Oscar-gaalaan nopeat kotiläksyt – näistä kohistaan ensi yönä

Oscar-gaalassa odotetaan tänä vuonna kannanottoja lähes vitivalkoiseen ehdokkaiden listaan. Parhaan elokuvan palkinnosta ennustetaan illan suurinta yllätystä. Kaikki ovat valmiita lyömään vetoa, että aikaisemmin pystittä jäänyt Leonardo DiCaprio vie vihdoin voiton kotiin parhaana miesnnäyttelijänä. Oscar-palkintogaala nähdään suorana Yle Teemalla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

elokuvat
Oscar-gaalan juontaja, koomikko Chris Rock.
Oscar-gaalan juontaja, koomikko Chris Rock.Paul Buck / EPA

Elokuva-alan suurinta palkintotapahtumaa, Oscareita, on tänä vuonna tänä vuonna kritisoitu siitä, että ehdokaslistalle mahtuu lähinnä valkoihoisia ehdokkaita. Kaikki 20 näyttelijäehdokkuutta menivät valkoihoisille näyttelijöille. Oscareiden moninaisuuden puute on pitkällinen ongelma, viime vuonna gaalan yhteydessä puhuttiin paitsi rodusta, myös naisehdokkaiden puutteesta tärkeissä kategorioissa.

Gaalan juontaja on tummaihoinen koomikko Chris Rock, joka ottaa takuulla kantaa syrjintään. Rock kritisoi Oscareiden rasismia jo vuonna 2005 juontaessaan edellisen kerran gaalan.

Gaalaa boikotoivat rasismin takia tänä vuonna ainakin kunnia-ohjaajan Oscarin saava Spike Lee samoin kuin näyttelijä Will Smith. Tällä viikolla on ilmoitettu mielenosoituksista valkoisia Oscareita vastaan ympäri Yhdysvaltoja gaalailtana. Twitterissä keskustelu jatkuu kuumana aiheen tunnisteella #OscarsSoWhite.

Parhaalle elokuvalle ei ole tänä vuonna selkeää voittajaehdokasta. Kirkon pedofiiliskandaalia selvittävällä journalistidraamalla Spotlightilla on hyvät mahdollisuudet, samoin viime vuoden parhaan elokuvan Birdmanin ohjanneen Alejandro González Iñárritun piinaavalla selviytymis- ja kostodraamalla The Revenant. Talouden romahduksesta yhdysvaltalaisten pankkiirien matkassa kertova satiiri The Big Short on myös vahvasti mukana kisassa.

Ohjaajavoittajaksi on veikattu Alejandro González Iñárritua, joka veisi palkinnon kotiin toisena vuotena peräkkäin. Toisaalta komea toimintaspektaakkeli Mad Max: Fury Road voi tuoda George Millerille palkinnon.

Näyttelijöiden osalta jännitetään eniten, saako Leonardo DiCaprio palkinnon. Aikaisemmin palkinnotta jäänyt DiCaprio kisaa pystistä viidettä kertaa näyttelijänä. Ensimmäisen ehdokkuuden hän sai jo 20-vuotiaana roolistaan Gilbert Grape -elokuvassa. Oscareiden suurimpia yllätyksiä olisi, jos DiCaprio ei nyt veisi patsasta kotiin fyysisesti haasteellisesta ja tunteella ladatusta roolistaan The Revenant -elokuvassa. Villin kortin mahdollisuus miespääosassa on Steve Jobsin roolissa vakuuttaneella Michael Fassbenderilla.

Ensimmäisen ehdokkuudensa saaneen Brie Larsonin odotetaan voittavan parhaan naispääosan palkinnon. Larson tekee Room-elokuvassa rankan roolin siepattuna naisena, joka elää psykopaatin armoilla vuosikaudet.

Yle Teema esittää Oscar-gaalan suorana lähetyksenä sunnuntain 28. ja maanantain 29.2. välisenä yönä. Klo 2.00 alkaa lähetys punaiselta matolta ja klo 03.30 alkaa lähetys Oscar-gaalasta. Suoraa lähetystä ei voi katsoa Yle Areenasta.