Perussuomalaisten Pentti Oinonen haluaa Suomeen vähintään 100 suden kaatokiintiön

Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) on luonnonsuojelujärjestöjen kanssa eri mieltä susien määrästä Suomessa. Oinosen mielestä susista on ollut ihmisille niin paljon haittaa, että maahan tarvitaan vähintään puolet entistä suurempi suden kaatokiintiö.

luonto
Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen.
Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen.Esa Huuhko / Yle

Savo-Karjalan vaalipiirin perussuomalaisen kansanedustajan Pentti Oinosen mielestä Suomessa pitäisi kaataa enemmän susia.

Helmikuun loppupuolella päättyneeseen kannanhoidolliseen sudenmetsästykseen myönnettiin lupa koko Suomeen 46 suden kaatamiseen. Luvista 43 käytettiin. Yhteensä susia on kuollut viime elokuusta lähtien lähes 80, kun mukaan lasketaan esimerkiksi vahinkoperustein tai poliisin määräyksestä ammutut eläimet.

Oinonen ehdottaa Suomeen kaatokiintiötä, joka nostaisi kuolleiden hukkien määrää entisestään.

– Minä toivon, että koko maassa kannanhoidolliseen suden metsästykseen saadaan vähintään sadan suden kaatokiintiö. Susikanta pysyy silloin kohtuullisena ja elinvoimaisina eikä niistä ole vaaraa ihmisille, Oinonen linjaa.

Näkemykset susien määrästä vaihtelevat

Luonto-Liitto ja Oikeutta eläimille -järjestöt ovat jättäneet EU-komissioon vetoomuksen susien kannanhoidollisen metsästyskokeilun lopettamiseksi. Kansanedustaja Oinonen kirjelmöi perään EU-komissiolle ja pyytää, että luonnonsuojelujärjestöjen susivetoomus jätetään perusteettomana huomioimatta.

– Luonnonsuojelujärjestöt viittasivat, että kannanhoidollinen metsästys olisi lähes laitonta ja me tappaisimme sudet lähes sukupuuttoon. Eihän se niin mene, meille jolkottelee lähes päivittäin susia rajan yli, Oinonen maalailee.

Luonnonsuojelujärjestöjen ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) viimeisimpien laskelmien mukaan Suomessa on 200–235 sutta. Oinosella on kuitenkin toisenlaista tietoa.

– Luke on aina antanut minimitietoja ja sellaisia tietoja, joihin minä en voi yhtyä. Minulla on paljon metsästyskavereita ja tunnen läpi Suomen metsästysseuroja. Sieltä saatujen tietojen perusteella väitän, että pelkästään Itä-Suomessa on 200 sutta, Oinonen sanoo.

Kansanedustajan laskelmien mukaan 200 saattaa olla myös ensi kesän susimäärä pelkästään hänen kotimaakunnassaan.

– On sanottu, että Pohjois-Karjalassa on 19 laumaa. Laumassa on useampia pariskuntia ja jos pariskunnat tekevät viidestä seitsemään pentua niin johan sen sokea räätälikin tajuaa, että niitä tulee yhteensä jo 200, Pentti Oinonen laskee.