AirBnb:n suosio Helsingissä rajussa kasvussa – jo neljännes kaupungin hotellikapasiteetista löytyy kotisohvilta

Helsinkiin saapuvat matkailijat suuntaavat yhä useammin kotimajoitukseen hotellien sijaan. Hotellialalla uusia kilpailijoita pidetään markkinahäirikköinä, mutta Helsingin kaupungin matkailuorganisaatio uskoo uusien majoituspalveluiden piristävän turismia.

Kotimaa
AirBnb, kotimajoitus, turisti
Saksalainen Rettina Köbler (vas.) majoittuu Jenni Witikkalan AirBnb-asunnossa Helsingissä. Petteri Juuti, Yle

Majoituspalvelu Airbnb kasvoi viime vuoden aikana Helsingissä hurjaa vauhtia. Palvelussa vuokrattavien kohteiden määrä nousi yhtiöltä saatujen tietojen mukaan Helsingissä 71 prosenttia ja niitä on tarjolla jo yli 2 100. Maanlaajuisesti vuokrattavien kohteiden määrä kaksinkertaistui 3 800 asuntoon.

Kasvua Helsingissä voi verrata esimerkiksi hotellihuoneiden määrään. Hotellihuoneita Helsingissä oli viime vuonna matkailu- ja ravintolapalvelujen etujärjestö MaRa ry:n mukaan vajaat 8 700. Lyhyessä ajassa pelkästään AirBnb-kohteiden määrä on siis noussut vastaamaan lähes neljännestä Helsingin hotellikapasiteetista.

Täysin suoraa vertailua vaikeuttaa se, että yksityismajoituskohteet ovat käytettävissä vain omistajien aikataulujen ehdoilla, kun taas hotellien käyttöaste Helsingissä on noin 70 prosenttia. AirBnb ei luovuttanut tietoja kohteiden käyttöasteista.

Jenni Witikkala on vuokrannut omaa asuntoaan Helsingin keskustassa reilun puolen vuoden ajan. Vieraita on ollut noin kahdeksankymmentä. Turistien kanssa asunnon jakaminen on osaksi taloudellinen valinta, osaksi tapa tutustua uusiin ihmisiin.

– Tiedän ihmisiä, jotka tekevät tätä ihan pelkkänä bisneksenä ja ihmisiä, jotka tekevät tätä koska se on hauskaa, Witikkala sanoo.

– Minulle se on vähän sekä että. Vieraita on tullut kaikkialta maailmasta ja osasta on tullut ystäviä. Toisaalta taas minulla on iso asuntolaina, jota vieraat auttavat maksamaan.

Puolet turisteista yöpyvät muualla kuin hotelleissa

Amerikkalaisyritys AirBnb on yksityismajoitusta tarjoavista toimijoista selkeästi suurin Helsingissä. Lisäksi kotona yöpyminen olisi mahdollista esimerkiksi parinkymmenen kohteen Helsingin Kotimajoituksen sekä ilmaisen vieraanvaraisuuden nimiin vannovan Couchsurfingin kautta, jossa viimeisen kuukauden aikana aktiivisista käyttäjistä noin 300 ilmoittaa ottavansa vastaan vieraita asunnossaan Helsingissä.

Matkailuorganisaatio Visit Helsingin toimitusjohtaja Tuulikki Becker näkee yksityismajoitusbuumin piristävän turismia ja täydentävän Helsingin hotellikenttää.

– Sillä on merkittävä vaikutus. Ulkomaalaisista matkailijoista noin puolet majoittuu muualla kuin hotelleissa, eli tuttavien luona tai näissä yksityismajoituksissa.

Beckerin mukaan yksityismajoituksessa yöpyvät käyttävät myös enemmän rahaa muihin matkailupalveluihin, kun rahaa menee vähemmän itse majoitukseen.

– Tämäntyyppinen majoitus on hyvin yleismaailmallinen ilmiö ja kasvaa kaikkialla maailmassa. Hienoa, että sitä on Helsingissäkin tarjolla, etenkin kun virallinen hotellikapasiteetti ei ole kasvanut vuosikausiin.

