Tässä ovat eniten yhteisöveroa maksaneet yritykset – katso koko maan ja kuntien suurimmat veromaksajat

Eniten yhteisöveroa koko Suomessa vuonna 2015 maksoi peliyhtiö Supercell. Tämän sivun taulukoista voi tutkia yhteistöveron maksajia kunnittain ja hakea esimerkiksi yrityksen nimellä. Listaus ei huomio konserniyhtiöitä.

Verotiedot
Supercell
SupercellKimmo Brandt / AOP

Verohallinto julkaisee yhteisöveron maksajat jokaisesta yhtiöstä, joka toimii oman Y-tunnuksen alaisuudessa. Tiedoissa ei ole yhdistetty vero- ja tulotietoja konsernitasolla. Yle tekee aamun aikana omat laskelmat, joiden perusteella käy ilmi, mitkä yritykset tytäryhtiöineen ovat suurimpia yhteisöveron maksajia.

Laskelmien avulla selviää esimerkiksi se, kuinka paljon Osuuspankkiryhmä on maksanut veroja vuonna 2015. OP-ryhmä on ollut viime vuosina Suomen suurin yhteisöveron maksaja.

Yhteisövero jaetaan valtiolle, kunnille ja seurakunnille vuosittain määräytyvin osuuksin (siirryt toiseen palveluun). Jos yhtiö toimii useamman kunnan alueella, jaetaan yhteisöverotuotto kuntien kesken yhtiön henkilöstömäärän suhteessa.

Lue myös:

Anne Berner teki ministereistä eniten rahaa – pääomatulot nostivat tulot yli puolen miljoonan

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Valitse näkyville Koko maan tai kuntakohtaiset tiedot

Alueen yhteisöverotiedot

Yhteisöverot.Lähde: Vero.fi