Lääketieteen ja täydentävien hoitojen vastakkainasettelu ei auta potilasta

Noin joka kolmas suomalainen turvautuu täydentäviin hoitomuotoihin jossain vaiheessa elämäänsä. Silti asiallinen keskustelu aiheesta on vaikeaa. Voitaisiinko sekä lääkärit että täydentävien hoitojen antajat saada hoitamaan ihmisiä rinta rinnan, yhteisenä tavoitteena suomalaisten terveyden paraneminen?

terveys
Järvimaisema ja sininen taivas
Syövästä selvinneen Sanna Palviaisen voimamaisema.Sanna Palviainen

Kun loppilainen Sanna Palviainen sai vuonna 2013 epileptisen kohtauksen, hän joutui sairaalaan. Palviaisen aivoista löytyi kananmunan kokoinen kasvain, joka paljastui glioblastoomaksi, eli pahimman laatuiseksi aivokasvaimeksi. Kasvain leikattiin, ja myös säde- ja sytostaattihoidot aloitettiin nopeasti.

Raskaat syöpähoidot olivat vasta syövästä selviämisen alkuaskel. Sanna Palviainen päätti, että hän ei ala taistella kuolemaa ja sairautta vastaan, vaan elämän puolesta. Hän tahtoi elää, ja alkoi etsiä tietoa, mitä itse voisi tehdä paranemisensa eteen.

Palviaisen ruokavalio muuttui totaalisesti. Hän jätti pois sokerit, karkit, pullat, transrasvat ja alkoi syödä luomukasviksia, erityisesti kaaleja, valkosipulia, inkivääriä ja yrttejä.

– Etsin tietoa kirjallisuudesta ja keskustelin muiden syöpään sairastuneiden kanssa, mutta toimin myös intuition kautta. Kun syö mahdollisimman puhdasta ruokaa, keho paranee rankoista hoidoista paremmin.

Palviainen alkoi hoitaa sytostaattien ja sädetyksen uuvuttamaa elimistöään ulkoilulla. Ensin pieniä kävelylenkkejä, sitten yhä pidempiä.

– Kuulin, että happi tehostaa syöpähoitoja.

Hektinen työelämä keskeytyi pitkään sairaslomaan. Samalla työmatkoista ja oravanpyörämäisestä arjesta aiheutuva kova stressi helpotti.

– Entisessä ja nykyisessä elämässäni on valtava ero. Varmasti se on vaikuttanut siihen, että selvisin.

Myös läheisten tuki oli korvaamatonta.

– Sain valtavasti apua omalta äidiltäni ihan arjen pyöritykseen. Sisko etsi tietoa ruokavaliosta ja ystävä auttoi minua pelkotilojen käsittelyssä. Ystävien ja perheiden tuesta oli paljon hyötyä. Rakkaus parantaa.

Ei vaihtoehtoisia, vaan täydentäviä hoitoja

Vaikka syöpää ei virallisesti voida hoitaa ruokavaliolla, Sanna Palviainen ei koe käyttäneensä omaan sairauteensa vaihtoehtohoitoja.

– Täydentävä hoito on mielestäni parempi sana. Otin kaikki mahdolliset lääketieteelliset hoidot vastaan, mutta hyvä ruokavalio ja liikunta tukivat hyvin näitä hoitoja. Jaksoin hoidot paremmin ja elämänlaatu säilyi parempana.

Sanna Palviaisen tarina on hyvä esimerkki siitä, mitä täydentävät hoitomuodot voivat olla. Ruokavalio, liikunta, elämänhalu ja myötäeläminen eivät ole lääketieteellistä hoitoa – mitä ne siis ovat?

– Hoidon käsite pitäisi määritellä, ennen kuin tuohon voisi vastata. Mutta kun hoidetaan terveyttä, ylläpidetään hyvää vointia ja toimintakuntoa, niin tuo on mitä parhain toimintamalli, sanoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Vesa Kataja, jolla on pitkä kokemus myös syöpälääkärin työstä.

Tampereen yliopiston dosentti Pauliina Aarva.
Tampereen yliopiston terveyden edistämisen dosentti Pauliina AarvaYLE

Tampereen yliopiston terveyden edistämisen dosentti ja vapaa tutkija Pauliina Aarva määrittelee täydentävät hoidot kolmeen kategoriaan: luontaistuotteisiin, kehomielihoitoihin ja ei-länsimaisiin terveydenhuoltojärjestelmiin (esim. kiinalainen ja intialainen lääketiede).

