Näkökulma: Ukin kuolema opetti, että vain rakkaiden kanssa jaettu ilo on kaksinkertainen

Kuvasin Perjantai-dokkarin mummini ja ukkini viimeisistä yhteisistä hetkistä. Samalla ymmärsin, miksi sanonta ”jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” syntyi jo kauan ennen Facebookia.

Kotimaa
Riina Rinne
Riina Rinne

– Nyt, kun sinä olet täällä minun luonani, teen kaiken sinua varten, mummi sanoo.

Ja siltä se tuntuu. Aamulla pöydässä odottavat valmis puuro ja kahvi. Illalla mummi kyselee, miten sellaista vegaanista ruokaa oikein tehdään, ettei minun tarvitsisi syödä lihaa.

Sanon, että minä syön kyllä ihan mitä vain mummi laittaa. Nukkumaan mennessä mummi huolehtii, tarvitsenko lisäpeittoa vai pärjäänkö yhdellä.

Sellainen mummi on. Joskus mietin, miten hän jaksaa passata minua.

Mummini on aina huolehtinut muista. Hän työskenteli perhepäivähoitajana, hän on nelilapsisen perheen äiti ja seitsemän lapsenlapsen mummi. Viimeisen vuoden ajan hän oli myös ukkini omaishoitaja.

Ukkini kuoli helmikuussa aivoverenvuotoon. Vain vuosi aikaisemmin ukki oli saanut edellisen aivoverenvuodon, jonka jälkeen hän ei enää oppinut puhumaan tai kävelemään. Mummi oli hänen tukenaan kaikkien vaikeuksien ajan viimeisiin sairaalassa vietettyihin viikkoihin asti.

Huolehtiessaan toisista ihmisistä mummini on oppinut jotain, mitä minulta puuttuu.

Riina Rinne

Kysyn mummilta, millaista elämä nyt on, kun ukki on poissa. Miltä tuntuu, kun toinen katoaa rinnalta 60 yhteisen vuoden jälkeen?

Mummi kertoo, että yksin jäämisessä on vaikeaa se, ettei hänen vierellään ole ihmistä, jota varten tehdä asioita: pestä pyykkiä, laittaa ruokaa ja huolehtia.

Mummini ei murhedi siitä, kuka hänestä pitää huolen. Hän ajattelee ensin muita ja sitten vasta itseään.

Nyt ymmärrän, ettei vierailuni ole mummilleni koskaan vaivaksi – päinvastoin. Mummi elää osaksi minun kauttani nyt, kun ukkia ei enää ole.

Minun ja mummini sukupolvien elämä on kovin erilaista. Minut ja ikätoverini on kasvatettu uskomaan itseemme. Olemme minä-sukupolvea, ikuisia opiskelijoita, mielihyvähakuisia maailmanmatkaajia, some-natiiveja ja startup-yrittäjiä. Sijoituspuhe on vallannut ajattelumme, ja meidät on opetettu sijoittamaan itseemme, ei muihin.

Mummini sukupolven naisilla ei välttämättä ole ollut mahdollisuutta miettiä, sijoittaisivatko he aikansa ja voimansa itseensä vai perheeseensä.

Jokaisen ihmisen lähipiiriin mahtuu vain kourallinen ihmisiä. He ovat niitä, jotka rakastavat ja tukevat meitä – kuolinvuoteelle asti.

Riina Rinne

Silti uskon, että huolehtiessaan toisista ihmisistä mummini on oppinut jotain, mitä minulta puuttuu. En voi olla ajattelematta, tunnenko koskaan samanlaista empatiaa kuin mummini. Pystynkö iloitsemaan toisten puolesta yhtä aidosti?

Kun kerron mummille, että olen monen vuoden jälkeen palannut rakkaan tanssiharrastukseni pariin, hänen kasvoilleen leviää hymy. Mummi kertoo muistavansa elävästi, kuinka vauvana tanssin radiosta soivan virren tahdissa jo ennen kuin osasin kävellä.

Tarina saa meidät nauramaan yhteen ääneen.

Eeva ja Erkki.
60 yhteistä vuotta. Sitten Erkki kuoli ja jäi yksin.

Vierailuni mummin luona on päättymäisillään, mutta juomme sittenkin vielä kahvit. Kuvaan puhelimellani asetelmakuvan mummin vanhoista tauluista ja lataan sen Instagramiin.

Pohdin, kuinka some on sukupolveani määrittävän itsekeskeisyyden huipentuma. Siellä asioita jaetaan toivoen, että muut ajattelisivat meistä hyvää.

Tuijottelen kännykän ruutua, kun mummi kysyy, mikä se Instagram oikein on. Jotenkin hävettää. Alan kertoa kuvien jakamisesta, mutta keskeytän lauseeni. Vastaan ”ei mitään tärkeää”.

Jokaisen ihmisen lähipiiriin mahtuu vain kourallinen ihmisiä. He ovat niitä, jotka rakastavat ja tukevat meitä – kuolinvuoteelle asti. Heitä kohtaan tunnemme todellista empatiaa, heidän ilonsa saa sydämen sykähtämään.

Jos sijoittaisimme enemmän aikaa läheisiimme ja vähemmän itseemme ja some-brändiimme, voisimme ehkä kokea onnellisuutta, joka on melkein unohtunut sukupolvien vaihtuessa.

Sanonta ”jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” syntyi aikana, jolloin asioita ei jaettu somessa, vaan läheisten ihmisten kesken.

Riina Rinne Kirjoittaja on freelance-toimittaja, dokumentaristi ja lapsenlapsi.