Poliisi tyhjensi romanien leiripaikan Tampereella

Sulkavuoressa majailevia romaneja epäillään omaisuusrikoksista.

Kotimaa
Poliisi tyhjentää romanien leiriä Tampereen Sulkavuoressa
Juha Kokkala / Yle

Poliisi tyhjensi maanantaina romanien leiripaikan Tampereen Sulkavuoressa. Poliisin mukaan leirin romanialaistaustaisia asukkaita epäillään omaisuusrikoksista.

Kartta, jossa näkyy leiripaikan sijainti
Yle

Sulkavuoressa, pelastuslaitoksen harjoitusalueella, arvellaan asuvan noin parikymmentä ulkomaalaista romania.

Paikalla oli useita poliisipartioita. Poliisin mukaan häätö sujui rauhallisesti.

Poliisiautoja ja poliisi maastossa
Juha Kokkala / Yle

Poliisin tiedossa on pari muuta vastaavaa leiriä Tampereella tai lähiseudulla. Tyhjennysoperaatio keskittyi kuitenkin vain Sulkavuoren leiriin.

Leirin asukkaat kiinni

Rikoskomisario Joni Länsipuron mukaan Sisä-Suomen poliisilaitos teki Tampereen Sulkavuoressa sijaitsevalle pelastuslaitoksen harjoitusalueelle etsinnän ja otti kiinni parisenkymmentä sinne leiriytynyttä, ulkomaalaistaustaista henkilöä.

– Kaikki henkilöt on viety Tampereen pääpoliisiasemalle, missä selvitetään heidän henkilöllisyytensä, maassaoloedellytyksensä ja miten he mahdollisesti liittyvät täältä löydettyyn omaisuuteen.

Poliisin etsintäoperaatio liittyy osaltaan Tampereen ydinkeskustassa tapahtuneisiin varkauksiin, kertoo Länsipuro.

– Osittain niihin ja muihin omaisuusrikoksiin, joita Pirkanmaan alueella on viime aikoina tapahtunut. Selvitellään, miten tämä joukko niihin liittyy.

Työkaluja, moottorisahoja

Länsipuron mukaan leiriltä on löytynyt tavaraa laidasta laitaan.

– Mahdollisesti omakotitaloista anastettua omaisuutta, työkaluja, moottorisahoja ja muuta tämänkaltaista tavaraa. Joukkion käyttämistä ajoneuvoista poliisi ottaa osan takavarikkoon ja osa jää mahdollisesti leiripaikalle.

Poliisi ei aio sulkea pelastuslaitoksen entistä harjoittelualuetta, kaupunki tekee oman ratkaisunsa, mitä alueelle tapahtuu jatkossa, sanoo Länsipuro.

Romaneista ei päättyneenä kesänä ole poliisille tullut tavallista enempää häiriöilmoituksia, selvittää Joni Länsipuro.

– Minulla on sellainen tuntuma, että kesä on ollut tavanomainen. Mitään poikkeuksellista ei ole tullut. Välillä on häiriöitä, välillä ei. Eivätkä kaikki suinkaan syyllisty mihinkään rikoksiin tai edes aiheuta häiriötä.

Leirin tyhjennyksestä kertoi ensimmäisenä Aamulehti (siirryt toiseen palveluun)nettisivullaan.