Erilaisia kehomielihoitoja on kymmeniä: hieronta, akupunktio, kiropraktiikka, vyöhyketerapia, naprapatia, jooga ja mindfulness voisivat olla tutuimpia niistä.

Näitä lääketieteen ulkopuolisia hoitoja on kutsuttu monella nimellä. Puhutaan vaihtoehtohoidoista, CAM-hoidoista, luontaishoidosta, perinnehoidoista, uskomushoidoista... Käsitteistä voi lukea paitsi arvolatauksia, myös sen, että epävirallisten hoitojen kenttä on moninainen ja hahmoton.

Dosentti Pauliina Aarva käyttää käsitettä täydentävät hoidot. Samoilla linjoilla on muuramelainen vyöhyketerapeutti Sini Laukkanen.

– Vyöhyketerapiassa ei ole tarkoitus niinkään parantaa sairautta, vaan tukea terveyttä ja kehon omaa vaurioiden korjauskykyä.

Yhteinen kieli puuttuu

Täydentävistä hoidoista on vaikea keskustella asiallisesti ja rakentavasti. Kiistan ydin lienee lääketieteen kannalta se, millaisiin teorioihin täydentävät hoidot perustuvat, ja onko hoidoilla tieteellisesti todistettavia hyötyjä - Täydentävien hoitojen puolella taas se, tunnustetaanko hoidoista saadut hyvät kokemukset ja kokonaisvaltaisen hoidon hyödyt.

Täydentäviä hoitoja on tutkittu jonkin verran, mutta lääketieteelliseen tutkimukseen verrattuna hyvin vähän.

– Kyllä sitä on yritetty. Mutta tutkimuskulttuuri on toisenlainen ja viitekehykset poikkeavat toisistaan. Kun hoitoja tutkitaan, niin sitä ei tehdä samoilla metodeilla, joilla lääketieteelliset hoidot on tutkittu, Vesa Kataja sanoo.

Vesa Kataja
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Vesa KatajaKSSHP

Toisaalta lääketieteen tutkimusmenetelmät eivät välttämättä edes sovellu täydentäviin hoitoihin.

– Kyse on siitä, kenellä yhteiskunnassa on valta määritellä, mikä ja millainen tieteellinen näyttö on oikeaa ja riittävää käytännön terveydenhuollon päätöksentekoa varten. Lääketieteessä nojataan pääasiassa RCT:hen (randomized controlled trials), mikä sopii huonosti kehomielihoitojen hyötyjen tutkimiseen, sanoo terveyden edistämisen dosentti Pauliina Aarva.

Myös Tampereen yliopiston tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori Pia Vuolanto ottaa esiin tutkimuskulttuurien epäsuhdan.

– Tällainen [täydentävistä hoidoista etsittävä] tieto ei ehkä ole tavoitettavissa esimerkiksi kaksoissokkokokeilla. Jollain tavalla tämä saattaa uhata sitä tutkimusmenetelmäpatteristoa, joka lääketieteellä on käytössään.

Tutkimusmenetelmien ristiriita ei ole ainoa jännite, joka lääketieteen ja täydentävien hoitojen välillä vallitsee. Pia Vuolanto on tutkinut konfliktia sekä väitöskirjassaan että myöhemmissä tutkimuksissa.

– Konflikti perustuu erilaisiin käsityksiin tiedosta, tieteestä ja tutkimuksesta. Konfliktissa ei pystytä kohtaamaan toista osapuolta erilaisten tietokäsitysten takia. Konfliktin toisella puolella on tieteeseen uskovat, ne joiden mielestä tiede on oikeutetuin tapa tietää maailmasta. Toisella puolella ovat ne, jotka uskovat kokemukseen. He ensisijaistavat tunteen, tuntemuksen, uskon ja toivon, ja sitä kautta ymmärtävät oman kehon toimintaa, Pia Vuolanto tiivistää.

Usein täydentävien hoitojen alkuperä on sekä historiallisesti että maantieteellisesti kaukana.

Tampereen yliopiston tutkija Pia Vuolanto
Tampereen yliopiston tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori Pia VuolantoP. Vuolanto

– Tuodaan meille jotain, mitä länsimainen lääketiede on unohtanut, tai mikä tiedeuskoisuudessa on jätetty huomiotta. Vaihtoehtohoidot sisältävät kritiikin siitä, että länsimainen lääketiede on jättänyt jotain sellaista pois, mikä on meille ominaista, sanoo tutkija Pia Vuolanto.

