Kolumni: Elämänlaatu ei ole sama kuin elintaso

Kotini on pieni, mutta se jatkuu ulkona, kirjoittaa oravanpyörästä hypännyt ja maaseudun rauhaan muuttanut Kaarina Davis.

luonto
Kaarina Davis
Kaarina DavisOnni Koivisto / Yle

Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen. Olin kiitollinen unesta ja levosta. Yhtenäinen uni on minulle aika harvinaista. Sitten minua nauratti, kun tajusin heränneeni käpytikan koputukseen. Se oli löytänyt ikkunaristikkoon kiinnittämäni lintujen ruokintalaitteen, otti siemenen nokkaansa ja siirtyi hirsiseinälle takomaan.

Ulkona paistoi aurinko. Etelän ikkunassa roikkuva kristalli sinkoili prisman värejä pikkuiseen torppaani. Yöllä oli ollut pakkasta. Sisällä oli viitisentoista astetta lämmintä. Laitoin tulet takkaan. Iloitsin, kun puut syttyivät heti. Nykyajan sanomalehti syttyy huonosti. Takan vieressä oli kannettuna moneksi päiväksi polttopuita.

Vein tuhka-astian ulos ja ruokin linnut. Käpytikka päästi aivan viereensä, se tunnistaa minut vaarattomaksi. Kun avasin huussin oven, talitiainen lensi ulos. Se oli siirtänyt ja nostellut hyllyn tavaroita, tiputtanut pari koriste-esinettä ja nyppinyt vessapaperirullaa, jos jostain löytyisi talvehtivia hämähäkkejä.

Tintit tuntevat hyvin elinympäristönsä ja sen pienimmätkin muutokset. Ulos ei tarvitse jättää kuin hetkeksi mikä tahansa tavara, niin talitiaiset ovat parin minuutin sisällä nyppimässä ja tutkimassa mistä on kyse. Huussin aukinaisen oven ne tunnistavat heti. Se on merkki, että nyt olisi pähkinää tarjolla. Hyvä kun ehdin istuutua ja avata pähkinäpurkin, kun kahdeksan tiaista tuijotti minua puiden oksilla odottavan näköisenä.

Viileyteen karaistuu nopeasti. Huussissa venähtää talvellakin eläinten käyttäytymistä seuratessa pitkä aika. Orava tömähti tuomesta huussin katolle, jatkoi matkaansa koivuun, teki siitä pienen loikan omenapuuhun, jatkoi sieltä helposti talon katolle ja seinää pitkin ikkunalaudan ruokinnalle. Maahan oravan ei tarvinnut laskeutua kertaakaan.

Elämä keskittyy monilla siihen miltä elämä ulkoisesti näyttää ja mitä omistaa

Rikoin vesiastiaan muodostuneen jään, jotta eläimet pääsisivät juomaan. Sitten menin itsekin syömään.

Aamupalaksi paistettuja perunoita. Ystäväni kantoi minulle edellisviikolla kummassakin kädessään kymmenen kilon perunasäkkiä kuultuaan, että itsekasvattamani olivat loppu. Vesimyyrillä oli juhlat tänä vuonna.

Kun sain lämmitettyä ja takanpellit kiinni, menin jatkamaan kesken jääneen viirupöllönpöntön rakentamista.

Monet ihmiset kummastelevat elinolosuhteitani ja näkevät elämäni jotenkin puutteellisena. Elämä keskittyy monilla siihen miltä elämä ulkoisesti näyttää ja mitä omistaa.

Eikö ole kummallisempaa, että aiemmin pienessä torpassa pärjäsi kymmenenkin ihmistä ja nyt pienet perhekunnat tarvitsevat satojen neliöiden lukaaleja? Elintaso on eri asia kuin elämänlaatu.

Sen sain tuta aikoinaan sairaanhoitajan työssäni. Harvoin sain toteuttaa parasta osaamistani ja käyttää asiantuntemustani asiakkaideni hyväksi. Ajan, energian, varojen ja järkevien toimintatapojen puutteen vuoksi jouduin useimmiten hoitamaan sairastavien ihmisten oireita, en (elintaso)sairauksien syitä.

Jatkuvat suorituspaineet ja riittämättömyyden tunteet aiheuttivat sen, että minäkin sairastuin ja väsyin. Tämä oli elimistöltäni terve reaktio epäterveeseen elämäntapaan. Loin itselleni luonnonläheisemmän, kohtuuteen pyrkivän, elämän. Kaupunkiasuntoni vaihtui pieneen torppaan ja jatkuva kiire maaseudun rauhaan.

Kotini on pieni, mutta se jatkuu ulkona. Ei ulkoisissa asioissa vaan maassa ja taivaassa, luonnossa

Pyrin nauttimaan elämästä joka päivä enkä "sitten joskus".

Ulkovessa, puulämmitys ja luonnoneläinten läheisyys maadoittavat minua ja pitävät minut lähellä perusasioita. Nämä puitteet luovat minulle ylellisyyttä: minun ei tarvitse sitoa itseäni isoon asuntolainaan tai kokopäivätyöhön.

Tämä elämänmuoto antaa minulle mielenrauhaa, ei vie sitä. Kotini on pieni, mutta se jatkuu ulkona. Ei ulkoisissa asioissa vaan maassa ja taivaassa, luonnossa.

Luonnon ympäröimänä elämä on rikasta. Kunnioitus ja kiitollisuus antaa henkistä tyydytystä ja vapauttaa nauttimaan elämästä.

Sain viirupöllön pöntön rakennettua kotoa löytyvillä aineksilla. Siitä tuli perin hassun näköinen ja painava hökötys. Taas nauratti. Tätä pönttöäkään ei arvioida ulkonaisten ominaisuuksiensa perusteella.

Vaikka pönttöön ei koskaan muuttaisi pöllöä, vaan vaikkapa orava, naakka, telkkä tai isokoskelo, se on jo täyttänyt tehtävänsä: se tarjoaa jollekulle kotia kaipaavalle suojan ja sitä rakennettaessa ja ripustettaessa on maailmaan luotu iloa, mukavia unelmia, hyvän odotusta ja toivoa.

Kaarina Davis

Kaarina Davis on oravanpyörästä hypännyt tietokirjailija, luontoyrittäjä ja sairaanhoitaja, joka elää pienessä mökissä luonnoneläinten läheisyydessä. Davis uskoo, että maailmasta saataisiin terveempi, kun luotaisiin uudenlainen, kohtuuteen ja luonnonläheisyyteen pyrkivä elämäntapa. Hän vuorottelee lauantain kolumnipaikalla Jussi Viitalan ja Tuire Kaimion kanssa.