Ruotsin maahanmuuttovirasto pyytää miljardien eurojen lisärahoitusta

Lisärahaa tarvitaan etenkin turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttamiseen ja majoituksen järjestämiseen. Vaadittu summa käytännössä kaksinkertaistaisi viraston määrärahat.

Ulkomaat
Turvapaikanhakijoita saapuu junalla Tanskasta Ruotsin Malmöhön 12. marraskuuta.
Turvapaikanhakijoita saapuu junalla Tanskasta Ruotsin Malmöhön 12. marraskuuta.Stig-Åke Jonsson / EPA

Ruotsin maahanmuuttovirasto Migrationsverket kertoi keskiviikkona (siirryt toiseen palveluun), että se pyytää maan hallitukselta tälle vuodelle 28,4 miljardin kruunun eli noin kolmen miljardin euron lisärahoitusta turvapaikanhakijoiden määrän suuren kasvun vuoksi.

– Maahanmuuttovirasto vastaa nyt järjestelmästä, joka majoittaa enemmän ihmisiä kuin Ruotsin viidenneksi suurimmassa kunnassa asuu, viraston pääjohtaja Anders Danielsson kuvailee tilannetta ruotsalaislehti Svenska Dagbladetin (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Ensi vuodelle lisärahaa anotaan 32 miljardia kruunua eli noin 3,4 miljardia euroa.

Tällä hetkellä turvapaikkapäätöstä odottaa Ruotsissa noin 150 000 ihmistä. Pula majoitustiloista on johtanut siihen, että tuhansia turvapaikanhakijoita on jouduttu majoittamaan kirkkoihin, moskeijoihin ja kouluihin.

Ruotsiin saapui viime vuonna ennätykselliset 163 000 turvapaikanhakijaa. Maahantulijoiden määrä väheni selvästi sen jälkeen, kun Ruotsi otti käyttöön rajatarkastukset marraskuussa.

Migrationsverket ennakoi tämän vuoden määräksi 100 000 turvapaikanhakijaa, mutta varoittaa arvioimisen olevan vaikeaa.