Salon arvokuljetusryöstön yrityksen oikeudenkäynti alkoi – kokeneet rikolliset toimivat kuin amatöörit

Salon Suomusjärvellä helmikuussa tapahtunutta arvokuljetusauton ryöstöä yrittäneet miehet valmistautuivat tehtävään huolella, mutta kaikki meni pieleen.

Kotimaa
Arvokuljetusauton ryöstöyritys E18-moottoritiellä Salon Suomusjärvellä 25.2.2016.
Kalle Mäkelä / Yle

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa keskiviikkona alkanut arvokuljetusryöstön yrityksen oikeudenkäynti paljastaa, että Salon Suomusjärvellä tehtyyn ryöstöön valmistauduttiin huolella, mutta kaikki ei mennyt niin kuin piti. Kiinni jäätiin jo parin viikon päästä.

Syyttäjä vaatii neljää pääepäiltyä tilille törkeän ryöstön yrityksestä, sillä rikoksessa käytettiin ampuma-aseita ja räjähteitä sekä tavoiteltiin huomattavaa hyötyä. Ajoneuvossa oli rahaa noin 900 000 euroa.

Tänään oikeudelle toimitetun haastehakemuksen mukaan epäillyt miehet valmistautuivat rikokseen ampuma-aseilla, räjähteillä, kulmahiomakoneella, naamioitumisvälineillä ja anastetuilla autoilla.

Syyttäjä vaatii vastaajille tavallista kovempia tuomioita, sillä heillä on aiempaa rankkaa rikostaustaa ja kaksi tekijöistä oli tekohetkellä ehdonalaisessa vapaudessa.

Kolmelle avustajalle luettiin syytteet petoksesta, yllytyksestä petokseen, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausainerikoksesta. Teon jälkeen osalta tekjöistä löytyi kotietsinässä amfetamiinia.

Autoa ei saatu räjäytettyä auki

Rikoksen toteuttamista ja pakenemista varten oli vuokrattu Kiikalasta loma-asunto, jota vastaajat käyttivät sekä ryöstön valmisteluun että pakopaikkana ryöstön jälkeen.

Haastehakemuksesta selviää ryöstön koko kulku. Miehet pysäyttivät rahankuljetusajoneuvon, uhkasivat kuljettajaa pistoolilla ja konetuliaseella. Ryöstäjät vaativat kuljettajaa avaamaan arvokuljetusauton oven ja tehostivat vaatimusta tähtäämällä kuljettajaa aseilla.

Yksi ryöstäjistä ampui kohti autoa, laukaukset osuivat tuulilasiin ja jäähdyttäjään. Kuljettajan vastattua, ettei pysty avaamaan auton ovia, ryöstäjät yrittivät räjäyttää rahankuljetusauton kyljen auki. Ryöstö jäi kuitenkin yrityksen asteelle, sillä ryöstäjät eivät saaneet ajoneuvon ovia auki eivätkä kylkeä räjäytettyä.

Räjähdeaineena oli TNT, mutta se ei räjähtänyt. Ainoastaan nalli räjähti.

Jälkien häivytys epäonnistui

Rikos oli ennakolta huolella suunniteltu. Turusta Helsinkiin johtava liikenne tukittiin kolmella eri ajoneuvolla, joista yksi sytettiin palamaan. Pakopaikkakin oli lähellä eli Kiikalassa oleva loma-asunto, jossa rikosta oli etukäteen valmisteltu.

Epäillyt kuitenkin onnistuivat peittelemään jälkensä huonosti. Poliisi esimerkiksi löysi yhden epäillyn lompakosta paperilapun, jolla miehet saatiin kytkettyä yhteen. Televalvontatietojen perusteella pystyttiin osoittamaan, että epäillyt olivat olleet tapahtumapaikalla juuri tekoaikaan sekä tavanneet toisiaan ennen ryöstöä.

Samoin yhden epäillyn asunnosta löytyi navigaattori, jonka paikannusleiman avulla poliisi selvitti miesten liikkeitä rikospaikalla sekä aiempia tapaamisia miesten välillä.

Päätekijöiksi epäillyt kiistävät kaikki syytteet. Kolme muuta myöntää osan lievemmistä syytteistä, mutta he kiistävät tienneensä mitään rikoksen valmistelusta.

Täydennys klo 11:08. Lisätty syytettyjen kanta jutun loppuun.