S-ryhmä iskee lusikkansa katuruuan kasvavaan maailmaan

Pääkaupunkiseudulla syntynyttä innostusta street foodiin pyritään levittämään ympäri Suomen.

ilmiöt
S-ryhmän ruokarekka Mikkelin torilla
Aukusti Vatanen/ Yle

Osuuskauppa Suur-Savo on rakennuttanut käyttöönsä S-ryhmän ensimmäisen Food Truckin. Sen toiminta alkaa huhtikuun puolivälissä. Kesällä ruokarekka kiertää tapahtumia sekä näkyy muutenkin kaupunkikuvassa Etelä-Savon alueella. Tulevaisuudessa reviiriä on tarkoitus laajentaa myös muualle Suomeen.

Street Foodin eli katuruuan suosio on Suomessa kovassa kasvussa, mutta ruokarekkoja on toistaiseksi vielä melko vähän. Alan yrittäjät löytyvät toistaiseksi pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulta.

– Helsingissä noussut innostus loi ajatuksen, että sama voisi toimia myös Etelä-Savossa, taustoittaa Osuuskauppa Suur-Savon matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Kai Nurmi.

Suurin osa ruokarekoista on yrittäjien itsenä rakentamia. Erilaisia aiheeseen liittyviä autoja on tällä hetkellä noin 20-40 kappaletta.

– Katuruokayrittäjien määrä on selkeässä kasvussa kysynnän ja myyntipaikkojen lisääntymisen vuoksi. Pari vuotta sitten kun aloitimme hyvistä osallistujista oli pulaa, mutta nyt joudutaan tekemään karsintaa kiinnostavuuden ja laadun ylläpitämiseksi, kertoo nyt maaliskuussa kolmatta kertaa pidettävän katuruokafestivaali Streat Helsingin järjestäjiin kuuluva Maarit Kivistö.

Katuruokaa lautasilla
Aukusti Vatanen / Yle

Katuruokainnostus leviää Suomeen maailmalta

Street Foodia ei tule sotkea esimerkiksi ravintolapäivään, vaan kysymyksessä on aivan oma ilmiönsä, jossa ravintola voidaan tuoda lähes mihin tahansa. Ruokarekan tarjoaman keittiön voi tilata esimerkiksi omiin pihajuhliin tai sen antimista voi nauttia vaikka uimarannalla.

– Suomalaiset ovat tutustuneet katuruokaan etenkin Aasiassa ja Yhdysvalloissa käydessään, tietoisuuden määrä uudenlaisesta kuluttamisen muodosta on selvästi lisääntynyt, kertoo alan yrittäjä ja helsinkiläisen Street Food Carnival -tapahtuman järjestäjä Ville Junttila.

Tieto S-ryhmän tulosta katuruokamarkkinoille saa alan yrittäjän mietteliääksi.

– Monet katuruokayrittäjät tekevät hommaa rakkaudesta lajiin muun yrittämisen ohella. Toisaalta kaikki kilpailu on aina tervetullutta, pohtii Ville Junttila.