Kulttuurivieras Maija Tanninen-Mattila iloitsee Marskin uusista kavereista – "Paikkoja ei voi täyttää pronssipatsailla"

Yle Uutiset kulki Helsingin kaupungin taidemuseon karttapalvelun avulla Marskin ratsastajapatsaalta viiden julkisen veistoksen kautta museonjohtaja Maija Tanninen-Mattilan työhuoneeseen. Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.

kulttuuri

Siinä se pönöttää. Marski. Äänimaiseman luo kolme rullalautailijaa, jotka temppuilevat Helsingin tunnetuimpiin kuuluvan monumentin juurella.

Kännykkäni näytöllä loistaa kaupungin kartta, jossa on sadoittain sinisiä täpliä. Helsingin kaupungin taidemuseon HAM:in verkkopalvelu kertoo kaupungin julkisten veistosten sijainnit.

Teen sivuston avulla patsaskierroksen, joka johtaa Tennispalatsiin, HAM:in johtajan Maija Tanninen-Mattilan työhuoneeseen. Tarkoitus on keskustella julkisesta taiteesta.

Teosten poistaminen kokoelmasta vaikeaa

Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingin Mannerheimintiellä on malliesimerkki julkisesta taideteoksesta: jalustalle on nostettu tunteita herättävä merkkihenkilö.

Aimo Tukiaisen pronssinen veistos on ollut säännöllisenä keskustelunaiheena vuodesta 1960 eli julkistamisestaan saakka. Kovinta vääntöä käytiin 1990-luvulla, kun nykytaiteen museo Kiasmaa alettiin rakentaa muistomerkin viereiselle tontille. Rakennus jakoi kansan kahtia.

Helsingin julkisia veistoksia hoitaa ja hallinnoi HAM. Maija Tanninen-Mattila uskoo, että aika on ajanut ratsastajapatsaan kaltaisten monumenttien ohi.

– Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Suomeen pitäisi saada paljon enemmän tilapäisen elinkaaren julkisia teoksia. Paikkoja ei voi täyttää pronssipatsailla ja "ikuisilla" taideteoksilla, hän toteaa.

– Meillä on 1960–70-luvulla tehtyjä betoniveistoksia, jotka lähentelevät elinkaarensa loppua. Niiden poistaminen on iso prosessi, sillä taidemuseon kokoelmasta ei periaatteessa saa poistaa teoksia.

Maija Tanninen-Mattila
Tiina Jutila / Yle

Marskille kaveri

Tanninen-Mattila saa olla tyytyväinen Kiasman järjestämän taidekilpailun tuloksiin. Marskin kavereiksi julistettiin torstaina Kiasman edustan vesialtaaseen rakennettava valo-väri-installaatio Watercolour (Harri Ahonen) ja kaupungin kaduille levittäytyvä juoksuperformanssi Running Man (Nestori Syrjälä).

Teokset ovat luonteeltaan tilapäisiä, vaikka molemmat on toistettavissa hamaan tulevaisuuteen.

– Odotan kiinnostuneena teosten toteutusta. Miten huuru nousee? Yksi aspekti tilapäisissä ympäristötaideteoksissa on elämyksellisyys. Tärkeää on paikanpäällä saatu kokemus.

Marskin patsaan julkistamisen aikoihin 1960-luvulla juoksuperformanssi olisi tuskin päässyt julkisen taiteen kokoelmaan. Nykyään tilapäiset teokset ovat osa ympäristöämme.

Hyvä esimerkki on HAM:in parin vuoden takainen projekti, jossa japanilainen taiteilija Tatzu Nishi rakensi Havis Amanda -patsaan ympärille hotellihuoneen. Patsaan katoaminen kaiken kansan nähtäviltä herätti raivoisaa kritiikkiä mutta hanke sai paljon myös positiivista palautetta.

– Teos oli esillä vain kesän ajan, mutta siitä jäivät dokumentit ja ihmisten muistot. Kokemus jäi elämään.

Tosiasioiden tunnustaminen

Matkani jatkuu karttapalvelun osoittamaan suuntaan. Kiasman takanurmikolla luvataan olevan skeitattava kolmioveistos. Päätän poiketa.

Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas.
Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas.Tiina Jutila / Yle
 J. K. Paasikiven muistomerkki.
J. K. Paasikiven muistomerkki.Tiina Jutila / Yle

Alueella on rullalautailijoille tarkoitettu ramppi, mutta betonisesta Triangle Blockista ei näy jälkeäkään. HAM:in sivusto kertoo, että Movin Units -lontoolaisryhmän veistos on julkistettu Kiasman URB05-näyttelyyn vuonna 2005 eli ennen alueen kokonaisvaltaista muutosta.

Teos on mysteeri myös Tanninen-Mattilalle. Sinisillä täplillä on merkitty veistoksia, jotka eivät ole HAM:in hallinnoimia.

– Tylsää, että se löytyy kartalta. Kerron terveiset tiimillemme, johtaja lupaa.

Matka jatkuu kohti Tennispalatsia. Mannerheimintien ylitys riittää, kun vastassa on seuraava julkinen veistos, J. K. Paasikiven muistomerkki Itä ja Länsi.

