Helppoa puutarhanhoitoa ei ole olemassa – vaikka ostaisit puutarhan valmiina

Kotipuutarhan hoitaminen lienee helpointa silloin, kun pihalla on pelkkää nurmea. Siltikin alkukesästä nurmi pitäisi leikata pari kertaa viikossa.

Kotimaa
Rautarenkaasta on tehty portti Minna Karlssonin ja Jari Rinteen pihalle.
Rautarenkaasta on tehty portti Minna Karlssonin ja Jari Rinteen pihalle.Joona Haarala / Yle

Raumalaisen omakotitalon pihalla on käynyt syksyn aikana myllerrys, ja se jatkuu kevään ajan. Maansiirtotöiden jälkeen metsänomainen etupiha on rajattu pienin ja isoin luonnonkivin ja polku on tehty liuskekivestä. Pihalle on tehty myös valtavan kokoinen portti rautaisesta renkaasta.

– Jopa tuntemattomat ohikulkijat ovat kyselleet, että mitä te teette. Kommentit ovat olleet erittäin positiivisia, kertoo talon omistaja Minna Karlsson.

Karlsson ostaa miehensä Jari Rinteen kanssa puutarhan avaimet käteen -periaatteella. Kysymys ei ole laiskuudesta, sillä valmiina puutarhassa tulee olemaan tekemistä yllin kyllin.

– Kysymys ei ole emännän laiskuudesta, vaan siitä, että saamme hyvän pohjasuunnitelman. Sitä voi itse lähteä muuttelemaan, Karlsson pohtii.

Halpaa puutarhaa ei taida olla

Juuri tällä hetkellä Jari Rinteen ja Minna Karlssonin piha näyttää siltä, että sieltä pitää lähinnä nyppiä rikkaruohot. Kevään aikana pihan suunnitellut yrittäjäpuutarhuri Outi Tyykilä istuttaa viherkasvit.

– Vihreyttä tulee todella paljon. Pääasiassa on havukasveja. Sitten on hieman kukkivaa ja koristeheiniä, maalailee Tyykilä.

Raumalaistalon pihan suunnittelu ja toteutus on niin pitkälle viety, että kustannukset nousevat jo isohkon kotiremontin tasolle. Jos omatoimisesti haluaa pihaansa uudistaa, suosittelee Tyykilä ottamaan netin ja kirjat esille. Ensin pitää tietää, mitä haluaa. Sitten on sen vuoro, mikä on mahdollista.

– On todella vaikeaa sanoa, minkälaisista summista puhutaan. Pitääkö vaihtaa kasvualusta vai riittääkö se, että paikalla olevaa kasvualustaa parannetaan, Outi Tyykilä jatkaa.

Pelkkä ruohomattokin vaatii hoitoa

Mitä todella laiska kotipuutarhuri voisi tehdä? Outi Tyykilä naurahtaa kysymykselle, josko pelkkä nurmi olisi helppo.

– Alkukesästä nurmi pitää leikata pahimmillaan pari kertaa viikossa. Muuten se pääsee pitkäksi ja leikkaminen on sen jälkeen vaikeampaa. Tosin on niitä robottileikkureita jo.

Puutarha Raumalla
Joona Haarala / Yle

Jos jotain helppoja kasveja haluaa, niin kanervat ja havupuut ovat kuulemma helpoimpia – jos pihan alusta sopii sellaisten kasvattamiseen.Myös pihan vuoraaminen vaikkapa kivellä vaatii hoitoa.

– Kyllä sieltä saumoista voi rikkaruohot kasvaa läpi. Kivet pitää pestä ja rikkaruohot kitkeä, Tyykilä naurahtaa.