Puukartelliriitaa puidaan käräjäoikeudessa loppuvuodesta – 650 metsänomistajaa vaatii miljoonakorvauksia metsäyhtiöiltä

Korkein oikeus palautti puukartelliriidan takaisin käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

talous
Tukkipino metsässä.
Tenho Tornberg / Yle

Vuosia vatuloitu puukartelliriita nytkähtää taas yhden askeleen eteenpäin loppuvuodesta, kun Helsingin käräjäoikeus ryhtyy käsittelemään satojen metsänomistajien korvauskannevaatimusta suuria metsäyhtiöitä vastaan puukaupoista kärsityistä tappioista.

Metsänomistajien korvausvaatimukset nousevat kymmeniin miljooniin euroihin. Pääkäsittelyt pyritään toimittamaan loppuvuodesta 2016.

Käräjäoikeus on jo aiemmin kertaalleen ottanut kantaa puukartelliin, mutta uusi kierros on edessä korkeimman oikeuden (KKO) päätöksen vuoksi. KKO ilmoitti aamulla palauttavansa kartelliasian takaisin käräjäoikeuden puitavaksi.

– Käräjäoikeus antanee päätöksen alkuvuodesta 2017, siis noin vuoden kuluttua, arvioi asian etenemistä osastonjohtaja Matti Palojärvi Helsingin käräjäoikeudesta.

Syksyn istunnossa on kyse ns. Suuri savotta 1 -jutusta, jossa on mukana noin 650 yksityistä metsänomistajaa kanteineen. Tosin on vielä epäselvää, käsitelläänkö kaikki kanteet syksyllä alkavissa istunnoissa vai ainoastaan osa. Käräjäoikeuden ykköskierroksella syynissä oli vain pieni osa kanteista.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi maaliskuussa 2014 metsänomistajien metsäyhtiöitä vastaan nostaman vahingonkorvauskanteen vanhentuneena. Helsingin hovioikeus taas päätti, että korvausvaatimukset eivät olleet vanhentuneita, ja palautti asian käräjäoikeuteen. Metsäyhtiöt olivat tyytymättömiä palautuspäätökseen, mutta ymmärrrystä ei löytynyt siis korkeimmastakaan oikeudesta.

Tyytymättömiä noin 1 700

Suuri savotta 1 on vain yksi metsäyhtiöitä vastaan nostettu vahingonkorvausjuttu. Metsähallituksen ajaman vahingonkorvauskanteen pääkäsittely päättyi kaksi viikkoa sitten Helsingin käräjäoikeudessa, ja tuomio asiasta on tarkoitus antaa kuluvan vuoden aikana.

Kymmenien kuntien ja eräiden muiden yhteisöjen ajamissa noin 30 asiassa on tarkoitus toimittaa valmisteluistunto myöhemmin tänä keväänä ja pääkäsittely loppuvuodesta 2016.

Lisäksi yli tuhat yksityistä metsänomistajaa (ns. Suuri savotta 2) on tammikuussa 2015 nostanut käräjäoikeudessa korvauskanteet metsäteollisuusyrityksiä vastaan. Tämän asian oikeuskäsittely on auki ja ratkaistaan lähiaikoina.

Yhteensä ns. puukartelliasioita on käräjäoikeudessa vireillä noin 1 700.

Kaikki alkoi metsäkartellista

Metsänomistajien korvauskanteiden siemen kylvettiin 2009, kun markkinaoikeus vahvisti metsäkartellin olemassaolon tuomiossaan. Kartellista tuolloin tuomitut metsäyhtiöt UPM-Kymmene, Stora Enso ja Metsä Group katsovat kuitenkin, että metsänomistajien oikeus hakea korvauksia ehti vanhentua ennen kuin korvauksia haettiin.

Metsäyhtiöt saivat tuomion kartellista, jota toteutettiin vuosina 1997–2004. Oikeuden mukaan yhtiöt olivat harjoittaneet koko Suomen raakapuumarkkinoita koskevaa yhteistoimintaa keskustelemalla muun muassa puun hinnoista. Siitä on metsänomistajien mielestä seurannut heille suuria taloudellisia tappioita puukauppojen yhteydessä.

Markkinaoikeus lätkäisi kartellista Metsäliitolle 21 miljoonan euron kilpailunrikkomismaksun ja Stora Ensolle 30 miljoonan euron sakon. Nämä rahat menivät valtiolle. UPM-Kymmene säästyi seuraamusmaksulta, koska se oli tuonut asian itse esille.