Näyttelijä Antti Launonen ryhtyi vegaaniksi ja yllättyi: "Penkistä nousikin enemmän"

Vegaaninen ruokavalio ja voimaharjoittelu ovat ravitsemusterapeutin mukaan hyvä yhdistelmä, kunhan pitää huolta riittävästä energian ja proteiinin saannista.

terveys
Antti Launonen salilla.
Kuopion kaupunginteatterin näyttelijä Antti Launonen tuli tunnetuksi Salkkareiden Tuukkana.Toni Pitkänen / Yle

Näyttelijä ja ahkera voimaharjoittelija Antti Launonen ajatteli pitkään, että hänen oli pakko syödä todella paljon lihaa. Jotta jaksaisi treenata, piti saada vähintään 300 grammaa proteiineja päivässä tai vieläkin enemmän.

Jotain oli kuitenkin pielessä, sillä lihakuuri kävi raskaaksi Launosen terveydelle. Miehellä oli jatkuvasti huono ja väsynyt olo.

– Olin ylipainoinen, korkeassa rasvassa ja suolisto-ongelmia oli jatkuvasti. Samoihin aikoihin heräsin eettiseen ajatukseen lihateollisuudesta, että tarvitseeko niin monen eläimen kuolla, että näyttäisin hyvältä.

Sitten Launonen päätti kokeilla kuukautta kasvisruokavaliolla ja yllättyi.

Jos joku olisi vuonna 2012 sanonut minulle, että olen muutaman vuoden päästä vegaani tai edes kasvissyöjä, olisin nauranut hänet pihalle.

Antti Launonen

– Totesin yhtäkkiä, että penkistä nousikin enemmän.

Hän päätteli saaneensa liikaa proteiinia, vähensi sitä ja otti tilalle hyviä rasvoja ja hiilihydraatteja. Liha on vaihtunut papuihin, tummaan pastaan ja riisiin. Nykyään Launonen ostaa kotiinsa pelkästään vegaanista ruokaa; muualla hän noudattaa väljempää kasvisruokavaliota.

Taustalla kuntoilijapiirien sitkeä uskomus

Antti Launonen salilla.
Toni Pitkänen / Yle

Edellä kerrotun kaltainen tarina on tuttu ravitsemusterapeutti Sami Hämäläiselle: kuntoilijapiireissä elää sitkeästi uskomus siitä, että voima kasvaa, kunhan vain syö niin paljon proteiinia kuin jaksaa.

– Antin tapauksessa kyse on saattanut olla siitä, että hän on syönyt niin proteiinipainotteisesti, että hiilihydraatista on tullut pulaa, Hämäläinen miettii.

Tarvitseeko niin monen eläimen kuolla, että näyttäisin hyvältä.

Antti Launonen

Proteiinia tarvitaan uuden lihaksen kasvattamiseen. Mutta ihmisen kyky käyttää proteiinia hyväksi on rajallinen: Hämäläisen mukaan maksimissaan kaksi grammaa painokiloa kohti vuorokaudessa. Ja jotta lihas jaksaa työskennellä, se tarvitsee polttoaineekseen hiilihydraattia.

Vegaanisen ruokavalion yhdistäminen voimaharjoitteluun ei ole yleistä, mutta Hämäläisen mielestä yhdistelmä ei ole huono. Kaikki riippuu siitä, miten ruokavalion koostaa.

– Huipputason urheilijakin voi saada kaikki tarvitsemansa ravintoaineet vegaaniruokavaliosta, hän sanoo.

Vegaani ja kova treenaaja? Muista nämä

Vegaanista ruokavaliota noudattava ei syö eläinkunnan tuotteita missään muodossa. Tällöin kannattaa ravitsemusterapeutti Sami Hämäläisen mukaan kiinnittää huomiota ainakin kahteen asiaan: energian ja laadukkaan proteiinin saantiin.

Energian saantia voi varmistaa suosimalla monipuolisesti viljatuotteit ja kasviöljyjä. Proteiinin saannissa tärkeämpää on ajoitus kuin kokonaismäärä: jokaisella aterialla olisi hyvä olla selkeä proteiininlähde mukana.

Huipputason urheilijakin voi saada kaikki tarvitsemansa ravintoaineet vegaaniruokavaliosta.

Sami Hämäläinen

– Toisin kuin monet luulevat, monet kasvit ja viljat sisältävät aika paljonkin proteiinia, mutta proteiinien aminohappokoostumus ei ole niin hyvä kuin eläinkunnan tuotteissa. Tämän vuoksi kannattaa yhdistellä eri kasvikunnan tuotteita samalle lautaselle.

Hämäläisen mukaan riittävän proteiinin saaminen kasvisruokavaliosta on tullut viime vuosina helpommaksi markkinoille tulleiden uusien tuotteiden ansiosta. Hän listaa hyviä esimerkkejä: quorn, nyhtökaura, palkokasvipohjaiset tuotteet. 20–30 grammaa proteiinia aterialla riittää asiantuntijan mukaan isollekin miehelle.

"Chian siemeniä ja joku lehti"

Antti Launonen salilla.
Toni Pitkänen / Yle

Näyttelijä Antti Launosen tutkimusmatka kasvisruokavalion pariin alkoi kuukauden kokeilulla, mutta nyt se on kestänyt jo kaksi vuotta.

– Jos joku olisi vuonna 2012 sanonut minulle, että olen muutaman vuoden päästä vegaani tai edes kasvissyöjä, olisin nauranut hänet pihalle, hän nauraa.

Launonen huomauttaa, että vegaaninen ruokavaliokin voi olla täyttävää ja ravitsevaa: annoksen ei tarvitse olla kokoluokkaa "chian siemeniä ja joku lehti".

– Olen ihan samalla tavalla äijämättäjä kuin ennenkin.