Jussi vaihtoi viskipullon yhteen saunakaljaan – voiko alkoholiongelmainen selvitä kohtuukäyttäjäksi?

Tähän saakka alkoholin ongelmakäyttäjille on suositeltu täysraittiutta. Eetos on muuttumassa. Myös kohtuukäyttö voi olla vaihtoehto.

Kotimaa
Mies kaataa olutta lasiin.
Tiina Jutila / Yle

– Joko minä tai viina. Valitse. Hän laittoi kovan kovaa vastaan.

Näin kertoo mies nimeltä Jussi.

Hän ei kerro oikeaa nimeään, ei paikkakuntaansa, ei edes entistä ammattiaan.

Mutta elämänsä käännekohdasta hän haluaa kertoa.

Se oli hetki, jolloin Jussin aikuinen poika laittoi miehen selkä seinää vasten.

Oli heinäkuinen päivä vuonna 2015.

– Olin luvannut lähteä poikani avuksi talkoisiin. Mutta en pystynyt, juomisen takia. Silloin päätin, että yrittäisin vielä, tämän viimeisen kerran. Silti en halunnut kokonaan luopua alkoholista.

Jussin tavoin ajattelevia on paljon, joka viides työssäkäyvä. He juovat reippaasti, enemmän kuin kaljakorin viikossa, mutta eivät ole sairastuneet maksakirroosiin. Eivät menettäneet työtään. Eivät ole pohjalla. Vielä. Siksi he eivät halua lopettaa kokonaan. Mutta suositusten mukaiseen kohtuukäyttöön on matkaa, turvalliseksi käytöksi kun lasketaan seitsemän olutpulloa viikossa eli yksi illassa. Yli viittä ei saisi juoda kerralla koskaan.

Päivä päivältä Jussi inhosi itseään enemmän. Yksi paukku ei tuntunut missään. Piti ottaa koko pullo. Siinä saattoi mennä kolmekin viikkoa. Kunnes tuli heinäkuu 2015. Apua piti saada, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Jussi ei halunnut kokea kaverinsa kohtaloa, joka ensin pyrki kokonaan eroon viinasta mutta lopulta kuoli siihen. Hän halusi eroon viinan kiroista mutta ei iloista.

Olut pullo sängyn vieressä lattialla.
Alholistin elämä voi kutistua neljän seinän sisään. Tiina Jutila / Yle

Ajatus siitä, että alkoholistista voisi tulla kohtuukäyttäjä ei ole uusi, mutta mullistava se on. Tähän saakka alkoholiongelmaiselta on vaadittu sitoutumista täysraittiuteen. Yhdysvalloissa kohtuukäyttöön ohjaava lääke sai vasta vuonna 2015 hyväksynnän hoitosuosituksia laativalta NIAAA-instituutilta.

Olemme perimmäisten kysymysten äärellä: viekö viina minua vai minä viinaa? Sitä Jussikin pohti kuten Jeppe Niilonpoika jo 1700-luvulla. Patenttiratkaisua ei ole, vastaa alkoholismin hoitojen vaikuttavuudesta väitellyt Esti Laaksonen. On turha kiistellä siitä, kannattaako lopettaa vai vähentää. Molemmat tuovat terveyshyötyjä mutta ovat pirullisen vaikeita. Kohtuukäyttöön tarvitaan Laaksosen mukaan kaksi asiaa: oma halu ja muiden tuki. Myös lääkkeistä on apua. Siksi onkin hämmästyttävää, että 80 prosenttia alkoholiongelmaisista ei ole minkäänlaisen hoidon piirissä ja että lääkkeitä syö vain kaksi prosenttia.

Mitä jos puoli miljoonaa riskikäyttäjää saataisiin muutettua kohtuukäyttäjiksi? Siihen kannattaisi satsata. Ja siihen, että pysäytetään heidän matkansa ongelmajuojiksi. Alkoholin haitat nimittäin maksavat veronmaksajille miljardeja. Myös Jussi on telonut itseään viinan takia, eikä hän ole ainoa. Suomalaisten sairaalakäynneistä joka neljäs johtuu alkoholista. Esimerkiksi yhden haimatulehduksen hoito maksaa yhteiskunnalle jopa 70 000 euroa.

