Hissin rakentaminen vanhaan taloon helpottaa ikäihmisen arkea ja nostaa asunnon arvoa

Hissien rakentaminen vanhoihin kerrostaloihin on yleistynyt viime vuosina. Kuopion toistaiseksi suurimmassa hissiprojektissa 50-vuotiaaseen taloyhtiöön tulee seitsemän hissiä ja osa niistä on jo käytössä. Talon iäkkäät asukkaat ovat uudistuksesta innoissaan.

Kotimaa
Ritva Räisänen, Aino Westman ja Elvi Husso seisovat hissikuilussa.
Markus Sjöberg / Yle

Kuopion Hiihtäjäntiellä sijaitsevassa taloyhtiössä on hypätty hissiaikaan. Viime vuonna 50 vuotta täyttäneeseen AS Oy Kuopion Säästöpyörään tulee seitsemän hissiä. Talon viidessä porraskäytävässä hissi on jo käytössä ja viimeiset kaksi hissiä valmistuvat lähiaikoina.

Elvi Husso on asunut talossa alusta lähtien. Toisessa kerroksessa asuvan Husson asuntoon päästäkseen on noustava 36 porrasta. Vuosikymmenten aikana nousuja on valtavasti.

Nyt arki on mukavampaa, kun ylös pääsee vaivattomasti hissillä. Hissin kipuaminen kolmanteen kerrokseen kestää noin 18 sekuntia. Porrasnousua talon ylimpään kerrokseen on 54 kappaletta.

– Hissi on erittäin hyvä, on helpottanut tosi paljon. Joskus käytän portaita. Kun tavaraa on paljon, ajan mieluummin hissillä, toteaa Elvi Husso.

Myös Arvo Paavilainen on asunut taloyhtiössä jo vuodesta 1965 lähtien. Toisessa kerroksessa asuva Paavilainen on iloinen uudesta hissistä.

– Se on valtava helpotus. Olen 80-vuotias ja portaiden nousu ei vielä haittaa, mutta kun ei tiedä milloin haittaa.

Tukirahat helpottavat taloyhtiöiden hissipäätöksiä

Hissien rakentaminen vanhoihin kerrostaloihin on yleistynyt viime vuosina. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA tukee 50 prosenttia hissikustannuksista. Kuntien tuki on tyypillisesti 5–15 prosenttia. Suurin tukiprosentti on Tampereella. Esimerkiksi Kuopiossa ja Joensuussa kaupungin tuki on kymmenen prosenttia.

Puijonlaaksossa alkoi viime vuonna Kuopion toistaiseksi suurin hissiprojekti vanhaan taloon. Idea hisseistä nousi esille pari vuotta sitten ja taloyhtiön hallituksen teettämien selvitysten jälkeen hankintapäätös tehtiin viime syksynä.

Se on valtava helpotus.

Arvo Paavilainen

Taloyhtiössä on 63 asuntoa ja hissiurakasta päätettiin yksimielisesti. Seitsemän hissiä maksaa yhteensä 800 000 euroa.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn ja Kuopion kaupungin tuet kattavat kuluista 60 prosenttia, ja taloyhtiölle jäi laskua 320 000 euroa. Yksittäisen osakkaan lasku riippuu asunnon sijainnista ja koosta.

Kolmiossa asuvalle Arvo Paavilaiselle hissihankinta toi maksettavaa vajaat 4 700 euroa.

– Eihän se hyötyyn nähden iso summa ole. Hissin valmistuttua meinasin ekana päivänä lähteä portaita ylös. Vaimo tokaisi silloin, että tule takaisin täällä on hissi ja hyväksi se on havaittu, kertoo Paavilainen.

Hissi vaikuttaa asunnon arvoon

Koko maassa ARA päätti viime vuonna 29 miljoonan euron tuesta 270 hissin rakentamiseen vanhoihin taloihin. Tuki saattaa pienentyä 50 prosentista ensi vuonna, vaikka hissittömiä taloja on edelleen paljon. ARAn mukaan vuosina 2003–2015 koko maassa on tehty 2 400 hissiä vanhoihin taloihin.

Hankepäällikkö Tapio Kallioisen mukaan Suomessa on silti vielä yli 40 000 hissitöntä porraskäytävää. Kaikkiin taloihin ei tule hissiä koskaan. Kallioinen arvioi yhden hissin maksavan kaikki työt sisältäen keskimäärin noin 200 000 euroa. Jälkiasennettavan hissin hintahaitari on kuitenkin kohteesta riippuen 100 000–250 000 euroa.

Pelkästään Kuopiossa vanhoihin taloihin on asennettu jälkikäteen jo yli 70 hissiä. Hissi helpottaa ikäihmisen mahdollisuutta asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Hissi vaikuttaa myös asunnon arvoon.

– Jos hissikustannus on keskimäärin osakehuoneistoa kohti vaikka 10 000 euroa niin tietojeni mukaan kerroin on 2,5 ja summan voi lisätä suoraan osakkeen hintaan. Eli hintapyyntö nousee 25 000 euroa, toteaa AS Oy Kuopion Säästöpyörän hallituksen puheenjohtaja Veijo Korpinen.