Showpainija StarBuckin mielestä miehet ovat vastuuttomia: "Minua säälittää vätysmäisyys yhteiskunnassamme"

Suomalaisen showpainin pioneerin Michael Majalahden mielestä nykymiehet ovat masentuneita ja naiset maanisia. Hän sanoo, että naisen on mahdotonta kunnioittaa vastuutonta miestä.

Perjantai
Perjantai: StarBuck: "Miehen pitää olla kuningas"
Perjantai: StarBuck: "Miehen pitää olla kuningas"

Michael Majanlahti syntyi Kanadassa. Hän on saarnaajan poika, jota kiusattiin nuorena. Miehenalku vietti päiviään yksinään supersankarihahmoja piirrellen.

–Olin laiha, finninaamainen ja sisäänpäin kääntynyt luikku. Faija sai sitten kolmen vuoden saarnaajapestin Jenkeistä, muutimme sinne ja jouduin taas silmätikuksi.

Michael Majalahti.
Juha Portaankorva / Yle

15-vuotiaana Majalahti väsyi altavastaajan asemaan.

– Koulun liikuntatunnilla meille annettiin vaihtoehtoina joko tehdä ryhmäliikuntaa tai lähteä punttisalille. Minä,yksinäinen susi, lähdin punttisalille muuttamaan elämääni ja kohtaloani. Kului muutama vuosi ja sen jälkeen kukaan ei enää ryppyilyt minulle, muistelee Majalahti.

Kehä on viimeinen miehisyyden koitos, jossa mies saa olla mies, eikä hänen tarvitse pyydellä anteeksi yhtään mitään.

Michael Majalahti

Ammattipaini on kuninkaiden urheilua

Nykyisin Suomessa asuva Michael ”StarBuck” Majalahti on runoilija, laulaja, kuvataiteilija, personal trainer ja showpainija. 43-vuotiaalla miehellä on show-painin mestaruuksia Briteistä, Italiasta, Japanista ja Saksasta. StarBuck on myös kolminkertainen Euroopan mestari ja nelinkertainen Suomen mestari.

– Vihaan termiä show-paini, koska kysymys ei ole pelkästään feikistä. Showpaini on armoton kropan romuralli, joka vaatii vahvaa kivunsietokykyä.

Miehen täytyy ansaita paikkansa.

Michael Majalahti
Michael Majalahti.
Majanlahti kuvailee StarBuckia sanansa mittaiseksi mieheksi, joka seisoo kuin kallio.Juha Portaankorva / Yle

– Urheilumaailmassa ammattipaini on minun rakkauteni. Se on kaikkein vaativin laji. Ammattipaini on kuninkaiden urheilua. Haemme yleisöltä oikeutuksen teoillemme, jolloin ammattipainista tulee elämää suurempaa ja tekee meistä supersankareita.

Otteleminen on Majalahdelle kunnia-asia.

– Kehä on viimeinen miehisyyden koitos, jossa mies saa olla mies, eikä hänen tarvitse pyydellä anteeksi yhtään mitään.

Miehet ovat vastuuttomia

Michael Majalahti haluaa edustaa ajatustaan klassisesta miehestä, joka kelpaisi esimerkiksi nuorille. Majanlahti kuvailee showpainihahmoaan StarBuckia sanansa mittaiseksi mieheksi, joka seisoo kuin kallio.

– Minua säälittää vätysmäisyys, mitä näen tällä hetkellä yhteiskunnassamme. Miehet eivät ole hirveän miehekkäitä. He ovat vastuuttomia.

Michael Majalahti.
StarBuckiln mielestä miehen pitää olla perheen pää.Juha Portaankorva / Yle

Majalahti uskoo, että miehet ovat tästä syystä jossain määrin kadottaneet naisten kunnioituksen.

– Nainen ei voi kunnioittaa vastuutonta miestä. Miehen täytyy ansaita paikkansa. Jos mies ansaitsee paikkansa, niin silloin hän voi olla kuningas omassa talossaan. Tätä mies kaipaa.

Majalahti uskoo myös, että moni mies kaipaa yhä edelleen kunniaa ja haluaa loistaa.

Päättäjät ovat riisuneet lasten vanhemmilta kasvatuksen keinot.

Michael Majalahti

– Jos mies onnistuu ja hänen teoillaan on jotain merkitystä, miehen täytyy saada kunniansa. Tällöin hyvä nainen seisoo miehen takana, tukee häntä, jotta mies voi loistaa, sanoo StarBuck.

Miehen pitää olla perheen pää

Majanlahti kaipaa yhteisiä absoluuttisia totuuksia ja periaatteita, joiden hän katsoo nykyisin puuttuvan yhteiskunnasta.

– Kaikki on hämärtynyt. Ei ole enää mustaa eikä valkoista, vaan kaikki on harmaasävyjä.

Hänen mielestään esimerkiksi miestä ja naista ei pitäisi tasapäistää. Lasten kasvatukseenkin hän kaipaisi lisää järjestystä.

Michael Majalahti
StarBuckin mielestä laatujätkän sana pitää.Juha Portaankorva / Yle

– Oli aika, jolloin miehellä oli viimeinen sana. Hän oli auktoriteetti perheessä. Tämä herran pelko puuttuu nyt yhteiskunnastamme. Päättäjät ovat riisuneet lasten vanhemmilta kasvatuksen keinot.

Michael ”StarBuck” Majanlahti esiintyy 11.11.2016 Perjantaissa TV1:ssä kello 21.05.