F-Secure nostaa työntekijän yhtiön hallitukseen

Tietoturvayhtiö F-Securen hallitukseen nousee henkilöstön edustaja. Uusi hallituksen jäsen valitaan vaalien ja haastatteluiden avulla.

talous
F-Securen logo.
F-Secure

Tietoturvayhtiö F-Securen työntekijät pääsevät tänä keväänä äänestämään henkilöstön edustajasta yhtiön hallituksessa. Yhtiön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa kirjoittaa aiheesta blogissaan Teknologiateollisuuden nettisivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Siilasmaan mukaan kuka tahansa yhtiön vakituinen työntekijä voi asettua ehdolle. Kolme eniten ääniä saanutta pääsee jatkoon, ja heidät haastatellaan yhtiön nimitys- ja palkitsemisvaliokunnassa. Valiokunta valitsee lopulta yhden heistä, jota ehdotetaan yhtiökokoukselle hallituksen uudeksi jäseneksi.

– Teemme tämän rakentaaksemme yhdessä F-Securesta entistä menestyvämmän yrityksen, Siilasmaa kirjoittaa.

Siilasmaan mukaan hanketta on kehitetty yhdessä yhtiön pääluottamusmiehen kanssa.

– Paikallisen sopimisen yleisiä edellytyksiä ovat luottamus, yhteisymmärrys ja molempia osapuolia hyödyttävä lopputulos. Näen, että nämä elementit toteutuvat F-Securen hallituksen henkilöstöedustajan nimityskäytännössä, sanoo pääluottamusmies Kim Englund Siilasmaan kirjoituksessa.