Sanna Ukkola: Nyt on huudettu tarpeeksi

Arvon ministerit, päivittäkää tilannekuvanne! Teidän nyrkkitervehdyksiänne ja hehkutustwiittejänne katsoo leipäjonossa seisova kansa, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

Sanna Ukkola
Sanna Ukkola
Sanna UkkolaYle

Fist bump on sana, johon jokainen politiikkaa seuraava on viime päivinä törmännyt. Ministerit tuulettivat sillä, että työmarkkinajärjestöjen esitys kelpasi lopulta – ja yhteiskuntasopimusneuvotteluissa päästäisiin viimein eteenpäin.

Ei olisi kannattanut ilakoida. Jotkut jopa ounastelevat nyrkkitervehdyksen vaikuttavan yhteiskuntasopimuksen kaatumiseen, niin paljon se ärsytti ammattiliittojen johtoa – ja työntekijöitä, joiden työoloja yhteiskuntasopimus on kurjistamassa.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen herätti niin ikään kohun intoilemalla twitterissä kokoomuksen puheenjohtajapäivistä. "Koulutus, sivistys, oppiminen ja osaaminen. Niihin nojaa Suomen tulevaisuus", ministeri hehkutti – ja sai twiittinsä alle tusinoittain raivostuneita viestejä.

"Tältä siis näyttää, kun pyromaani jeesustelee palovaroittimien tärkeydestä. Hyvin te vedätte siellä", eräs kirjoittaja kommentoi.

Näyttää vähän siltä, että ministerit ovat melko irrallaan kansalaisten todellisuudesta. Näinä aikoina iso osa kansasta on niin ahtaalla ja vailla toivoa tulevaisuudesta, että ministerien riemuitseminen talousahdingon keskellä näyttää jopa makaaberilta.

Arvon ministerit, päivittäkää tilannekuvanne! Teidän nyrkkitervehdyksiänne ja hehkutustwiittejänne lukee ja katsoo kansa, josta iso osa on jäänyt viime vuosina työttömiksi, osa seisoo leipäjonoissa ja osa miettii, miten saisi leivän perheen suuhun.

Yhteiskunnallinen debatti ei ole miesmuistiinollut niin kiivasta ja polarisoitunutta kuin nyt. Kansakunnan henkinen tila näyttää punaista – lukemattomat ihmiset ovat äärimmäisen vihaisia – ja äärimmäisen peloissaan. Moni vain odottaa tilaisuutta vihanpurkaukseen – ja kun tilaisuus tulee, niin huudetaan niin lujaa kuin kurkusta lähtee.

Suomi on kahtiajakautunut – ehkä pahemmin kuin kertaakaan aiemmin omana elinaikanani.

Samaan aikaan eliitti vetäytyy omaan kuplaansa ja putoaa täysin kärryiltä siitä, mitä muualla Suomessa tapahtuu – miltä oma nyrkkitervehdys tai koulutushehkutus tällaisina aikoina näyttää vaikkapa pitkäaikaistyöttömän silmin.

Auttaisiko, jos hallituksen Kesärannan infotilaisuuteen jatkossa pyytäisi yleisöksi keskiluokkaa tai opiskelijoita, joihin leikkaukset kipeimmin kohdistuvat? Tai vaikka niitä Sipilän kuuluisia kätilöitä. Pitäisikö eduskuntapuhettaan valmistelevien politiikkojen miettiä hetki sitä, voisiko puheen pitää leipäjonon äärellä?

Suomalaisen yhteiskunnan kahtiajako, jännitteet ja eriarvoistuminen näkyvät kaikkein selkeimmin turvapaikkakeskustelussa. Viime aikoina on jopa väitelty siitä, kuka saa osallistua julkiseen debattiin ja kenen pitää vaieta. Heikki Hiilamo kiteytti keskustelun viikonloppuna blogissaan (siirryt toiseen palveluun).

"Toisessa laidassa ovat fasismilla, rasismilla ja uusnatsismilla flirttailevat keskustelijat ja toisessa laidassa ajatuspoliisit, jotka pyrkivät moraalisen ylemmyyden tunnossa sanelemaan sen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista tulisi keskustella. Ajatuspoliisit haluavat viedä julkisen tilan äärioikeistolaisen ideologian lisäksi niiltäkin, jotka eivät osaa tai halua puhua omista kielteisistä maahanmuuttajiin liittyvistä kokemuksistaan heidän hyväksymällään tavalla", vihreä vaikuttaja kirjoitti.

Nyt maahanmuuttokeskustelun raivokas henki on valunut kaikkialle muuallekin. Omassa oikeamielisyydessään vellovat mielipidekuplat kieltäytyvät kuuntelemasta, huutavat omaa totuuttaan ja yrittävät vaientaa muut.

Suomi on kahtiajakautunut – ehkä pahemmin kuin kertaakaan aiemmin omana elinaikanani. Ihmiset ovat vihaisia, ja yhteiskunnallinen keskustelu kuin painekattila, joka odottaa purkautumistaan. Samaan aikaan, kun perinteiset auktoriteetit – koulu, media, kirkko – murenevat ympäriltä, moni luo viholliskuvia, lietsoo ja kärjistää. Mitä tehdään kiehuvalle painekattilalle? Raotetaan kantta, sammutetaan liesi ja päästetään höyryä varovasti ulos.

Minä en usko linnoittautumiseen enkä viholliskuviin. Uskon dialogiin ja siltojen rakentamiseen, sillä ilman niitä mikään konflikti ei ratkea. Ilman niitä yhteiskunta on sekasorron partaalla.

Nyt on huudettu tarpeeksi. Olisi välillä aika myös kuunnella.

Mitä enemmän me tiedämme toisistamme ja mitä enemmän me kommunikoimme toistemme kanssa, sen enemmän ihmisiä me toinen toisillemme olemme. Ja sen paremmin me pystymme näkemään, että myös ne toiset ovat ihmisiä – kaltaisiamme. Vain sillä tavalla meillä on yhteiskuntana toivoa.

Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Ylen aamu-tv:n juontaja