Se on kuin sokeritauti 

Ruokajuomaksi yksi lasi viiniä. Kahvi ilman konjakkia. Saunan jälkeen vain yksi olut. Sellainen olisi Jussille outoa. Kohtuukäyttö. Hoito kestäisi puoli vuotta. Lääkäriä ja psykologia tavattaisiin yhteensä 10 kertaa. Kun tekisi mieli ottaa, pitäisi niellä pilleri tai kaksi, ne ehkäisisivät humalan tuomaa mielihyvää. Uskomatonta, ajatteli Jussi, mutta halusi yrittää.

Alkoholismi, kuten sokeritautikin, on krooninen sairaus. Molemmissa olennaista ovat geenit ja se, mitä laittaa suuhunsa. Jussi oli sukunsa ensimmäinen langennut. Alkoholismi on etenevä aivosairaus eikä siitä voi parantua. Siksi kohtuukäyttö ei ole helppo ajatus lääkäreillekään.

– Mutta vaikka sinulla olisi se sairaus, se on hallittavissa, jos noudatat hoito-ohjeita, vakuuttaa päihdelääketieteen professori Hannu Alho. Alholla on toki asiassa omakin lehmä ojassa, hän on nimittäin hoitanut tuhansia suomalaisia samoilla lääkkeillä, joita Jussikin pian kokeilisi.

Hannu Alho
Päihdelääketieteen professori ja ContrAlClinicsin vastaava lääkäri Hannu Alho on innokas työmatkapyöräilijä. Hän vertaa alkoholismin hoitoa pyöräilyyn.Tiina Jutila / Yle

Taksilla viinakauppaan

Jussi kuuluu suuriin ikäluokkiin. Se oli kostea sukupolvi. Omien sanojensa mukaan hän aloitti juomisen harjoittelun 1970-luvulla. Koti oli puoliuskovainen ja humala häpeä. Alkoholin mausta hän ei ole koskaan perustanut, mutta hyvää viinapäätään hän piti kunnia-asiana.

Määrät kasvoivat. 1980-luvun lopulla Jussi joutui liikeneonnettomuuteen, rattijuoppo ajoi hänen päälleen. Siitä seurasi kuusi ja puoli vuotta sairauslomaa. Juominen alkoi hallita Jussin elämää. Läheiset huomasivat käsien tärinän. Taksilla ajettiin viinakauppaan. Kunnes tuli karmea krapula ja oman pojan kohtalokkaat sanat kesäpäivänä 2015.

Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi olla sankaritarina. Mutta ei. Jussi peittää kasvonsa. Hän on saanut uuden elämän, mutta ei halua paukutella henkseleitään. Ei, koska tässä tarinassa sankarinviitta on tarkoitettu toisenlaisille miehille.

Mies ja täysi olutpullo.
Tiina Jutila / Yle

Suomalainen sankaritarina

Ei Jussista ollut sankariksi, sellaiseksi, joka pohjakosketuksen jälkeen nousee askel askeleelta kohti raittiutta ja ryhtyy vuosien päästä julistamaan ilosanomaansa. Raitistunut Turmiolan Tommi on suomalainen sankaritarina, mutta se sankaritarina on väärä, pamauttaa A-klinikkasäätiön ylilääkäri Kaarlo Simojoki ja lyö melkein nyrkkiä pöytään.

– Se vie kunnian niiltä tuhansilta ihmisiltä, jotka ovat tehneet pieniä muutoksia elämässään. Ennen he joivat viinipullon päivässä, nyt enää olutpullon. Mutta yhteiskunnan mielestä he ovat luusereita. Kukaan ei kehu. Vaaditaan kaikki tai ei mitään. Se on järjetöntä, hän jatkaa.

Ei liiasta juomisesta sukujuhlissa kerrota. Se on yksilön heikkous, yksilön vika. Ei kertonut Jussikaan, mutta sisupastilleilla kyllästetty haju paljasti rohkaisuryypyt. Häissä, lakkiaisissa, syntymäpäivillä. Lopulta minnekään ei kehdannut mennä. Jos siellä olisi tarjottu alkoholia, hän olisi munannut itsensä. Elämä kutistui neljän seinän sisään.

Juuri kohtuukäyttäjäksi opetteleville kuuluisivat fanfaarit.

Simojoen mielestä juuri kohtuukäyttäjäksi opetteleville kuuluisivat fanfaarit. Mutta eivät he kirjoita kirjoja, eivätkä kerro Facebookissa miten monta vuotta ovat pystyneet olemaan kohtuukäyttäjinä. Siksi Jussikaan ei halua antaa haastattelua omalla nimellään. Vasta jos joku kysyy, hän kertoo varovaisesti tarinansa.

