Tutkimus: Useimmat ranskalaiset haluaisivat äänestää maansa EU-jäsenyydestä

Useampi vastanneista kannatti Ranskan EU-jäsenyyttä kuin vastusti sitä.

Ulkomaat
Euroopan unionin lippu.
Frederik von Erichsen / EPA

Suurin osa ranskalaisista haluaisi, että Ranska järjestäisi kansanäänestyksen EU-jäsenyydestään, kertoo britannialainen tutkimus.

Noin 53 prosenttia Edinburghin yliopiston (siirryt toiseen palveluun) tekemään kyselyyn vastanneista ranskalaisista haluaisi, että Ranskan EU-jäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys.

Vastaajista 44 prosenttia ilmoitti kannattavansa Ranskan EU-jäsenyyttä. 33 prosenttia vastanneista haluaisi Ranskan eroavan EU:sta.

Kyselyyn osallistui 8 002 ihmistä Saksassa, Ranskassa, Puolassa, Espanjassa, Irlannissa ja Ruotsissa. Heiltä kysyttiin mielipidettä siitä, pitäisikö Britannian pysyä EU:n jäsenenä sekä haluaisivatko he kansanäänestyksen oman maansa EU-jäsenyydestä.

Britannia järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestään 23. kesäkuuta.

Puolassa ja Irlannissa enemmistö Edinburghin yliopiston kyselyyn vastanneista vastusti kansanäänestyksen järjestämistä oman maansa EU-jäsenyydestä.

Ruotsissa, Saksassa ja Espanjassa useampi vastaaja kannatti kansanäänestyksen järjestämistä kuin vastusti sitä.

Absoluuttinen enemmistö ei kuitenkaan kannattanut näissä maissa äänestyksen järjestämistä, kun mukaan laskettiin sellaiset vastaajat, joilla ei ollut mielipidettä asiasta.

Kaikissa maissa enemmistö vastanneista toivoi Britannian pysyvän EU:n jäsenenä. Espanjalaiset kannattivat innokkaimmin Britannian jäsenyyttä. Heistä 81 prosenttia halusi Britannian pysyvän EU:ssa.

Tutkimuksen mukaan nihkeimmin Britannian EU-jäsenyyteen suhtautuivat ranskalaiset. Heistä 56 prosenttia kannatti Britannian pysymistä EU:ssa.