Kun Mosset vaihtuivat Datsuniin – Suomi avasi japanilaisautoille Euroopan markkinat

Suomalaisten Japanin kauppa avasi tien myös japanilaisautojen Euroopan valloitukselle. 1960-luvun alussa Datsunit rantautuivat Eurooppaan Suomen markkinoiden kautta.

talous
Datsun Bluebird juliste uuden Nissanin edessä.
Risto Degerman / Yle

Suomalais-japanilaisella kauppasuhteilla oli 1960-luvulla mittavia vaikutuksia myös maailmankauppaan. Japanilaisten henkilöautojen pysyvä rantautuminen Euroopan markkinoille käynnistyi Suomen kautta, selviää Oulun yliopistossa tehdystä Juha Sahin tuoreesta väitöskirjasta.

Suomi tarvitsi autoja, Japani markkinoita Euroopasta

Suomen autoistuminen 1950- ja 60 -luvuilla pakotti autokauppiaat miettimään, mistä maahan saadaan sopivia ja edullisia autoja. Sotien jälkeen Suomen maanteillä kilometrejä nielivät lähinnä Neuvostoliitosta tuodut Volgat ja Moskvitšit sekä Itä-Saksasta tuodut IFA:t, Trabantit ja Wartburgit. Myöhemmin autoja tuotiin myös Länsi-Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Wartburg Oulun Automuseolla
Itä-Saksassa valmistettu kaksitahtinen Wartburg oli aikanaan tuttu näky Suomenkin teillä.YLE / Hannu Tarvas

Samoihin aikoihin maailmanmarkkinoita hamuilivat kuitenkin myös japanilaiset autonvalmistajat. Pääsyä Euroopan markkinoille kuitenkin haittasivat tiukat tuontimääräykset, jotka estivät tehokkaasti japanilaisten pääsyn Euroopan talousyhteisön EEC:n markkinoille. Lisäksi japanilaisautoja kohtaan tunnettiin muutenkin epäluuloja ja niitä pidettiin vanhahtavina.

Suomen markkinoille nousevan auringon maan Datsunit kuitenkin tuntuivat sopivan ja pitkällisten neuvottelujen jälkeen Autokeskus Oy aloitti Nissanin valmistamien Datsun Bluebird –autojen tuonnin Suomeen vuonna 1962.

Tuonnin taustalla oli molemminpuolinen tarve. Suomen markkinoille tarvittiin uusia edullisia autoja ja Nissan tarvitsi sopivan sillanpääaseman omille autoilleen Eurooppaan.

Koska EEC:n alueelle ei ollut asiaa, Suomi kilpailevan vapaakauppaliiton Eftan liitännäisjäsenenä tarjosi japanilaisille vaihtoehdon autojen koemarkkinointiin. Pohjoismaat tarjosivat sopivan kasvualustan Nissanin havittelemille Euroopan markkinoille.

Yritysten kauppasuhteet ratkaisevia kaupan kehitykselle

Datsunin ja muiden kauppatavaroiden liikkeitä Suomen ja Japanin välillä on selvitetty Juha Sahin historian väitöstutkimuksessa Verkostot kaukaiseen itään. Suomen kauppasuhteet Japaniin 1919-1974

Laajan kauppasuhteita selvittävän tutkimuksen tuloksena on syntynyt kansainvälisten kauppasuhteiden verkostoteoria. Tutkimuksen mukaan kauppapoliittisilla suhteilla on Suomen ja Japanin välisessä kauppavaihdossa ollut yleensä rajoittava vaikutus. Yleensä yritysten keskinäiset suhteet ovatkin ratkaisseet sen, miten kauppa on kehittynyt.

Suomen ja Japanin välinen kauppa kehittyi voimakkaasti erityisesti sotien jälkeen ja Japanista muodostui yksi Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista. Suomesta Japaniin on viety lähinnä puunjalostustuotteita. Vastavuoroisesti laivat ovat tuoneet Suomeen pääasiassa kulutustavaroita.

Väitös tarkastetaan Oulun yliopistossa lauantaina 19.3.2016.