Suuri kannabiskasvattamo Valtimolla – rikosepäily etenee syyteharkintaan

Katukaupassa marihuana olisi ollut arvoltaan noin puoli miljoonaa euroa.

huumeet
Kannabiskasvi.
Kannabiskasvi.Yle

Valtakunnallisestikin suuri kannabiskasvattamoasia etenee syyteharkintaan. Poliisi löysi Valtimolta Pohjois-Karjalasta kolmen työmaakopin kasvattamon sekä valmista marihuanaa.

Liki 30 kilon yhteismäärällä olisi voitu saada katukaupassa noin puoli miljoonaa euroa, kertoo poliisi tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Viljelmän jäljille päästiin elokuussa, kun vapaa-ajan kiinteistön pihalla oli tulipalo. Kannabista on kasvatettu kiinteistöllä poliisin arvion mukaan ainakin kaksi vuotta. Huumausainetakavarikkoa tutkitaan törkeänä huumerikoksena, joka on merkittävän suuri Itä-Suomessa ja valtakunnallisestikin.

Esitutkinnan aikana oli vangittuna kaksi ihmistä, joista toinen on yhä vangittuna.