Pitkä maastapako päättyi – elefantti kävi Somaliassa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen

Elefantit pakenivat Somalian sisällissotaa vuosikymmeniä sitten. Helmikuun puolivälissä 30-vuotias uros lähti yllättäen vaeltamaan Kenian rannikolta kohti pohjoista.

Ulkomaat
 Amboselin kansallispuisto 8. lokakuuta 2013.
Elefantteja Amboselin kansallispuistossa Keniassa.Dai Kurokawa / EPA

Elefantti marssi satojen kilometrien matkan ja kävi Somaliassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta 20 vuoteen, kun maassa on nähty elefantti, kertovat luonnonsuojelijat.

30-vuotias Morgan-uros varustettiin jäljityslaitteella Kenian Tana Riverin alueella joulukuussa. Helmikuun puolivälissä se lähti yllättäen vaeltamaan kohti pohjoista. Kolme viikkoa myöhemmin se saavutti Somalian rajan.

"Se tiesi, minne se oli matkalla"

Luonnonsuojelijat uskovat, että Morgan muisti elefanttien muinaiset kulkureitit, vaikka niitä ei ole käytetty vuosikymmeniin. Elefantit pakenivat Somalian sisällissotaa vuosia sitten, eivätkä ole aiemmin palanneet sinne.

Sukukypsät elefantit eivät yleensä vaella ilman päämäärää, luonnonsuojelijat kertovat. Morgan onkin todennäköisesti kulkenut reittiä, jonka se on oppinut aiemmin elämässään.

– Sillä oli selvästi mielessään, minne se halusi mennä, väittää Iain Douglas-Hamilton Save the Elefants -luonnonsuojelujärjestöstä.

Morgan käveli 220 kilometrin matkan

Morgan käveli ensimmäisenä yönä 20 kilometriä. Päivän se vietti metsän suojassa ja jatkoi matkaa taas yöllä. Se käveli aina yön suojassa ja säilytti suuntansa kohti Somaliaa 18 päivän ajan.

– Se kulki läpi alueen, joka on elefanteille vaarallisimpia alueita Afrikassa, sanoo Douglas-Hamilton.

Morgan käveli Kenian Tana River -alueelta 220 kilometriä Somaliaan. Elefantteja uhkaavat salametsästäjät ja aseistautuneet ryhmät, jotka tappavat niitä norsunluun vuoksi.

Se käveli kolme kilometriä Somalian puolelle, ennen kuin kääntyi takaisin. Luonnonsuojelijat uskovat, että se kääntyi, koska ei löytänyt naarasta pariteltavakseen. Käynti kesti vain 24 tuntia, mutta luonnonsuojelijat ovat innoissaan itse matkasta.

– Olosuhteet ja liikkeet ovat ainutlaatuisia. Kukaan ei ole nähnyt mitään tämänkaltaista aiemmin, sanoo Douglas-Hamilton.