Iron Maidenin lentokone vahingoittui pahasti Chilessä – kaksi ihmistä loukkaantui

Bändi arvioi, että lähipäivien konsertit toteutuvat suunnitellusti lentokoneen kärsimistä vaurioista huolimatta.

kulttuuri
Iron Maiden esiintyi  Santiagossa Chilessä 11. maaliskuuta 2016.
Iron Maiden esiintyi Santiagossa Chilessä 11. maaliskuuta 2016.EPA

Heviyhtye Iron Maidenin kuuluisa Boeing 747 -lentokone "Ed Force One" on vahingoittunut lentokentällä Chilen pääkaupungissa Santiagossa.

Bändi kertoo verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun) julkaisemassaan tiedotteessa, että Argentiinan Cordobassa ja Buenos Airesissa sunnuntaina ja tiistaina järjestettävien konserttien odotetaan toteutuvan suunnitellusti.

Tiedotteen mukaan kone vahingoittui, kun sitä oltiin hinaamassa tankattavaksi. Hinausajoneuvon ja lentokoneen välisestä kiinnitysmekanismista irtosi osa, jonka jälkeen lentokone törmäsi hinausajoneuvoon.

Kaksi koneen moottoria vahingoittui pahoin törmäyksessä ja kaksi hinausajoneuvon ohjastajaa loukkaantui. Heidät vietiin sairaalahoitoon. Koneeseen joudutaan mahdollisesti asentamaan uudet moottorit.

Iron Maiden esiintyi perjantaina Chilessä. Yhtyeen mukaan keikkaa oli seuraamassa 58 000 fania.