Afganistanin hallitus menettänyt isoja maa-alueita Talibanille

Tutkimusraportin mukaan afgaanihallituksen hallussa tai vaikutuspiirissä on nyt vain 65,6 prosenttia maan pinta-alasta.

Ulkomaat
Afganistanin turvallisuusjoukkojen tykki Nangaharissa.
Afganistanin turvallisuusjoukot ampuivat tykistötulta äärijärjestö Isisiä vastaan suunnatussa operaatiossa Nangarharin maakunnassa lokakuussa 2015.Ghulamullah Habibi / EPA

Afganistanin hallitus on menettäyt noin viisi prosenttia maapinta-alastaan tammi–toukokuun aikana, sanoo Yhdysvallat. Taliban on saavuttanut viime kuukausina merkittäviä voittoja, ja sen hallussa on nyt eniten alueita sitten vuoden 2001.

Yhdysvaltain Afganistania seuraavan tutkimusryhmän raportin mukaan afgaanihallituksen hallussa tai vaikutuspiirissä on nyt vain 65,6 prosenttia maan pinta-alasta. Määrä on merkittävästi vähentynyt tammikuusta, jolloin sen hallussa oli 70,5 prosenttia.

Määrällisesti tämä tarkoittaa 19 hallintopiirin menettämistä maan yhteensä 400:sta hallintopiiristä.

Raportin mukaan menetykset johtuvat muun muassa siitä, että Afganistanin harvalukuiset turvallisuusjoukot ovat joutuneet keskittämään voimansa strategisesti tärkeämmille alueille. Valtaosa menetetyistä alueista ovat olleet harvaan asuttua maaseutua.

Yhdysvallat on kouluttanut ja varustanut Afganistanin turvallisuusjoukkoja sen jälkeen kun Yhdysvaltain joukkoja on vähennetty. Afganistanin armeija kuitenkin kärsii yhä varuste- ja henkilöstöpulasta.

Viranomaiset pelkäävät, että Afganistanin armeija menettää vielä enemmän alueita Talibanille. Myös terroristijärjestö Isis on saanut jalansijaa Afganistanissa.

Lähteet: Reuters