Johtajaylilääkäri Vesa Kataja painottaa, että lääketiede ei ole muuttumatonta, vaan itseään korjaavaa.

– Myös lääketieteellä on vuosituhantinen historia, ja se on kehittynyt ja kehittyy koko ajan, kun tutkimuksissa saadaan uutta tietoa. Pysyvää tieteellistä totuutta ei ole olemassa. Itse asiassa lääketiede on jättänyt ajan saatossa pois juuri uskomuksiin perustuvia, tehottomia, jopa potilasta vahingoittavia hoitomuotoja, kuten suoneniskentä jo ennestään heikkokuntoisille tai elohopean käyttö sukupuolitaudeissa.

Luotettavan tiedon löytäminen täydentävistä hoidoista on vaikeaa.

– Suomessa tietoa on saatavilla heikosti. Meillä ei ole mitään tietopankkia tai keskusta, josta potilas voisi hakea luotettavaa tietoa siitä, miten näitä hoitoja on tutkittu ja mitä tuloksia on saatu. Suomen tilanne on aika poikkeuksellinen: Ruotsissa on kaksikin vaihtoehtolääketieteen keskusta, Tanskassa yksi, ja Norjassa yksi, joka saa rahoituksensa sosiaali- ja terveysministeriöltä, kertoo tutkija Pia Vuolanto.

Rakentavan keskustelun vaikeus kostautuu etenkin potilaalle.

– Etenkin julkisessa kiistassa potilas jää taustalle. Kaikilla osapuolilla on oma käsityksensä siitä, mikä potilaalle on hyväksi, mutta potilaat itse eivät tule keskusteluun mukaan, Vuolanto jatkaa.

Potilaat suhtautuvat hoitoihin käytännöllisesti

Miksi ihmiset sitten lähtevät täydentävien hoitojen pariin? Jyväskylässä tehty katugallup antaa osviittaa:

– Lääkärin apua ei mikään korvaa, mutta moneen pieneen kremppaan vaihtoehtohoidot voivat olla hyvä apu. Tietenkään millään asialla ei terveyttä taiota.

Jalkaan pistetään akupunktioneulaa.
YLE

– Jäsenvaivoihin voisin hakea apua. Tärkeintä on että saa apua, olkoon auttaja kuka tahansa. Toisilta ihmisiltä kuulee hyviä vinkkejä.

– Suhtaudun positiivisesti vaihtoehtohoitoihin, mutta se arveluttaa, voiko tulla sivuoireita asioista, joita ei ole tutkittu kovin paljoa.

– Kyllä vaihtoehtohoitoja kannattaa kokeilla, mutta ei luopua oikeasta lääketieteestä – siinä rinnalla. Mutta pitää kuitenkin ottaa selvää asioista, ennen kuin lähtee suin päin hoitoihin.

Lääketieteen ja täydentävien hoitojen ristiriidan ihmiset tunnistavat hyvin.

– Lääketeollisuus on niin iso rahallinen bisnes, että ainakin siitä ristiriita johtuu. Asenteita pitäisi muuttaa ja saada tietoa ja positiivisia kokemuksia joka alalta.

– Lääkärit eivät usko luontaishoitoihin ja luontaispuolelta taas sanotaan, että ei olla lääkäreitä, eikä voida vastata kaikkiin kysymyksiin. Tutkimusta voisi laajentaa ristikkäisiin suuntiin.

– Näistä kommenteista on luettavissa, että lääkäriltä haetaan eri asioita kuin vaihtoehtopuolelta, summaa tutkija Pia Vuolanto.

– Tutkimusten mukaan yleinen syy hakeutua täydentäviin hoitoihin on se, että virallisesta terveydenhuollosta ei ole saatu apua, tai se on koettu liian vähäiseksi. Meidän terveydenhuoltojärjestelmässä painotetaan paljon ulkoista tehokkuutta. Vastaanottoajat ovat lyhyitä ja diagnoosi on pakko muodostaa, vaikka ihmisen kärsimyksen kirjo ei diagnoosien rajoja noudattaisikaan, sanoo terveyden edistämisen dosentti Pauliina Aarva.

