Puheenjohtajakisaan ilmoittautunut Rinne: Tervetuloa, haastajat!

SDP:n nykyinen puheenjohtaja uskoo mahdollisten haastajien ilmoittautuvan seuraavien viikkojen kuluessa.

politiikka
Antti Rinne
Puheenjohtajapeli käynnistyi SDP:ssä viikonloppuna, kun puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti halukkuutensa jatkokaudelle. Rinne kertoo asetelmista puolueessa, joka on ollut koko syksyn gallup-nosteessa.

SDP:n puheenjohtajakisaan ilmoittautunut Antti Rinne toivottaa haastajat tervetulleeksi. Haastajaksi on arvuuteltu esimerkiksi puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Lindtmania. Myös Tytti Tuppurainen ja Tuula Haatainen ovat kertoneet harkitsevansa asiaa.

SDP:n puheenjohtajana vuodesta 2014 toiminut Rinne ei itse halua lähteä spekuloimaan mahdollisella haastajalla.

– En nyt halua arvioida sitä, tuleeko haastaja vai eikö tule. Tervetuloa kisaan ne, jotka näin näkevät. Minusta elävässä kansanliikkeessä on tervettä se, että johtopaikat kiinnostavat.

Hän odottaakin mahdollisten haastajien selviävän tulevien viikkojen viikkojen aikana.

Rinteen päätös jatkokaudelle pyrkimisestä ei tullut yllätyksenä. Ylen puoluevaltuuston jäsenille tekemässä kyselyssä Rinne sai vastaajien enemmistön tuen jatkokaudelle. Toisaalta yli puolet valtuutetuista toivoi hänelle myös haastajia. Kolmannes vastaajista olisi laittanut puheenjohtajan vaihtoon.

Rinteen mukaan Ylen kyselyn tulokset ovat samansuuntaisia kuin esimerkiksi Lännen median SDP:n kenttäaktiiveille (siirryt toiseen palveluun) tekemä kysely, eikä hän pidäkään niitä mitenkään yllättävinä. Puheenjohtajana Rinne on kuitenkin saanut osakseen myös kritiikkiä.

– Kai se persoonasta kumpuaa. Kaikki eivät ole tyytyväisiä, että Rinne on tällainen kuin on. En osaa tarkalleen hahmottaa sitä, mitkä kaikki tekijät tässä ovat taustalla, Rinne pohtii.

Puheenjohtajaa on kritisoitu esimerkiksi julkisesta esiintymisestä.

– Sen eteen on tehtävissä asioita, Rinne toteaa.

– Mielestäni on tärkeää, että tällaisessa julkisessa tehtävässä myöskin kaikki ne ominaisuudet, mitä ihmisessä on, tulevat näkyviin, hän lisää.

Myöskään kotona ei oltaisi pahastuttu, jos Rinne olisi päättänyt jättää pyrkimättä jatkokaudelle – joskin eri syistä.

– Vaimo oli sitä mieltä, että tämä on aika kuluttavaa ja raskasta työtä ja että jotain muutakin voisi tehdä, Rinne hymähtää.