Nuorten sikailuun kyllästynyt kirjastonjohtaja päätti antaa opetuksen "idiooteille" – porttikielto myös sadoille syyttömille

Pyhtään kunta aikoo lyödä kirjastolle 16 vuoden ikärajan iltaisin. Kirjastonjohtajan pinna paloi, kun nuoret alkoivat rassailla teknisiä laitteita ja koota huonekaluja päällekkäin henkilökunnan poistuttua paikalta. Kuntaliitossa joukkorangaistusta pidetään huonona ratkaisuna.

Kotimaa
Kirjaston kirjoja hyllyssä.
Jenny Huttunen / Yle

Pyhtään kunta aikoo kieltää lapsilta ja nuorilta pääsyn kirjastoon iltaisin. Syynä on nuorison huono käytös, jonka vuoksi kunta on lopettanut kirjaston omatoimisen iltakäytön toistaiseksi kokonaan.

Nyt kirjastoon on tulossa kirjastotoimenjohtajan aloitteesta 16 vuoden ikäraja iltaisin. Jos häiriöitä edelleen esiintyy, ikäraja nousee 18 vuoteen.

– Olen sitä mieltä, että ikärajaksi pitää tulla 18 vuotta. Kokeilemme nyt kuitenkin ensin tätä 16 vuoden ikärajaa, sanoo Pyhtään kirjastotoimenjohtaja Evan Seppä.

Nuoret tulivat laumoissa

Pyhtään omatoimikirjasto avattiin marraskuussa. Valvontakamerat paljastivat pian, että osa nuorista alkoi käyttäytyä huonosti henkilökunnan poistuttua illalla paikalta.

Laitoimme pahimpien idioottien kirjastokortteja käyttökieltoon, mutta ei se estänyt heitä tulemasta.

Evan Seppä

Sepän mukaan "meno oli kuin Puuhamaassa". Nuoret rassasivat teknisiä laitteita, leikkivät ja tekivät omia rakennelmiaan huonekaluista.

– Heitä on tullut sisään yhdellä kerralla kymmeniä. Jos kaikki eivät olleet sörkkimässä jotakin, kukaan ei silti pyytänyt lopettamaan meuhkausta.

Kirjastokorttien käyttökielloista ei ollut apua.

– Laitoimme pahimpien idioottien kirjastokortteja käyttökieltoon, mutta ei se estänyt heitä tulemasta. Joltakin löytyi aina uusi kortti.

Lyhyt kokemus

Omatoimikirjaston iltakäyttö lopetettiin häiriköinnin vuoksi joulukuussa. Ikäraja ratkaisee ongelman, mutta estää samalla kirjaston iltakäytön sadoilta syyttömiltä lapsilta ja nuorilta.

Suomen kirjastoseuran mukaan on valitettavaa, jos sanktio kohdistuu kokonaiseen ikäryhmään.

– Meidän kantamme on se, että järjestyshäiriöt pitäisi selvittää ensisijaisesti keskustelemalla. Toivomme, että kaikki kirjastopalvelut olisivat auki ja houkuttelevia paikkoja nuorille, sanoo kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno.

Kyseessä on perusoikeus käyttää kirjastopalveluita, joten pitäisi etsiä joku muu ratkaisu.

Johanna Selkee

Omatoimikirjastoista on Suomessa vasta muutaman vuoden kokemus. Häiriöitä on ollut hyvin vähän ja suurin osa kirjastoista toimii ilman ikärajaa. Joissakin on aluksi ollut ikäraja, mutta se on poistettu myöhemmin.

Kaikille kirjastoille yhteiset pelisäännöt?

Kirjastojen ikärajat ovat herättäneet keskustelua Kuntaliitossa.

– Ymmärrän, että ongelmia voi olla. Kyseessä on kuitenkin perusoikeus käyttää kirjastopalveluita, joten pitäisi etsiä joku muu ratkaisu, sanoo erityisasiantuntija Johanna Selkee Kuntaliitosta.

Kirjastolakia uudistetaan parhaillaan. Selkeen mukaan OKM:n alaisessa lakiryhmässä on pohdittu kirjastojen käyttösääntöjen yhdenmukaistamista.

– Nykyiseen lakiin ei ole erikseen kirjattu, mitä käyttösääntöjen tulee sisältää. Niissä on kuitenkin kirjavuutta. Näkisin, että esimerkiksi sanktioista olisi hyvä olla yhdenmukainen linjaus.