Eri pelisäännöt ammattilaisille

Hotellialalla tilannetta ei nähdä samalla tavalla. Hotelliyrittäjien mielestä yksityismajoitus kilpailee suoraan samoista asiakkaista hotellien kanssa, mutta pelisäännöt ovat yksityismajoituksessa erilaiset kuin säännellyllä hotellialalla.

Ammattimaisia majoituspalveluita koskevat monet kuluttajansuojaan, turvallisuuteen ja yleissitoviin työehtosopimuksiin liittyvät säädökset, jotka eivät kotiinsa vieraita ottavia koske, sanoo matkailu- ja ravintolapalvelut Mara Ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi.

– Pääsääntöisesti asiakkaat jotka tulevat Helsinkiin tulisivat joka tapauksessa siitä huolimatta, että AirBnb:tä tai yksityistä majoitustoimintaa ei olisi olemassa. Perustetta ei voida käyttää sille, että toimialalla jossa toimitaan samojen asiakkaiden parissa, on toisille erilaiset säännöt, Lappi sanoo.

Lappi uskoo, että mikäli yksityisten majoituspalveluiden kasvuvauhti jatkuu yhtä rajuna, ne tulevat vaikuttamaan merkittävästi Helsingin hotellien kysyntään.

– Yksityinen majoitustoiminta tulisi säätää saman lainsäädännön piiriin, tai hotelleja ja muuta majoitustoimintaa koskevaa säädäntöä pitäisi purkaa.

Perinteisten hotellien ja uusien palveluiden käyttäjät ovat lähentyneet toisiaan. Jakamistaloutta tutkinut dosentti Mats Nylund Arcada ammattikorkeakoulusta uskoo, että AirBnb:n nopea valtavirtaistuminen on johtanut siihen, että hotellien ja yksityismajoituspalveluiden käyttäjät eivät enää juurikaan poikkea toisistaan.

– Siellä on vähän nuorempaa ja paljon matkustelevaa porukkaa, mutta kun toiminta laajenee, niin erot eivät ole enää kovin suuria perinteiseen hotellitoimintaan.

Jakamistalouden sääntely mietinnässä

AirBnb:n ja taksipalvelu Uberin kaltaisten, jakamistaloudeksi kutsuttujen ilmiöiden sääntely on aiheuttanut päänvaivaa virkamiehille ja poliitikoille kaikkialla maailmassa. Työ- ja elinkeinoministeriössä on parhaillaan menossa selvitys, jossa tarkastellaan yksityismajoituspalveluiden toimintaa Suomessa. Selvityksen olisi tarkoitus valmistua kevään aikana, ministeriöstä kerrotaan.

Majoitusta Helsingin asunnossaan ja Kotkan kesäasunnollaan tarjoava Jenni Witikkala on tyytyväinen nykytilanteeseen. Verohallinnon syksyisten linjausten mukaan AirBnb-tuloja verotetaan pääomatuloina.

– Olen vähän odottavalla kannalla tällä hetkellä sen suhteen, mihin tässä tullaan kääntymään. Mielestäni tällaista toimintaa pitäisi ennemmin tukea, kuin laittaa kapuloita rattaisiin, Witikkala sanoo.

Saksalainen vieras Bettina Köbler on siirtynyt pois hotellien käyttäjäkunnasta, vaikka kävijäprofiililtaan hän on juuri sitä, mitä Helsingin kaupunki tavoittelee uusilla hotelli-investoinneilla.

– Kokeilin AirBnb:tä ensin pelkästään halvemman hinnan takia. Nyt en käytä enää muuta kun matkustan, silloin tutustuu paremmin paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin kuin hotelleissa, konferenssin takia Helsinkiin matkustanut Köbler sanoo.

Syksyllä Jätkäsaareen valmistuu 16-kerroksinen tornihotelli. Kaupunginvaltuustolle projektia perusteltiin aikoinaan sillä, että se tulisi vetämään Helsinkiin lisää matkoillaan paljon rahaa käyttäviä kongressimatkailijoita.