– Ennen kaikkea täydentävien hoitojen hyöty on siinä, että ihmisen kokema stressi vähenee. Useat kehomielihoidot perustuvat kosketukseen. Joko lempeään, hyväksyvään ja rakastavaan fyysiseen kosketukseen tai sitten henkiseen kosketukseen, joka voi olla psykologinen tai spirituaalinen kokemus, ikään kuin pyhyyden kokemus. Kosketuksella on tutkitusti paljon fysiologisia vaikutuksia, mitkä saadaan siis aikaan ilman lääkitystä, Aarva jatkaa.

Arvokasta elämää syövän kanssa

Kun jyväskyläläinen Ambrosia Valoriihi vuonna 2005 ensimmäisen kerran sairastui rintasyöpään, hän alkoi etsiä tietoa syövästä sekä lääkäreiltä että muualta. Saatuaan tietää, millaista syöpää hän sairasti, millä todennäköisyyksillä eri hoitomuodot vaikuttivat ja millaisia rasitteita hänellä oli suvun puolelta, Valoriihi laski omia todennäköisyyksiään selvitä. Hän teki päätöksen jättää säde- ja sytostaattihoidot ottamatta. Kasvain leikattiin, ja sen jälkeen Valoriihi hoiti itseään ruokavalion muutoksella, runsaalla hapella, vitamiinihoidoilla, akupunktiolla ja energiahoidoilla.

– Sekä läheisiltä että hoitohenkilökunnalta tuli painetta ottaa säde- ja sytostaattihoidot vastaan. Lääkärit eivät niinkään painostaneet, mutta hoitajat sanoivat esimerkiksi, että etkö tiedä, miten kalliita hoitoja nämä ovat, ja etkö ajattele lapsiasi.

Vuonna 2014 Valoriihi kohtasi toisen rintasyövän, eri kohdassa – ja teki jälleen saman ratkaisun.

– Itsemääräämisoikeus ja elämänlaatu ovat minulle tärkeitä asioita. Otin tietoisen riskin, ja toivoin saavani yhden elinvuoden. Ensimmäisestä syövästä on nyt kulunut 11 vuotta. Elän kuitenkin syövän kanssa joka päivä, se on osa minua.

– Haluaisin myös muistuttaa, että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti voi ottaa kaikkia hoitoja vastaan, esimerkiksi sähköyliherkät. Silloin ei auta kuin turvautua muuhun hoitoon.

Lääketiede ja täydentävät hoidot sopuisasti rinnakkain...?

Hoitohenkilökuntaa sairaalan käytävällä.
Tommi Parkkinen/Yle

Lääkärilehden kyselyn (siirryt toiseen palveluun)mukaan lääkärit suhtautuvat vaihtoehtoisiin hoitoihin joko torjuvasti tai käytettäköön, mikäli ne auttavat -asenteella, mutta moni lääkäri myös suosittelee hoitoja potilailleen. Potilaiden ohjaaminen täydentävien hoitojen pariin on yksi lääketieteen ja epävirallisten hoitojen rinnakkaiselon muoto. Ns. integratiivinen lääketiede, jossa yhdistetään länsimaista lääketiedettä muihin hoitomenetelmiin, on maailmalla rutkasti yleisempää kuin Suomessa. Sitä harrastetaan erityisen paljon Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Saksassa ja Norjassa. Esimerkiksi Norjassa (siirryt toiseen palveluun) täydentäviä hoitoja on tarjolla noin puolessa sairaaloista.

Suomessa tällainen kulttuuri on vähäistä, mutta ehkä kasvamaan päin.

– Työskentelen paljon vauvojen kanssa. Eri hoitojärjestelmät kulkevat koko ajan paremmin rinnakkain: neuvola suosittelee vauvoja minulle hoitoon ja myös fysioterapeutit lähettävät ylijänteviä vauvoja hoitooni, kertoo vyöhyketerapeutti Sini Laukkanen.

– Voisiko Lääkäriliitto lähteä selvittämään niiden lääkärien ja hoitajien asenteita, jotka suosittelevat vaihtoehtohoitoja potilailleen tai käyttävät niitä potilashoidossa? Voisiko siitä avautua jotain hyödyllistä tietoa, ehdottaa tutkija Pia Vuolanto.

Yksi integratiivisen lääketieteen piirre on se, että potilas–lääkäri-suhteessa korostuu yhteinen päätöksenteko.

