovat kadonneet viime vuosina tasaista tahtia. Lähde: Tilastokeskus, Kuva: Juha Rissanen

Vuonna 2010 kasvatustieteiden "kyläkoulutohtori" Risto Kilpeläisen tutkimuksessa 90 opettajaa kyläkouluista ylisti kyläkouluja kylien sieluiksi, joiden olosuhteet myös edistivät oppimista.

Onko Suomi lyhytnäköisesti sulkenut parhaimpia koulujaan, Kilpeläinen kysyi.

Kylien sieluista ovat puhuneet myös tutkijat Outi Autti ja Eeva Kaisa Hyry-Beihammer. Heidän mukaansa koulunsa menettäneissä kylissä on huomattu, että samalla on kadonnut suuri määrä sosiaalista pääomaa.

Kasvatustieteen professori Eira Korpisen mukaan lyhytnäköiset säästöt ovat korostuneet päättäjien keskustelussa, ja kyläkoulun vahvuudet ovat jääneet vähälle huomiolle.

Tutkijoiden mukaan säästöjä on monesti vaikea näyttää aukottomasti toteen.

Autti ja Hyry-Beihammer kertovat esimerkin Pudasjärveltä, joka lakkautti kuusi koulua vuonna 2009. Heidän mukaansa kunta säästi henkilöstökuluissa vajaat 100 000 euroa, mutta oppilaiden kyyditys maksoi 93 000 euroa ja sisäisiä vuokria maksettiin 77 000 euroa ennakoitua enemmän.

Jokainen paikka tarvitsee yhden tunnusmerkin.

Lohjansaaressa se on maaginen viisisataavuotias tammi. Se on yksi suomalaisten nettisivustojen kuvatuimmista puista.

Satukirjamaiseksi tammen tekee se, että Metsäliitto istutti 1980-luvun puolivälissä sen ympärille tiheän kuusiviljelmän. Tammen luo saapuminen on kuin holvikirkkoon astelisi.

Puuvanhuksen ympärysmitta on lähes viisi metriä ja oksat kurottavat yli kymmenen metrin päähän rungosta. Tarkkaa ikää ei ole kairattu, mutta iäksi on arvioitu 400–500 vuotta. Puu olisi siis yhtä vanha kuin Helsinki tai Pori.

Retkipaikka.fi-sivuston perustaja Antti Huttunen nimesi tammen toissavuonna Suomen kauneimmaksi puuksi.

Lohjansaari on enemmän kuin kuusi tarinaa.

Kylä täyttää tänä vuonna sata vuotta ja on nimetty myös tämän vuoden uusmaalaiseksi kyläksi. Asutusta on ollut ainakin 1300-luvulta asti.

Rehellisyyden nimissä saaren elinvoima on pitkälti kesäasukkaiden varassa.

Saaressa asuu vakituisesti noin 200 asukasta, ja kesäasukkaita on satoja, Lohjan Saaristo ry:n puheenjohtajan Pirjo Sjögrenin mukaan ehkä jopa tuhat.

Kesäasukkaiden määrä on ehkä isoin nykykyliä jakava tekijä. Joissain on vain kesäisin kuhinaa, joissain ei koskaan. Joissain pulssi sykkii ympäri vuoden ilman kausiväkeäkin. Mutta kesäväki takaa ainakin kolme kuukautta elämää vuodessa.

Lohjansaaren sydän on Paavolan, Askolan ja Hermalan yhtenäinen kyläalue, jonne sillalta ensimmäiseksi saavutaan.

Tähän ytimeen levittäytyy kuuluisalta tammelta parin kilometrin säteellä noin 50 taloa, jotka perkasimme tätä juttua varten läpi.

Puheenjohtaja Sjögren, saaren laidalla asuva kyläyhdistyksen sielu (jollaisia joka kylällä tarvitaan aina vähintään yksi), auttoi kartoittamaan keitä niissä asuu.

Onko kylillä toivoa? Katso grafiikka ja päättele itse.

Lohjansaari ja saaren ihmiset numeroina.Kuva: Juha Rissanen

Tekijät