– Kuka meistä käy pohjalla ja on kolmen vuoden kuluttua vuoden yrittäjä? kärjistää Simojoki.

Juomaputkien jälkeen Jussin vaatehuoneesta löytyi piilopulloja. Yhdessä vaimon kanssa niitä kaadettiin viemäristä alas. Hän oli haukkunsa ansainnut, mokomakin hunsvotti. Krapula meni ohi. Kunnes tuli se hetki, että oma poika luki Jussille madonluvut. Hän ehdotti isälleen tiukkaa, absolutismiin ohjaavaa Myllyhoitoa. Mutta Jussi ei voinut. Ei. Hän muisti hoidossa käyneen kaverinsa.

Kaarlo Simojoki
Aivot ja Maksa. Ne ovat elimet, joihin alkoholi vaikuttaa eniten. A-klinikkasäätiön johtavan ylilääkärin huoneessa on niitä esittävät taulut. Tiina Jutila / Yle

Öisin tulevat hengityskatkokset

Vuosien varrella Jussi oli pitänyt tipattomia tammikuita, ollut sata päivää ilman viinaa. Oli käynyt A-klinikalla kymmenen kerran terapiassa. Katunut, yrittänyt ja langennut. Jussi jojoili. Tälläisiä Jusseja on Suomessa puoli miljoonaa. Krapula-aamuina he saattavat ottaa korjaussarjoja. Unen laatu heikkenee, on sydämen rytmihäiriöitä. Hermot kiristyvät. Tutkimusten mukaan alkoholi aiheuttaa yli 60 erilaista sairautta.

– Jopa polvikivut, sekaisin oleva vatsa tai äkilliset mustelmat saattavat kieliä liiallisesta juopottelusta, mutta sitä eivät vain kaikki lääkärit hoksaa. Maksakokeita kannattaisi otattaa paljon enemmän, jatkaa päihdelääkäri Esti Laaksonen.

Jos on pari kiloa ylimääräistä vyötäröllä, ei lääkäri patista laihdutusleikkaukseen.

Jussilla ei ollut maksakirroosia mutta uniapnea oli. Öisin tulivat hengityskatkokset. Pumppu hakkasi portaita noustessa. Verenpaine kohosi. Painoa oli kertynyt 120 kiloa. Lohdullista on, että runsaasti alkoholia kuluttavan vaivat usein lieventyvät, jos hän onnistuu pääsemään kohtuukäyttöön eli seitsemään viikkoannokseen. Jopa maksakirroosin eteneminen voi pysähtyä. Silti terveyskeskus- ja työterveyslääkäreiden tietämyksessä on parantamisen varaa. Kohtuukäytöstä voisi puhua paljon enemmän.

– Etenkään vanhemmat kollegat eivät tiedä. Jos on tottunut ajamaan Ladalla, on hankala vaihtaa Mersuun. Nuoret lääkärit, jotka ovat saaneet oppinsa minulta, kyllä tietävät, tokaisee Hannu Alho.

Pienin askelin kohtuuteen

Näpyttelen Googleen sanan Minnesota. Kone vastaa runollisesti: tarvitsetko apua, osoite on Lapua. Pohjanmaalla puhelimessa on Minnesota-hoidon Suomeen tuonut Simo Seppelin. Seppelin kertoo, että Minnesota on maailman paras alkoholismin hoito. Se muistuttaa Jussin pojan ehdottamaa Myllyhoitoa ja alkoholistien vertaistukiryhmä AA:ta. Kaikissa uskotaan täydelliseen pidättäytymiseen alkoholista, 12 askeleeseen ja oman voimattomuuden tunnustamiseen.

Minnesota-hoito kestää 28 vuorokautta. Kohtuukäytöstä ei puhuta. Ollaan keskellä korpea ilman kännyköitä. Jussia ajatuskin puistatti. Päivät täyttyvät itsetutkiskelusta, terapiasta ja vertaistuesta. Minnesotassa perhekin saa tulla avaamaan sanaisen arkkunsa. Ja alkoholistin on kuunneltava haukut. Terapeutit ovat joko entisiä alkoholisteja tai heidän läheisiään. Hoito maksaa 6 000 euroa. Lääkkeitä ei käytetä.

