Sari Helin: Ammattiliitot, miten menee niinku omasta mielestä?

Tämä liittokierrosten ääretön jatkumo tänä kevätalvena ei vakuuta enää ketään. Kukaan ei edes tiedä, millä nimellä tätä neuvottelua enää pitäisi kutsua, kirjoittaa Sari Helin blogissaan.

Sari Helin
Sari Helin.
Liisa Valonen

Pääsin ensimmäisille liittokierroksilleni jo isäni polvella. Isäni oli viidennen polven paperityöläinen ja muistan, miten Paperiliitto määräsi koneet seisokkiin välittömästi, kun asiat eivät menneet liiton tahdon mukaan. Paperityöläisillä oli hyvät palkat ja ylimääräistä seisokkien ja ulosmarssien tuomaa vapaata, joka toki ilahdutti lasta kovasti. Ymmärsin myös, että ilman liittoja ja valvontaa tehtaat saisivat kohdella työntekijöitään estoitta kuten Nokialla tapahtui bifelyynialtistusten aikaan 1970-luvulla.

Aikuisuuteni liitto oli Journalistiliitto. Paperiliittoon verrattuna Journalistiliitto oli enemmänkin paljon melua, vähän tuloksia jäsenille -tyyppinen järjestö. Journalistiliitosta sain potkut, kun ryhdyin yrittäjäksi, vaikka en työllistänyt kunnolla aluksi edes itseäni.

Seuraava liittokierros elämässänion käyty yrittäjänä. Palkkasin yritykseeni ensimmäisen ihka oikean työntekijän ja sitä varten yrittäjä ja hänen uusi työntekijänsä saivat kirjanpitäjältä käskyn selvittää työehtosopimus, jota asiakkuuspäällikön tehtävissä on tapana noudattaa. Liittojen antamat vastaukset palkattavalle työntekijälle olivat erikoisia, kuten: "ei me sulle sitä (mitä työehtosopimusta noudatetaan) kerrota. Mutta jos liityt meidän jäseneksi, sitten me voidaan kertoa."

Ammattiliitoilla on myös erittäin hyväpalkkaiset johtajat, joille on imagosyistä hyvin tärkeää esittää pontevaa, jottei tule kuvaa, ettei tuo kovapalkkainen pamppu tee mitään palkkansa eteen.

Entisestä liitostani Journalistiliitosta muuten vastaus sitten entiselle jäsenelle annettiin ja se oli Viestinnän keskusliiton ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton/ Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry:n sekä VIESTINNÄN KESKUSLIITON ja Ammattiliitto Pron välinen TYÖEHTOSOPIMUS 2014 – 2017.

Olisi nyt edes ollut Bingotyöntekijöiden sopimus, ettei pelkässä työehtosopimuksen kirjoittamisessa mene puolta päivää.

Tämä liittokierrosten ääretön jatkumo tänä kevätalvena ei vakuuta enää ketään. Kukaan ei edes tiedä, millä nimellä tätä neuvottelua enää pitäisi kutsua. Perusasioille ei ole perusteltuja vastauksia: miksi joku tekisi pidempää työviikkoa ja joku toinen tekisi lyhyempää työviikkoa, miksi meidän liittomme jäsenille käy vähempi kuin toisen liiton jäsenille ja mikä tärkeintä; mitä hyötyä tästä eipäsjuupas -pelleilystä on liittomme jäsenille pitkällä tähtäimellä.

On mahdollista, että ammattiliitot ovat tekemässä jäsentensä kannalta nyt suuria virheitä. On mahdollista, että ammattiliitot eivät halua tunnustaa Suomen talouden tilaa eivätkä maanosan tilannetta. On mahdollista, että ammattiliitot ovat harhautuneet kuvittelemaan, että liittojen tehtävä ei ole edistää työllisyyttä vaan nimenomaan hämmentää tilannetta, jossa sovitaan jostakin, vaikkei olla ihan varmoja itsekään siitä, mitä hämmenetään ja sovitaan. Sitä vartenhan ammattiliitoilla on se julmettu määrä omia työntekijöitä, joiden yhteystiedoilla voi täyttää puolet liiton jäsenten jäsenetuna saaman kalenterin sivuista. Ammattiliitoilla on myös erittäin hyväpalkkaiset johtajat, joille on imagosyistä hyvin tärkeää esittää pontevaa, jottei tule kuvaa, ettei tuo kovapalkkainen pamppu tee mitään palkkansa eteen. Joten meteliä on pidettävä, vaikka se meteli johtaisi oman jäsenistön tilanteen huonontumiseen.

Suomalaiset ovat vahvaa tanssikansaa ja tanssikansa kyllä tietää, että aina on joku, joka vie. Jos viejiä on useampia, tanssista tuppaa tulla onnetonta nykimistä. Tämän onnettoman nykivän tanssin viejät ovat liitot ja sen tuoksinassa yhä useampi näyttää harkitsevan joko ammattiliiton vaihtoa tai ammattiliitosta eroamista. Monista, kuten pienyrittäjistä tuntuu siltä, ettei meidän asiaamme aja kukaan.

Monen mielessä väikkyy ikäviä vaihtoehtoja, kuten Bingotyöntekijöiden työehtosopimuksessa seisookin: ”Mikäli halli suljetaan viranomaisten toimesta, on työnantaja velvollinen ilmoittamaan siitä välittömästi työntekijöille.”

Toivottavasti ei jouduta sulkemaan kovin monia halleja.

Sari Helin
Kirjoittaja on yrittäjä ja Huono äiti -blogin perustaja