– Potilas päättää aina, mitä hoitoja hän ottaa. Lääkäri ei sitä päätä, vaan toimii vain asiantuntijana ja suosittelijana, Vesa Kataja toteaa, vaikkei integratiivisen lääketieteen kannattajaksi lukeudukaan.

Lääketiede ja täydentävät hoitomuodot voisivat asettua keskustelu- ja työyhteyteen, vaikka yhteistä ymmärrystä ei olisikaan.

– Tarkoituksellinen vastakkainasettelu ei johda mihinkään. Vain keskustelemalla päästään käsitykseen siitä, miltä toisen ihmisen maailma näyttää. On tärkeää pyrkiä ymmärtämään toisen näkemystä, vaikkei voisikaan hyväksyä sitä omaan ajattelumaailmaansa. Se pitää hyväksyä, että kaikki eivät ajattele samalla tavalla, toteaa johtajaylilääkäri Vesa Kataja.

– Jos hyväksyttäisiin erilaiset tietokäsitykset, näkemykset, maailmankuvat ja viitekehykset, ja lähdettäisiinkin liikkeelle siitä, että potilas olisi keskiössä, ehdottaa tutkija Pia Vuolanto.

... Yhteisenä tavoitteena potilaan tervehtyminen?

Lääketieteen ja täydentävien hoitojen rinnakkainelo voi onnistua myös silloin, jos yksi periaate on yhteisesti sovittu: etenkin vakavien sairauksien kohdalla lääketieteellisiä hoitoja ei korvata vaihtoehtoisilla hoidoilla, vaan käytetään tarvittaessa niiden rinnalla. Liisa Salmenperän tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) (2005) mukaan näin suomalaiset toimivatkin: rinta- ja eturuhassyöpäpotilaat käyttivät ei-lääketieteellisiä hoitoja tavanomaisen hoidon rinnalla lisänä, ei vaihtoehtona.

– Luulen, että suurella osalla lääkäreistä on huoli siitä, mitä potilaille tapahtuu, jos lähdetään hoitamaan vakavaa sairautta hoitomuodolla, jota ei ole tutkittu, sanoo Vesa Kataja.

– Kun puhutaan vakavista sairauksista, en ollenkaan kannata sitä, että jätettäisiin lääketieteellinen hoito tekemättä ja hoidettaisiin vaihtoehtoisella. Vyöhyketerapian ajatus on kaiken kaikkiaan hoitaa terveyttä. Lääkäri hoitaa vakavaa sairautta, mutta me tulemme altapäin tukemaan kehoa, sen omaa järjestelmää, täydentää vyöhyketerapeutti Sini Laukkanen.

Sini Laukkanen
Vyöhyketerapeutti Sini LaukkanenS. Laukkanen

Sitä paitsi, täydentävät hoidot ovat tulleet jäädäkseen. Joka kolmas suomalainen on käyttänyt täydentävää hoitoa joskus, ja luku nousee 50 prosenttiin, jos vitamiinit ja muut luontaistuotteet lasketaan mukaan.

– Hoitomuodot tulevat väkisinkin kulkemaan rinnakkain, haluttiin tai ei, koska ihmiset niitä käyttävät, Sini Laukkanen toteaa.

– Meissä on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen puoli. Se, mitä ei voida luonnontieteellisesti nähdä, voidaan ehkä tavoittaa vain täydentävillä hoidoilla. Siksi pitäisi päästä läheisempään vuoropuheluun eri hoitomuotojen kesken. Kokonaisvaltainen näkemys terveydestä voidaan saada aikaan vain vuoropuhelulla. Sitä voisi verrata vaikka ihmiskehoon: kun kaikki kehon osat toimivat hyvin yhteistyössä, ihminen on terve, sanoo Ambrosia Valoriihi.

Myös tutkimusta ja tietoa tarvitaan lisää.

– Suomessa täytyy kysyä kysymyksiä vaihtoehtohoidoista, niitä täytyy tutkia ja niistä täytyy tiedottaa, sekä hoitohenkilökunnalle että kansalaisille. Näiden avulla keskustelua voidaan rakentaa pois huuhaaksi leimaamisesta ja lähtökohtaisesta torjunnasta kohti rakentavaa keskustelua, sanoo Pia Vuolanto.

Juttu perustuu Radio Suomen Yle Jyväskylän lähetyksessä 21.11.2016 käytyyn keskusteluun ja useisiin keskustelun ulkopuolisiin haastatteluihin.