Uusimman lääketieteellisen tiedon mukaan ei ole olemassa alkoholiriippuvaisia tai raittiita – vaan siltä väliltä löytyy monia harmaan sävyjä. Miksi siis Minnesotassa annetaan vain kaksi vaihtoehtoa: alkoholismi tai Jussin kavahtama absolutismi? Miksi ei puhuta kohtuukäytöstä?

– Alkoholismi on kuin raskaustesti, ihminen on joko raskaana tai sitten hän ei ole. On suuri virhe väittää alkoholistille, että hänestä voisi tulla kohtuukäyttäjä. Mitään välimuotoja ei ole, sanoo Simo Seppelin luuriin.

Tyhjiä olut - ja viinapulloja kassissa.
"Alkoholismin kehittymisen kannalta ei ole väliä sillä mitä juo, sekä keskiolut että viskipaukku ovat yhtä vaarallisia", sanoo Hannu Alho. Tiina Jutila / Yle

A-klinikkasäätiön ylilääkäri Kaarlo Simojoki parahtaa. Ensinnäkään raskaus ei ole sairaus. Onneksi. Hänen mielestään alkoholi-ongelmia voi pikemminkin verrata laihdutukseen. Mennään pienin askelin kohtuuteen.

– Eihän kaikille laihduttajillekaan tarjota samaa rohtoa. Jos on pari kiloa ylimääräistä vyötäröllä, ei lääkäri patista laihdutusleikkaukseen. Sama pätee alkoholiin, sanoo Simojoki.

Sitä paitsi vaatimus täydellisestä raittiudesta on hänen mielestään vaarallinen. Silloin hoidon ulkopuolelle jää suuri joukko ihmisiä, joille alkoholi on jo aiheuttanut terveysriskejä. Mutta eivät he halua leimautua alkoholisteiksi. Ei Jussikaan siltojen alla asunut. Silti hän pohtii usein usein, miksei älynnyt mennä hoitoon aiemmin. Yksi syy oli vanha kaveri.

Se on kuoppainen tie

Jussi nielaisee. Aihe on arka. Sitten hän alkaa kertoa kaveristaan. Pääsemme kiinni syihin, miksi Jussi ei halua lopettaa kokonaan. Myös kaverilla oli alkoholi-ongelma. Mies päätyi Myllyhoitoon. Retkahti. Kului 12 kuukautta. Sitten kannettiin kukkia haudalle. Siksi Jussi ei halunnut Myllyhoitoon, ei Minnesotaan, eikä AA:han. Hän halusi määritellä itse omat tavoitteensa.

Päihdelääkäri Simojoki on nähnyt vastaanotollaan saman armottomuuden. He tulevat ja itkevät: en pystynyt. Kynnys täysraittiuteen on ollut liian korkea. Mutta Simojoki ottaa heidät vastaan iloiten. Hänen mielestään on huono mittari katsoa, onko alkoholisti vuoden kuluttua hoidosta kuivilla. Tärkeämpää olisi katsoa, sitoutuuko ihminen elinikäiseen itsensä hoitamiseen. Sillä siitä tässä sairaudessa on kyse. Se on kuoppainen tie.

Jussikin ryhtyi googlaamaan. Oli yritettävä vielä kerran. Oli pakko. Löytyi klinikka, jossa puhuttiin kohtuukäytöstä. Hoito maksaisi kunnon etelänmatkan verran, yli kaksi tonnia, mutta viis siitä. Seuraavana päivänä Jussi varasi ajan.

Hänen aivoistaan kuuluu klik

Muutokset näkyivät heti. Hoidon alussa Jussi joi noin 13 alkoholiannosta viikossa, mutta pikku hiljaa määrät laskivat. Tuli viikkoja, ettei tehnyt mieli ollenkaan.

Hyvä ruoka, yksi viinilasi, sitten vettä. Siinä on Jussin nykyinen juomatapa. Toista hän ei ota, koska se maistuisi etikalle. Kavereiden seurassa hän juo mielellään yhden oluen. Toista tai kolmatta Jussin ei tee enää mieli. Nytkin hänellä on taskussaan lääkepaketti, jossa lukee Naltrexone.

– Ihan vaan siltä varalta, jos nyt yhtäkkiä haluaisin lähteä pubiin, hän naurahtaa, mutta katse on vakava.

