Aurinko sulattaa maisemaa – Katso kuinka kevät hiipii lähemmäs

Pakkanen hellitti otteensa muutamaksi päiväksi ja aurinko valaisi maisemaa. Maaliskuun kuvissa näkyy niin ylväitä joutsenia kuin pehmeitä pajunkissoja.

luonto

Kalenterin mukaan kevät alkaa maaliskuun ensimmäinen päivän. Vanhan tähtitieteellisen määritelmän mukaan pohjoisen pallonpuoliskon kevät alkaa kevätpäiväntasauksesta. Terminen kevät taas riippuu lämpötilasta ja alkaa vuorokauden keskilämpötilan noustessa yli nollaan. Kuvista voi päätellä kuinka keväistä Pirkanmaalla on viime aikoina ollut.

Lähetä meille ottamasi valokuva, joka kertoo säästä. Julkaisemme yleisön lähettämiä valokuvia Pirkanmaan tv-uutisissa. Kaikki kuvat eivät mahdu televisiolähetykseen, joten julkaisemme kuvia laajemmin internet -sivuillamme.

Sääkuvista emme maksa korvausta. Kuvat tulee lähettää osoitteeseen: tampere@yle.fi. Liitä kuvaan mukaan tiedot siitä, missä kuva on otettu ja kuvaajan nimi. Jos kuvaan liittyy tarina, kerro sekin.

Jäätynyt vesipisara
Yöpakkaset ovat jäädyttäneet vesipisarat kristalleiksi Lempäälässä.Irja Lehtinen
Joutsenia järvellä
Herraskoskella Virroilla joutsenet nauttii aamu-auringosta. Tuulessa höyhenpeitekkin sekoaa, kertoo Sirpa kuvastaan.Sirpa Jyske
Joutsenia pärskimässä
Sirpa Jyske
Sammalta lähikuvassa
Kevään orastava valo saa karhunsammaleen näyttämään siveltimenvetojen synnyttämältä taideteokselta, kuvailee Tanja.Tanja Porkkala
Jääpuikkoja kallion seinämässä
Torisevan järven jääpuikot ovat alkaneet sulamaan auringonpaisteessa Virroilla.Helena Saikkonen
Ankka jäästä
Ylöjärvellä jäästä löytyi ankkaAnneli Niemenmaa
Sorsien kokoontuminen Tampereella
Sorsien kokoontuminen Tampereella.Sakari Partio
Pajunkissoja
Kuluneen viikon aikana on liikkeellä ollut paljon kissoja, etenkin pajunkissoja, lämpimästä säästä johtuen, kertoo Kari kuvastaan.Kari Saarinen
Jäätossut oksassa
Tampereen Viinikanojalla oksa on saanut jäätossut.Irja Lehtinen
Jäiset tassut
Kuusikin on kasvattanut jäiset tassut Kangasalla Vääksynjoella.Hely Santala