Sanna Ukkola: Ennustajat huiputtavat mummoja tv-kanavien luvalla

Soitin tv-ennustajille Jaakko-veljeni avioliitosta. Yhden mukaan liitto hajoaa vaimon irtosuhteeseen, toisen mukaan liitto on vahvalla pohjalla. Ainoa ongelma on, että minulla ei ole veljeä.

Yle Blogit
Sanna Ukkola
Sanna UkkolaYle

On yö. Katselen MTV3:lla ja Subilla aamuöisin pyörivää Astral-tv:tä.

Nainen itkee puhelimen päässä lohduttomasti ja kertoo olevansa yksin, niin yksin – kysyy, onko tiedossa uutta parisuhdetta. “Pitääkö minun vielä kauan elää kodissa, jossa olen ainoa aikuinen?” nainen kyynelehtii.

Ennustaja katsoo korttejaan ja kertoo, että tulevaisuudessa näkyy monenlaisia asioita, muun muassa surua. Seuraava kosijakandidaatti ei ole se oikea eikä hänen kelkkaansa kannata lähteä.

Olen tähän mennessä oppinut, että polvet ovat kohta, jossa sielu ja persoona kohtaavat.

Nainen itkee ja anelee. Lopulta ennustaja ojentaa kätensä ja pyytää naista antamaan taakan hänelle.

"Sä tuut saamaan vielä tosi hienoja asioita. Mutta on hyvä, että sä rehellisesti ilmaiset sitä tuskaa. Annat vaan tänne näin, poistetaan sitä. Hyvä, se lähtee sieltä koko ajan."

Astral-tv on monen tunnin mittainen mainos, jossa Tarot-tulkitsijat ja selväkuulijat kauppaavat osaamistaan. Juontaja ottaa vastaan puheluita suoraan lähetykseen ja tekee ennustuksia.

Olen tähän mennessä oppinut, että polvet ovat kohta, jossa sielu ja persoona kohtaavat. Ihminen voi elämänsä aikana tavata niin sanotun kaksoisliekin, joka on hänen oman sielunsa toinen puolikas. Maapallolla toimii Karman neuvosto sekä Valkoinen sisar-veljeskunta – ja meitä ohjaavat Viisaat mestarit, jotka elävät meitä huikeasti korkeammissa ulottuvuuksissa.

Kun aamuyö koittaa, ennustajat, selvänäkijät, parantajat ja kosmiset kontaktihenkilöt täyttävät kaupallisten tv-kanavien ruutuajan.

Tv-kanavat käyttävät kyynisesti hyväkseen ihmisten vaikeuksia ja rahastavat herkkäuskoisilla.

MTV3:lla ja Subilla pyörii Astral-TV, joka tarjoaa muun muassa kirousten poistoa – Nelosella Ennustaja-TV. Soitto "kokeneelle asiantuntijalle" maksaa noin kolme, neljä euroa minuutissa paikallisverkkomaksun päälle.

Suurin osa soittajista on vanhuksia, yleensä vanhoja naisia. He ovat yksinäisiä, sairaita, masentuneita tai peloissaan – ja he etsivät humpuukimaakareilta lohdutusta. Ennustukset ovat niin ympäripyöreitä, että ne sopivat jokaiselle.

Lukemattomat hädänalaiset soittavat rahastuslinjoille, jossa joku kuuntelee ja “auttaa”. Seurauksena voi olla taloudellinen ahdinko, kun puhelinlaskut kohoavat tähtitieteellisiin summiin.

Huijareita ja hyväksikäyttäjiä on ollut aina, siinä ei ole mitään uutta. Mutta uutta tässä on se, että tv-kanavat tarjoavat alustan näille käärmeöljykauppiaille, jotka nappaavat mummoilta rahat pois.

Tv-kanavat käyttävät kyynisesti hyväkseen ihmisten vaikeuksia ja rahastavat herkkäuskoisilla. Ne houkuttelevat ennustajaohjelmilla haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä kysymään neuvoa elämän kriittisimpiin asioihin, kuten vakaviin sairauksiin, sydänsuruihin tai raha-asioihin. Kannattaako avioliitossa jatkaa? Kannattaako työpaikalla pysyä? Entä mikä auttaisi syöpään?