Mies istuu olutpullo edessään pöydän äärellä.
Tiina Jutila / Yle

Päihdelääkäri Alho nyökyttelee. Lääke, jota Jussi käyttää, vaikuttaa aivojen mielihyväkeskukseen. Nyt mies juo kuin kohtuukäyttäjä. Aikaisemmin Jussi ei pystynyt lopettamaan, koska hänen aivonsa olivat yliherkistyneet alkoholille. Näin käy alkoholistille, josta tulee ensimmäisen paukun jälkeen robotti. Hänen aivoistaan kuuluu klik ja juomaa on saatava lisää. Järjen ääni sumenee. Hannu Alho vertaa alkoholismia pyöräilyyn. Jokainen, joka on kerran oppinut ajamaan, osaa pyöräillä, vaikka pitäisi kymmenen vuoden tauon. Pointti onkin siinä, miten ajaa.

– Jos on aiemmin ajanut holtittomasti vasenta kaistaa ilman kypärää, voi kysyä, kannattaisiko ajotapaa muuttaa? Ehdotan potilaalle, että kannattaisi ajaa oikeaa puolta, pitää kypärä päässä ja taluttaa. Välillä voi sitten hetkeksi hypätä pyörän selkään, hän naurahtaa.

Jussi on samaa mieltä. Tulella ei voi lähteä leikkimään. Nuppiin ei saa nousta. Muuten seuraavana päivänä voi tulla houkutus ottaa krapularyypyt. Se olisi menoa.

Maistoin, haistoin ja sanoin: voi helvetti, että tää on pahaa!

– Sitä olotilaa en halua. En enää ikinä. Silti en koskaan ole luvannut vaimolle ja pojalle, että lopettaisin kokonaan.

Tätäkö on kohtuukäyttö?

– Minulle lääkärinä riittää se, että ihminen pystyy hallitsemaan alkoholinkäyttöään sellaiselle tasolle, ettei se aiheuta terveysriskiä. Toisaalta on sanottava, että terveyden kannalta on parempi, jos juo mahdollisimman vähän, toteaa professori, päihdelääkäri Hannu Alho.

Jussilla on aina pilleripaketti taskussa, mutta tarvitaanko kohtuukäytön opetteluun lääkkeitä?

Esti Laaksosen väitöstutkimuksessa vanhanaikainen antabus, jonka kanssa ei voi juoda, oli alkuun tehokkaampi kuin uuden polven lääkkeet, nalmefeeni ja naltreksoni, mutta erot tasaantuivat. Antabus myös auttoi lopettamaan tupakoinnin, uudemmat lääkkeet taas tehosivat sellaisiin, joilla oli mieltymys makeaan. Se mikä kenellekin toimii, on yksilöllistä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan spontaaniin parantumiseen eli itsensä auttamiseen kykenee noin joka viides.

– Alkoholiriipppuvuus on aivosairaus ja lääkkeet parantavat hoidon tehoa noin 15–25 prosenttia. Kyllä hoitoon kannattaa hakeutua, vastaa Esti Laaksonen.

Listat alkoholin ja raittiuden tuomista asioista.
Jussi kirjoitti paperille asiat, jotka alkoholi hänen elämässään pilasi. Toisessa paperissa ovat asiat, jotka hän on saanut kohtuukäytön myötä takaisin. Tiina Jutila / Yle

Poika voi elää omaa elämäänsä 

Ennen oltiin hädintuskin puheväleissä. Alkoholi oli tullut Jussin ja hänen poikansa väliin. Se hiersi kuin kivi kengässä.

Nyt isä ja poika tekevät yhteisiä matkoja. Ensimmäinen suuntautui viime kesänä Suomi-Ruotsi maaotteluun Tukholmaan. Laivalla oli mukana muitakin miehiä, kuten Jussin veli, joka vanhasta tottumuksesta tilasi alkuun ruokaryypyt kirkasta viinaa.

– Maistoin, haistoin ja sanoin, että voi helvetti, että tää on pahaa! En pystynyt juomaan ja veli ihmetteli. Siitäkös poika suuttui ja sanoi, että antakaa isän olla. Poika joi sen ryypyn, vaikka ei yleensä ikinä juo.

Tässä on mies, joka on saanut elämänsä takaisin. Äänenpainot, pieni rykäisy, suun viivamaisuus paljastavat liikutuksen, vaikka silmäkulma ei kostu.

Askel on keventynyt, vaaka näyttää kymmenen kiloa vähemmän kuin vuosi sitten. Uniapnea talttunut, veriarvot parantuneet.

Mutta. Kaikkein tärkeintä on poika.

Se, ettei pojan ei enää tarvitse pelätä, että isä juo itsensä hengiltä.