Sujuvasti Mikkelistä pohjoiseen – VT5:n uudistus osuudella Mikkeli-Juva alkaa ensi talvena

Valtatie viiden uudistaminen välillä Mikkeli-Juva on pääsemässä käyntiin jo ensi talvena. Suunnitelmien mukaan liikenne pääsee uudelle väylälle vuonna 2020.

Kotimaa
Valtatie 5 Juvalla
Valtatie 5 Juvalla ei ole suuren suuri.Kalle Pallonen / Yle

Viitostien uudistaminen Mikkelin ja Juvan välillä käynnistyy jo ensi talvena. Talven aikana hakataan pois uuden tien alle jäävää metsää ja jo ensi keväänä alkavat maanrakennustyöt.

– Nyt välittömästi hoidettavana on vielä esimerkiksi vesityölupia, jatkosuunnittelua ja maaperätutkimuksia. Urakkatarjoukset on tarkoitus saada laskentaan syksyllä, kertoo Liikenneviraston projektipäällikkö Hannu Nurmi.

40 kilometrisen tieosuuden rakentaminen kestää kolme vuotta, eli uutta väylää ajellaan vuodesta 2020 alkaen.

Valtio osoitti hankkeeseen rahaa 121 miljoonaa euroa ensi vuodesta alkaen.