Sen jalustaan on kaiverrettu lainaus: "Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku." Kysyn Tanninen-Mattilalta, mikä julkiseen taiteeseen liittyvä tosiasia olisi syytä tunnustaa.

– Minua häiritsee se, että julkista taidetta on keskitetty niin paljon keskustan alueelle. Sitä tarvitaan ympäri Helsinkiä. Sama pätee muihin kaupunkeihin.

Teoksiin kätkeytyy aatteita

Seuraava kohde sijaitsee kivipaasien vieressä. Vanhan linja-autoaseman seinässä onRakuuna-reliefi, Uudenmaan rakuunarykmentin muistolaatta. Rykmentti majaili Kampissa sijaitsevassa Turun kasarmissa 1918–1921.

Rakuuna -reliefi
Jari Männistön Rakuuna-reliefi Narinkkatorilla muistuttaa Uudenmaan rakuunarykmentistä.Tiina Jutila / Yle
Yrittäjäveistos Helsingin Narinkkatorilla.
Yrittäjäveistos Helsingin Narinkkatorilla.Tiina Jutila / Yle

Julkinen taide saattaa jäädä huomaamatta. Reliefi ei ole entuudestaan tuttu edes HAM:in johtajalle, mutta erilaisilla muistolaatoilla on hänen mielestään merkitystä.

– Se on ympäristön kautta opiskeltavaa historiaa. Esimerkiksi Berliinissä ja Pariisissa on laatoille oma formaattinsa. Niissä on väri tai muoto, jonka ihmiset tunnistavat.

Vain parikymmentä askelta lounaaseen kohti Narinkkatorin keskustaa, kun vastassa seisoo Yrittäjäveistos. Ruotsalaisen kuvanveistäjän Eva Löfdahlin teos on kunnianosoitus Suomen yrittäjille. Suomen yrittäjien patsassäätiön tilaama teos paljastettiin suomalaisen yrittäjän päivänä 5. syyskuuta 2006. Patsashankkeen suojelijana oli silloinen pääministeri Matti Vanhanen.

Mikä on julkisen taiteen ja politiikan suhde toisiinsa?

– Kyllähän teoksiin liittyy usein politiikkaa: aatteita ja yhteisiä päämääriä. Asiasta halutaan jättää merkki tulevaisuuteen. Siksi olemme tarkkoja siitä, mitä teoksia otamme lahjoituksena vastaan. Taide julkisessa tilassa on ihan eri asia kuin taide taidemuseossa. Julkisessa tilassa sitä on vaikea välttää, Tanninen-Mattila sanoo.

Hänen kokemuksensa mukaan ihmiset kaipaavat nyt nimenomaan julkista taidetta.

– Taide nähdään asiana, jonka pitäisi olla ihmisten ulottuvilla eikä suljetuissa tiloissa, kuten pääsymaksullisissa museoissa.

Kohtaamispaikkana Kusi-iglu

Enää yksi täplä kartalla ennen Tennispalatsia. Gekko sijaitsee Kampin terminaalissa. Se on taiteilijaryhmä Pekka Paikkarin, Kristina Riskan ja Kati Tuomisen keramiikkateos, sisäänkäynti alempaan kerrokseen.

Massiivinen rakennelma sulautuu ympäristöön, ja monien julkisten teosten tapaan sitä käytetään kohtaamispaikkana.

– Siinä on juuri julkisen taiteen hieno puoli. Se saa merkityksen silloin, kun löydät sen omasta arjestasi.

Keramiikkateos Gekko Kampin liikenneterminaalissa.
Keramiikkateos Gekko Kampin liikenneterminaalissa.Tiina Jutila / Yle

Kun teos on osa elämää, sille keksitään kansan suuhun sopiva nimi. Harva ehdottaa kohtaamispaikaksi Kampin Gekkoa. Nuorison suussa keltainen keramiikkateos on Kusi-iglu.

Toisinaan rytisee, kun taide ja yhteiskunta kohtaavat. Gekko sai ympärilleen turva-aidan, koska laatat houkuttelivat kiipeilemään. Pian aita poistettiin sen aiheuttamien tapaturmien vuoksi.

Marskin patsaan betonireunukset houkuttelivat paikalle rullalautailijat. Siellä he ovat edelleen siitä huolimatta, että mahdollisesta skeittauskiellosta keskusteltiin vuosia.

Henkilökohtainen suhde

Maija Tanninen-Mattila
Tiina Jutila / Yle

Helsingissä on yhteensä yli 450 ulkoveistosta, ympäristötaiteen teosta ja historiallista muistomerkkiä. Tanninen-Mattila hallinnoi niistä noin kahtasataaviittäkymmentä.

– Huikea taidenäyttely esillä ilmaiseksi 24/7, hän iloitsee.

Museonjohtajalle tärkein julkinen veistos ei löytynyt kulkemani reitin varrelta. Hänelle erityisin teos on Helsingin kauppatorilla sijaitseva Havis Amanda.

– Tapasin puolisoniMantanäärellä vappuna lähes 40 vuotta sitten. Muille veistos voi merkitä jotain ihan muuta.

Maija Tanninen-Mattilan kulttuurivinkit