Sähköbussit aloittavat Turussa ensi syksynä

Toistaiseksi sähköbusseja huristaa Suomessa vasta Espoon kaupunkiliikenteessä. Ensimmäiset Turun sähköbussit tulevat linjalle 1, joka liikennöi Turun sataman ja lentoaseman välillä.

liikenne
Busseja punaisissa valoissa
Joona Haarala / Yle

Turun kaupunkiseudun joukkoliikenne Föli ottaa ensimmäiset täyssähköiset bussit käyttöön linjalla 1 kuluvan vuoden syksyllä. Busseja on kuusi, ja ne toimittaa suomalainen Linkker Oy. Bussien hinta on 3,8 miljoonaa euroa latausjärjestelmineen.

Suunnitelman mukaan sähköbussit aloittavat liikenteessä lokakuun alussa.

– Pitkällä aikavälillä sähköbussit ovat edullisempia kuin diesel-bussit. Korkeampi hankintahinta kompensoituu pienempinä käyttökustannuksina seitsemän vuoden sopimuksen aikana, sanoo joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte.

Turku Energia rakentaa sähköbusseille pikalatausasemat satamaan ja lentoasemalle. Ruuhka-aikoina sähköbussien rinnalla liikennöi kaksi diesel-bussia.

Sähköbussit yleistyvät myös muissa kaupungeissa

Toistaiseksi sähköbusseja on suomalaiskaupunkien liikenteessä vasta neljä. Ne liikennöivät kaikki Espoossa, jossa sähköbussit aloittivat viime vuoden lopulla.

– Seuraavaksi sähköbussit aloittavat Helsingissä kesällä. Toiminta alkaa yhdellätoista bussilla, sanoo HSL:n kalustoinsinööri Petri Saari.

Tämän jälkeen sähköbussiliikenne alkaa Turussa tai Tampereella, jotka kummatkin ovat päättäneet startata sähköbussinsa ensi syksynä.

– Myös Lahti ja Oulu pohtivat parhaillaan sähköbussien käyttöönottoa, kertoo HSL:n kalustoinsinööri Petri Saari.

Turku tähtää hiilineutraaliksi 2040

Turun kaupungin tavoitteena on lisätä sähköisen kaluston osuutta julkisessa liikenteessä. Tämä liittyy Turun kaupungin strategiseen päätökseen olla hiilineutraali vuoteen 2040 mennessä.

– Sähköbussien käyttöä puoltavat monet tekijät. Ne ovat hiljaisia ja päästöttömiä, joten ne osaltaan lisäävät kaupungin viihtyisyyttä, ja niillä matkustaminen on miellyttävää, sanoo Turun joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte.

Turun, Espoon ja Helsingin sähköbussit toimittaa kotimainen Linkker, joka valmistaa bussit alinhankintana Fortacon tehtaalla Sastamalassa. Tampereen sähköbussit valmistaa puolalainen Solaris Bus & Coach.