Ennustaja-tv:n alalaidassa lukee teksti, jonka mukaan asiantuntijoiden tulkinnat tehdään viihdetarkoituksessa. Astral-tv:ssä varoitus on piilotettu nettisivujen alalaitaan pikkuprintillä.

Kuinka eettistä on yhtä aikaa julistaa valemedian vastaista sotaa ja samaan aikaan ansaita rahaa hyväuskoisten höynäyttämisellä?

Päätän soittaa kolmelle tv-ennustajalle. Kysyn heiltä muutama vuosi sitten kadonneesta sinisestä mekosta sekä kuvitteellisesta Jaakko-veljestäni ja hänen avioliitostaan. Minulla ei ole veljeä, mutta hyvä ennustaja toki havaitsee asian. Alle olen koonnut ennustajien vastaukset.

Sininen mekko:

Milla: "Oletko ollut jossain veden päällä tai laivassa? Mä näen vettä, se mekko ei löydy sun kotoa. Olet jättänyt sen johonkin, missä on muitakin vaatteita. Et löydä mekkoa enää."

Inkeri: "Ei se mekko sulta ole kokonaan hävinnyt. Löydät sen vielä."

Vilma: "Joku on lainannut sitä mekkoa. Ei sitä ole varastettu missään tapauksessa. Mä näkisin, että mekko on ollut vähän luvattomilla teillä, mutta se on nyt teidän kiinteistön sisäpuolella, mutta jemmassa jossain."

Eli mekko löytyy ja se ei löydy. Hienoa.

Jaakko-veli:

Milla: "Sun veljellä on ne taidot, joita hän tarttee. Turha käyttää energiaa ja taistella tuulimyllyjä vastaan. Avioliitto ei ole hyvä, näen siinä repaleita. Jotenkin näkisin, että tässä pitäisi ottaa pieni aikalisä, miettiä ja asettaa palasia kohdalleen. Minulle ei näytetä, tuleeko ero vai kestääkö liitto."

Inkeri: "Siellä on vaikea vaihe menossa. Näen papereiden kirjoittamista, mikä voi viitata avioeroon. Näen epärehellisyyttä – se voi olla pettämistä. Tässä tulee kolmoisdraaman kortti, jommalla kummalla on ollut tai on edelleen irtosuhde. Tähän tulee sun veljelle sydänsurun energia. Siellä taitaa hänen puolisollaan olla vetovoimaa jotain toista miestä kohtaan."

Vilma: "Veljesi on hyvin taipuisa ja joustava ihminen. Näen hänet hyvänä aviomiehenä tälle naiselle. En näe missään tapauksessa eroa. Tämä liitto on kestävällä pohjalla."

Niinpä niin. Ainoa ongelma on, että minulla ei ole veljeä.

Kaupallisten kanavien ennustajaohjelmat ovat tietysti täyttä potaskaa. Samalla ne ovat myös pitkiä, koko illan mainoksia. Mainonnan eettisen neuvoston soveltamien ohjeiden mukaan markkinoinnin on oltava totuudenmukaista, eikä se saa olla harhaanjohtavaa.

Ja toisaalta – kuinka eettistä on yhtä aikaa julistaa valemedian vastaista sotaa ja samaan aikaan ansaita rahaa hyväuskoisten höynäyttämisellä?

Maaliskuussa suomalaiset päätoimittajat ottivat vahvasti kantaa luotettavan median puolesta: "Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme."

En tiedä, kuinka hyvin kannanotto sopii viestimelle, joka marssittaa aamuyöllä ennustajia, selväkuulijoita ja kosmisia kontaktihenkilöitä eetteriin.

Muutama vuosi sitten hyvämaineiset lehdet lopettivat prostituoitujen päiväkahvi-ilmoitusten julkaisemisen. Olisiko luotettavuuttaan vakuuttelevien viestinten aika tehdä samat johtopäätökset tässäkin asiassa?

Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Ylen aamu-tv:n juontaja