Poliisin uusi teoria brittibändin kohtalokkaasta syöksystä kanavaan: Ajaja oli tajuton

Sillanpuomin ja auton vauriot viittaavat siihen, että ajaja saattoi menettää tajuntansa törmäyksessä Södertäljessä Ruotsissa.

Ulkomaat
Viola Beachiä kuljettanut auto romuttui pahoin syöksyessään kanavaan.
Viola Beachiä kuljettanut auto romuttui pahoin syöksyessään kanavaan.Johan Nilsson / EPA

Brittibändi Viola Beachin neljä jäsentä ja heidän managerinsa syöksyivät sillalta kuolemaan Södertäljessä helmikuussa. Ruotsin poliisin uusi teoria on, että auton kuljettaja menetti tajuntansa, kun auto törmäsi sillanpuomiin, kertoo sanomalehti Södertälje Länstidning (siirryt toiseen palveluun).

Sanomalehti Aftonbladet (siirryt toiseen palveluun) julkaisi torstaina rekonstruktion tiekameroiden tallentamasta onnettomuustilanteesta. Videossa näkyy, kuinka bändin auto lähestyi sillan eteen pysähtyneitä autoja, jarrutti, väisti vasemmalle pientareelle ja jatkoi matkaa sillanpuomin läpi. Lehti korosti, että ajaja toimi tietoisesti.

– Hän ajoi tietoisesti ensimmäiselle puomille. Sen jälkeen videolla ei näy mitään, sanoo esitutkintajohtaja Lars Berglund Södertälje Länstidningenille.

Berglundin hypoteesi on, että ajajan huomio oli häiriintynyt ennen sillalle tuloa. Hän saattoi esimerkiksi puhua kännykkään, eikä siksi huomannut nostosiltaa ajoissa.

Sillanpuomin ja auton vauriot viittaavat siihen, että ajaja saattoi menettää tajuntansa törmäyksessä.

– Kyllä, tämä on puhdasta arvailua, mutta hän on voinut menettää tajuntansa jalka kaasupolkimella ja jatkaa matkaa toiselle puomille.

Berglund ei usko, että kuljettaja oli tehnyt niin kutsutun laajennetun itsemurhan.

– Mikään ei viittaa siihen, että ajaja olisi ollut masentunut. Kaikki olivat iloisia onnistuneen keikan jälkeen.

Aftonbladet arveli aiemmin keskiviikkona, että kuljettaja olisi tietoisesti törmännyt kanavaan.