Kevät on täällä – alkuvuoden lämpimin päivä houkutteli kaupunkilaisia askareisiin (video)

Lisääntynyt valon määrä ja heräilevä luonto nostavat mielialaa.

Kotimaa
Herttoniemen siirtolapuutarha
Herttoniemen siirtolapuutarha, Herttoniemenranta ja Viikin Arboretum houkuttelivat ulkoilijoita.

Kevään lämpimin päivä on hemmotellut helsinkiläisiä tänään. Mittari kipusi pääkaupunkiseudulla parhaimmillaan jopa yli kymmeneen lämpöasteeseen. Aurinkoinen keli ja heräilevä luonto ovat houkutelleet kaupunkilaisia tekemään monenlaisia kevätaskareita.

Eläkeläiset Saara ja Markku Rantala touhusivat Herttonimen siirtolapuutarhassaan. Talven jälkeen on tekemistä, mutta se on onneksi mieluista puuhaa.

– Pensaiden ja varsinkin nurmikon leikkuuta riittää koko kesäksi. Myös yhteisiä talkoita on tiedossa. Kevät tuntuu hienolta, se on valoisaa aikaa ja mieliala nousee, kertoo Markku Rantala.

– Hommia tehdään omaan tahtiin ja otetaan vähän evästä mukaan. Keväässä on parasta, kun näkee kukkien nousevan, sanoo Saara Rantala.

Vesille viimeistään kesäkuussa

Pietro Ryynänen korjaili Herttoniemenrannassa 11-metristä venettään.

– Aurinko innosti korjaustöihin. Kevät tuntuu hyvältä ja rannassa viihtyy auringossa hyvin. Vene on vesillä viimeistään kesäkuun alussa. Asun kesällä enemmän veneessä kuin kotona.

Lintukuvausta harrastava Anja Tammi bongaili kevätlintuja Viikissä. Kamera on aina mukana.

– Tänään näin esimerkiksi punarinnan. Ja hanhia on paljon viikin pelloilla. Myös joutsenet ovat saapuneet.

– Tykkään keväästä, tämä on ihanaa, kun luonto herää ja näkee lintuja.