Espanjan poliisi takavarikoi ennätyslastin hasista Välimerellä

Ennätystakavarikko oli osa vuosia jatkunutta operaatiota Välimerellä. Takavarikoiduilla huumeilla olisi rahoitettu asekauppaa Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

Ulkomaat
Espanjan poliisi esitteli vuonna 2013 Välimerellä takavarikoimaansa 13 tuhannen kilon hasislastia.
Vuonna 2013 Espanjan poliisi takavarikoi Välimerellä 13 tonnia hasista yhdestä laivasta.F.G. Guerrero / EPA

Espanjan poliisi on tehnyt yhden Euroopan suurimmista hasistakavarikoista. 20 tonnin lasti oli matkalla Libyaan, kun Panaman lipun alla purjehtinut alus otettiin kiinni syyskuussa Espanjan rannikolla. Aluksella oli pääosin ukrainalainen miehistö.

Syyskuinen takavarikko oli osa jo vuonna 2013 alkanutta operaatiota, jossa olivat mukana Espanjan, Marokon, Ranskan, Italian, Kreikan ja Yhdysvaltain viranomaiset.

Operaatiossa on kaikkiaan takavarikoitu sata tonnia hasista, ja yli sata ihmistä on otettu kiinni. Kiinniotetuista suurin osa on Syyriasta, Marokosta ja Espanjasta. Huumeilla on ollut tarkoitus rahoittaa asekauppaa Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

Huumeita kuljettaneet laivat ovat lähteneet Turkin satamista. Marokosta tuotu hasis on lastattu laivoihin merellä. Operaation aikana kerättyjen tietojen perusteella Egyptin laivasto takavarikoi myös 1,2 miljoonaa amfetamiinipilleriä. Captagon-pillerit ovat suosittuja Lähi-idässä ja niillä uskotaan olevan myös merkittävä rooli Syyrian konfliktissa.

Lähteet: AFP