Rajut ukkoskuurot runtelevat lähes koko Lappia – Torniossa tulvii

Ukkonen on aiheuttanut tuhojaan varsin laajalle alueelle Lapissa. Vakavilta vahingoilta on vältytty, vaikka hälytyksiä on tullut harvinaisen suuri määrä. Pahinta tuhoa on tehnyt rankkasateiden aiheuttama tulvavesi.

Kotimaa
Sadevesi tulvii tielle.
Sadevesi tulvii tielle Torniossa.Marikasofia

Lapin alueella on hälytetty kaikkiaan noin 40 tehtävää, joista 20 on sattunut Kemi-Tornion päivystysalueella.

– Tällaista tehtäväruuhkaa ei kyllä joka kesä tule. Yleensä myrskytehtävät kasaantuvat paikallisesti ukkosrintaman mukaan, mutta nyt on koko Lapin alueella hälytyksiä. Hirveän vakavia vahinkoja ei ole tullut, vaikka vahinkojen laajuutta ei täysin vielä voida arvioida, kertoo Tornion päivystävä pelastusviranomainen.

Torniossa sadevesi on aiheuttanut vesivahinkoja. Pohjolankadulla useita omakotitaloja kärsii vesivahingoista. Pelastuslaitos on saanut hälytyksen myös Säästö-Texin liikehuoneiston ja Park Hotel Tornion vesivahinkoja torjumaan.

– Valtatie 29 on myös poikki rautatien alikulkukäytävän kohdalta tulvavesien vuoksi. Pienen lenkin tekevä kiertotie on kuitenkin jo otettu käyttöön.

Ylimääräistä työvoimaa avuksi

Hälytysten tulva alkuillasta pakotti pelastuslaitoksen hankkimaan reserviläisiä ylimääräiseksi työvoimaksi. Kaikki hälytykset on kuitenkin saatu hoidettua. Kemi-Tornion hälytykset ovat kaikki 20 kilometrin ajomatkan sisällä, joten odotusaika ei ole venynyt kohtuuttomaksi. Vaaratilanteet olivat pääosin ohi illalla kello yhdeksän aikaan, mutta lisämiehitystä pidetään vielä hälytysvalmiudessa ukkosmyrskyn laantumiseen asti ainakin pari tuntia.

Ylitorniolla salama sytytti tuleen ulkorakennuksen. Puita ukkonen on kaatanut erityisesti Simossa ja Keminmaassa.

Pelastustoimen työtaakkaa on lisännyt salamoiden laukaisemat kiinteistöjen automaattihälytykset, joiden kohdalla on selvitettävä onko kyseessä oikea palo vai väärä hälytys. Joitain kohteita pelastuslaitos käy myös paikan päällä tarkistamassa.

Myrsky runtelee vielä Keski-Lappia. Salamointia on Ylitorniolla, Kemijoen ja Ounasjoen varsilla, Kemijärven ja Posion seuduilla.

– Ukkonen näyttäisi olevan matkalla Ruotsin puolelle, eli kohta varmasti tilanne täällä rauhoittuu, Torniosta arvellaan.