Ateneum kertoo Suomen taiteen tarinan – rakastetut klassikot esillä uudessa valossa

Ateneumin valtavasta kokoelmasta on ollut pitkään esillä vain surullinen siivu. Perjantaina kaikki muuttuu. Silloin avautuu uusi kokoelmanäyttely Suomen taiteen tarina. Värikylläinen ja runsas näyttely nostaa hattua rakastetuille klassikoille, tekee yllättäviä rinnastuksia ja avaa taiteilijoiden elämää arkistojen aarteiden avulla.

kulttuuri
ateneumin näyttely
Wäinö Aaltosen Betonipoika urbaania elämää kuvaavassa salissa.Yle

Ateneumin museonjohtaja Susanna Pettersson on tiistain pressitilaisuudessa yhtä ylpeää hymyä. Talon kokoelmista oli pitkään esillä vain ohut otos ja turhautuneet kävijät peräsivät, minne kaikki kuuluisat taulut on piilotettu. Nyt teoksia evakkoon ajanut kattoremontti on päättynyt ja kokoelmalle saatu arvoisensa puitteet. Osa teoksista on esillä ensimmäistä kertaa ikiaikoihin.

Kun viimeiset teippaukset saadaan liimattua seiniin, pääsee yleisö juhlan kunniaksi ilmaiseksi sisään perjantaina ja lauantaina. Petterssonille nämä ovat monien näyttelyavajaisten joukosta rakkaimmat.

– Tämä on meidän visuaalisen kulttuurimme DNA. Tässä kokoelmassa ovat ne Suomen taiteen avainteokset, jotka melkeinpä jokainen tunnistaa. Tässä kokoelmassa ovat myös ne teokset, joita meidän ulkomaiset kävijät tulevat Suomesta hakemaan. Kokoelmatyö on jokaisen kansallisgallerian kannalta tärkeää ja siinä on suuri vastuu.

Tavoitteena kertoa ja vokotella katsomaan

Uudet puitteet ovat jotain muuta, kuin mitä Ateneumissa on totuttu näkemään. Ne on suunnittellut hollantilainen näyttelyarkkitehtuuriguru Marcel Scmalgemeijer yhdessä tilagrafiikasta vastaavan työparinsa Mariëlle Tolenaarin kanssa.

Jokainen huone on erilainen värimaailmasta ja ripustuksesta lähtien. Esimerkiksi kiinteät vitriinit ovat saaneet huutia; yksi käytävä pursuaa taiteilijamuotokuvia rintakuvista maalauksiin, yhdessä huoneessa taas on esillä Kalevala-kuvastoa lähtien Kullervon kirouksesta päätyen hauen leukaluuhun ja Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala -originaaliin.

– Ateneumissa on ajateltu tilaa kovin perinteisesti, on menty käytävästä huoneeseen ja takaisin järjestyksessä. Nyt mihin tahansa tilaan voi mennä miten huvittaa. Silmä kaipaa vaihtelua, siksi jossain tilassa on kolmen taulun ryhmä, jossain yksin patsas, mutta toisessa patsaat ja taulut yltäkylläisenä ryhmänä. Arkkitehtuurin pitää kertoa näyttelyn tarina, mutta myös vietellä katsomaan, tell and tempt, kuvailee Scmalgemeijer.

Nuorimpia museovieraita houkutellaan paitsi katsomaan, niin myös koskemaan. Perheseinillä voi vaikka pohtia omakuvan ja selfien eroja. Petterssonin mukaan konseptia on pohdittu poikkeuksellisen suurella tekijäjoukolla kävijän tarpeet ja toiveet edellä, ihminen edellä.

– Me haluamme, että tämä näyttely on elämys, että täällä voi ja saa tuntea.

Taiteen Suomi ei ole saari

Kokoelmanäyttely avaa paitsi taideteoksia, myös taiteilijoiden elämää. Taiteilijoiden kirjeet, junaliput ja kuitit kertovat teosten synnystä, matkoista ja kansainvälisistä vaikutteista, kohdatuista ihmisistä. Materiaalia on esillä kokonainen huoneellinen.

Syvemmin taiteilijaelämään pääsee tutustumaan myös japanilaisen Dai Nippon Printing -yrityksen kehittämän multimedian avulla. Kosketusnäyttötaulu mahdollistaa sukeltamisen Helene Schjerfbeckin vaiheisiin ja sellaisten piirrosten esittelyn, joita ei niiden haurauden vuoksi voi asettaa näytille.

Yksi keskeisistä uusista ajatuksista näyttelyssä on se, että suomalainen taide esitellään rinta rinnan ulkomaisen taiteen kanssa. Se näyttäytyy osana kansainvälisiä taidesuuntauksia ja temaattisia kysymyksiä, eikä erillisenä kansallisena saarekkeenaan. Suomalaistaiteilijoiden oli pitkään pakkokin hakea oppinsa maailmalta, Suomi sai oman piirustuskoulun vasta 1848.

– On ihan selvää, että suomalainen taide ei ole missään vaiheessa syntynyt missään kapselissa tai siilossa, vaan elävässä vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman ja yhteiskunnan kanssa, summaa Pettersson.

Nyt avautuva kokonaisuus alkaa Venäjän suuriruhtinaskunnan ajasta ja jatkaa tarinaa 1940-luvulle asti. Seuraavat kaksi vuosikymmentä näyttäytyvät kesällä, kun Rodin-näyttely tekee tilaa Ateneumin omalle kokoelmalle.

Taiteen tarina on Suomen tarina

Kokoelmaintendentti Timo Huusko kertoo, että 1900-luvun painottamisella haluttiin "freesata" kokoelmaa. Rajaus myös osoittaa, miten Suomen taiteen tarina on ollut samalla koko Suomen tarinan rakentamista.

– Suomen Taideyhdistyksen kokoelma on ytimessä, se mahdollisti kansan ja maiseman teemat. Tämä kokoelma osoittaa, miten kansan idea on luotu kulttuuripoliittisena tekona.

Esillepanolla halutaan herättää kävijät ymmärtämään kiinnekohdat yhteiskunnan ja taiteen välillä, painottaa myös museonjohtaja Susanna Pettersson.

– Esimerkiksi talonpojat näyttäytyivät lukevina, kirjoittavina ja työtätekeviä ihmisinä, toisaalta säätyläisiä kuvattiin askareissaan. Tämän päivän näkökulmasta on kiinnostava sekin, miten ohjelmallisesti maisemakuvasto luotiin. Sillä haluttiin osoittaa, että nämä maisemat, nämä näkymät, nämä kaupungit ovat Suomelle tärkeitä.